YLE palkannut taas käsittämättömän määrän porukkaa

Lähes 700 miljoonaa uusintoihin siellä on mistä säästää.
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

YLE vero pois niin jää 15 euroa kuukaudessa käteen jokaiselta jos joku haluaa niin maksukortin taakse.

Äänestä

YLE on hyvä ja tarpeellinen, mutta kovin kallis.

Minimi YLE niin kansalaisten palvelun kuin myös huoltovarmuuden näkövinkkelistä voisi olla jotain tällaista:
2 TV-kanavaa, joista toinen varalla ja käytössä vain esimerkiksi Olympialaisten tms tapahtumien esittämistä varten, mikäli kyseinen palvelu katsottaisiin yhteiskunnan tehtäväksi. Ainoa jatkuvassa käytössä oleva TV-kanava keskittyisi vain uutistoimintaan ja muuhun sille määrättyyn sisällöntuotantoon.
2 Radiokanavaa, samalla periaatteella kuin TV
Ja näiden lisäksi YLE areena, ilman ostettua sisältöä

Siis kuten sanottua, silloin jos säästöliekkikin laitetaan minimiin. Täysi alasajaminen ei ole mahdollista, koska kyllä valtiolla sentään pitää oma äänitorvi kansalaisten suuntaan olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lähes 700 miljoonaa uusintoihin siellä on mistä säästää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu