Jo sodan alkuvaiheessa oli selvää, miten Nulandin jalanjälkiä taaksepäin seuraamalla voi päätyä kahteen keskeiseen Ukrainaa kohti sotaa viitoittaneeseen tapahtumaan: Vuoden 2008 NATO:n yleiskokoukseen, jossa Nuland oli Yhdysvaltojen NATO-edustaja, ja vuoden 2014 vallankaappaukseen Kievissä, jolloin hän oli apulaisulkoministeri Euroopan ja Euraasian asioissa.
"The Undiplomatic Diplomat"
Nulandin tuore nousu kameroiden eteen sai minut palaamaan hakuukoneen ääreen. Löysin John Hudsonin Nulandista kertovan artikkelin "The Undiplomatic Diplomat". Tuo Foreign Policy-lehdessä 18.6.2015 julkaistu artikkeli oli enemmän kuin olisin osannut toivoa.
Nulandin edesottamuksia selvittävän artikkelin pohjalta voi vetää sen johtopäätöksen, että ratkaiseva sotaan johtanut virhe tehtiin vuonna 2015, kun USA alkoi aseistamaan Ukrainaa vastoin Euroopan johtajien ja USA:n presidentti Obaman näkemyksiä. Aseistaminen johti eskalaatiokierteeseen, jonka viimeisessä vaiheessa Venäjän päättävässä pöydässä pääsi voitolle näkemys siitä, että ennaltaehkäisevä isku, "erityisoperaatio", oli välttämätön sen omiin luovuttamattomiin intresseihin kohdistuvan uhkan vuoksi. Ukrainan hallinnon sotilaallinen voima oli kasvanut ja se oli julkisesti ilmoittanut ottavansa takaisin niin Itä-Ukrainan separatistialueet kuin Krimin.
Kun Nuland valittiin vuonna 2013 USA:n Euroopan ja Euraasian asioiden apulaisulkoministeriksi, hänestä tuli USA:n intressien vaikutusvaltaisin edustaja ja edistäjä Euroopassa. Nuland tulisi olemaan keskeisin henkilö siinä, millaista politiikkaa USA tulisi seuraavina vuosina Ukrainassa ajamaan ja mihin suuntaan myös Euroopan kehitys lähtisi kulkemaan.
Sen lisäksi, mitä seuraavassa Nulandista todetaan, on sanottava, että häntä ei olisi valittu tehtäväänsä vuonna 2013 yksimielisellä senaatin päätöksellä, jos hänen arvoilleen ja toimintatavoilleen ei olisi löytynyt USA:n valtapiireissä tukea. Hänen omaksi "ansiokseen" on luettava se, että kukaan Euroopassakaan ei häntä tulevina vuosina pystynyt pysäyttämään.
Aika ennen sotaa
Kun Ukrainan presidentti Janukovitch oli syrjäytetty laittomassa (hyvin todennäköisesti CIA:n avustamassa) vallankaappauksessa 22.2.2014 ja ultra-nationalistiset voimat nousivat valtaan, etnisesti venäläinen väestö menetti käytännössä edustuksensa parlamentissa.
Etnisesti venäläisestä väestöstä oli tullut Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 Ukrainan kansalaisia suurelta osin vain siksi, että itsenäistyneeseen Ukrainaan oli liitetty myös ne venäläisväestön asuttamat alueet (nykyinen Itä-Ukraina ja Mustanmeren pohjoisranta), jotka Lenin oli liitänyt vuonna 1922 syntyneeseen Ukrainan neuvostotasavaltaan. Lisää venäläisiä Ukraina oli saanut vuonna 1954, kun Hrustsov liitti Ukrainaan Krimin.
Ultra-nationalistinen ukrainalaismielinen hallinto halusi kyllä pitää etupäässä etnisesti venäläisten asuttamat alueet, mutta ei sietänyt niiden venäläisyyttä. Jo vallankaappausta seuraavana päivänä parlamentti äänesti kumoon kielilain, joka oli antanut vähemmistökielelle (kuten venäjälle) virallisen aseman, jos sitä puhui äidinkielenään yli 10% alueen asukkaista. Vaikka laki saatiin kumottua virallisesti vasta vuonna 2018 perustuslakituomioistuimen päätöksellä, parlamentin viesti oli selvä. Miltä suomenruotsalaisista tuntuisi, jos Suomessa äärinationalistit nousisivat valtaan vallankaappauksella ja veisivät ensi töikseen ruotsin kieleltä sen virallisen kielen aseman?
Vallankaappauksen jälkeen opposition hiljentämiseen käytettiin myös poliittista väkivaltaa, mistä jo Kievissä kaappauksen jälkeen vieraillut Viron silloinen ulkoministeri Paet oli kertonut kuuluisassa puhelussaan EU:n Catherine Ashtonille.
Etnisesti venäläisten kokemasta uhasta ja väkivallasta ei ole juuri levitetty länsimaihin tietoa, mutta esimerkiksi se tiedetään, mitä tapahtui Odessassa 2.5.2014. Tuolloin uutta kansallismielistä hallintoa vastustaneet mielenosoittajat pakenivat nationalisteja ammattiliittojen talon. Nationalistit polttivat talon ja 46 ihmistä kuoli. Euroopan neuvosto tutki asiaa myöhemmin ja totesi monia vakavia virheitä viranomaistoiminnassa mellakan ja palon aikana ja syyllisten vastuuseen saattamisessa.
Koska Ukrainan uusi laiton hallinto ei halunnut turvata etnisesti venäläisen väestön oikeuksia, eikä mitä ilmeisemmin myöskään heidän turvallisuuttaan, en ihmettele, että Itä-Ukraina (Donbass) ja Krimi, jonka asukkaista vuonna 2014 oli etnisesti venäläisiä vähän alle 70%, halusivat irrottautua ja irrottuivat, osittain Venäjän apuun turvautuen, uuden ultra-nationalistisen hallinnon alaisuudesta. Mitä oikeuksia väkivaltaisesti ja perustuslain vastaisesti valtaan nousseella Ukrainan ultra-nationalistisella hallinnolla oli ylipäätään koko Ukrainan valtioon?
"The Undiplomatic Diplomat"
Nulandin tuore nousu kameroiden eteen sai minut palaamaan hakuukoneen ääreen. Löysin John Hudsonin Nulandista kertovan artikkelin "The Undiplomatic Diplomat". Tuo Foreign Policy-lehdessä 18.6.2015 julkaistu artikkeli oli enemmän kuin olisin osannut toivoa.
Nulandin edesottamuksia selvittävän artikkelin pohjalta voi vetää sen johtopäätöksen, että ratkaiseva sotaan johtanut virhe tehtiin vuonna 2015, kun USA alkoi aseistamaan Ukrainaa vastoin Euroopan johtajien ja USA:n presidentti Obaman näkemyksiä. Aseistaminen johti eskalaatiokierteeseen, jonka viimeisessä vaiheessa Venäjän päättävässä pöydässä pääsi voitolle näkemys siitä, että ennaltaehkäisevä isku, "erityisoperaatio", oli välttämätön sen omiin luovuttamattomiin intresseihin kohdistuvan uhkan vuoksi. Ukrainan hallinnon sotilaallinen voima oli kasvanut ja se oli julkisesti ilmoittanut ottavansa takaisin niin Itä-Ukrainan separatistialueet kuin Krimin.
Kun Nuland valittiin vuonna 2013 USA:n Euroopan ja Euraasian asioiden apulaisulkoministeriksi, hänestä tuli USA:n intressien vaikutusvaltaisin edustaja ja edistäjä Euroopassa. Nuland tulisi olemaan keskeisin henkilö siinä, millaista politiikkaa USA tulisi seuraavina vuosina Ukrainassa ajamaan ja mihin suuntaan myös Euroopan kehitys lähtisi kulkemaan.
Sen lisäksi, mitä seuraavassa Nulandista todetaan, on sanottava, että häntä ei olisi valittu tehtäväänsä vuonna 2013 yksimielisellä senaatin päätöksellä, jos hänen arvoilleen ja toimintatavoilleen ei olisi löytynyt USA:n valtapiireissä tukea. Hänen omaksi "ansiokseen" on luettava se, että kukaan Euroopassakaan ei häntä tulevina vuosina pystynyt pysäyttämään.
Aika ennen sotaa
Kun Ukrainan presidentti Janukovitch oli syrjäytetty laittomassa (hyvin todennäköisesti CIA:n avustamassa) vallankaappauksessa 22.2.2014 ja ultra-nationalistiset voimat nousivat valtaan, etnisesti venäläinen väestö menetti käytännössä edustuksensa parlamentissa.
Etnisesti venäläisestä väestöstä oli tullut Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 Ukrainan kansalaisia suurelta osin vain siksi, että itsenäistyneeseen Ukrainaan oli liitetty myös ne venäläisväestön asuttamat alueet (nykyinen Itä-Ukraina ja Mustanmeren pohjoisranta), jotka Lenin oli liitänyt vuonna 1922 syntyneeseen Ukrainan neuvostotasavaltaan. Lisää venäläisiä Ukraina oli saanut vuonna 1954, kun Hrustsov liitti Ukrainaan Krimin.
Ultra-nationalistinen ukrainalaismielinen hallinto halusi kyllä pitää etupäässä etnisesti venäläisten asuttamat alueet, mutta ei sietänyt niiden venäläisyyttä. Jo vallankaappausta seuraavana päivänä parlamentti äänesti kumoon kielilain, joka oli antanut vähemmistökielelle (kuten venäjälle) virallisen aseman, jos sitä puhui äidinkielenään yli 10% alueen asukkaista. Vaikka laki saatiin kumottua virallisesti vasta vuonna 2018 perustuslakituomioistuimen päätöksellä, parlamentin viesti oli selvä. Miltä suomenruotsalaisista tuntuisi, jos Suomessa äärinationalistit nousisivat valtaan vallankaappauksella ja veisivät ensi töikseen ruotsin kieleltä sen virallisen kielen aseman?
Vallankaappauksen jälkeen opposition hiljentämiseen käytettiin myös poliittista väkivaltaa, mistä jo Kievissä kaappauksen jälkeen vieraillut Viron silloinen ulkoministeri Paet oli kertonut kuuluisassa puhelussaan EU:n Catherine Ashtonille.
Etnisesti venäläisten kokemasta uhasta ja väkivallasta ei ole juuri levitetty länsimaihin tietoa, mutta esimerkiksi se tiedetään, mitä tapahtui Odessassa 2.5.2014. Tuolloin uutta kansallismielistä hallintoa vastustaneet mielenosoittajat pakenivat nationalisteja ammattiliittojen talon. Nationalistit polttivat talon ja 46 ihmistä kuoli. Euroopan neuvosto tutki asiaa myöhemmin ja totesi monia vakavia virheitä viranomaistoiminnassa mellakan ja palon aikana ja syyllisten vastuuseen saattamisessa.
Koska Ukrainan uusi laiton hallinto ei halunnut turvata etnisesti venäläisen väestön oikeuksia, eikä mitä ilmeisemmin myöskään heidän turvallisuuttaan, en ihmettele, että Itä-Ukraina (Donbass) ja Krimi, jonka asukkaista vuonna 2014 oli etnisesti venäläisiä vähän alle 70%, halusivat irrottautua ja irrottuivat, osittain Venäjän apuun turvautuen, uuden ultra-nationalistisen hallinnon alaisuudesta. Mitä oikeuksia väkivaltaisesti ja perustuslain vastaisesti valtaan nousseella Ukrainan ultra-nationalistisella hallinnolla oli ylipäätään koko Ukrainan valtioon?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.