Israel on hyökännyt Iraniin

Anonyymi-ap

Se on menoa nyt partapapeilla vallassa.
Israel on hyökännyt Irania vastaan, Israelin puolustusministeri Israel Katzin mukaan.

Samaan aikaan Teheranissa on tapahtunut räjähdys ylimmän johtajan ayatollah Ali Khamenein toimiston läheisyydessä.
Myös Yhdysvallat osallistuu hyökkäykseen.

Israel aloitti hyökkäyksen Iraniin lauantaiaamuna. Maan puolustusministeri Israel Katz on julistanut poikkeustilan Israeliin, ja ilmahälytyssireenit ovat soineet osissa maata.

Israelilaisen armeijan mukaan ilmatorjuntasireenit olivat ennaltaehkäisevä toimenpide, jolla valmistellaan väestöä mahdollisiin iranilaisiin ohjusiskuihin.

86-vuotias Khamenei ei ole ollut pääkaupungissa. Häntä ei ole nähty julkisuudessa useisiin päiviin, kun jännitteet Yhdysvaltojen kanssa ovat kasvaneet, on jo Venäjällä, jonne näitä diktaattoreita kerätään.

Helpottaa Ukrainaa, iran tehnyt paljon Venäjän ohjuksista ja drooneista, ne tehtaat nyt maaleine myös.

Kyllähän se nyt varmaankin koittelee meidänkin vasemmistoa. Yksi syömähammas katoaa.

Syytia jo pois Vejäjältä, kohta iran. Hamas ruokkija ei enää jaa kuolettaviaterroristi aseita, ei Hizbollah saa. Huthit Jemenissä myös ollut iranilais-venäläisin ohjuksin.

16

161

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "On tullut aika, että kaikki iranilaiset osat luovat vapaan ja rauhanomaisen Iranin"

    • Anonyymi00002

      Viikko on kulunut siitä, kun Mariam, 47, viimeksi puhui sukulaistensa kanssa Iranissa.

      "Silloin se ei ollut niin paha kuin nyt. Joukkoampumiset alkoivat sen jälkeen, kun hallinto sulki internetin. He eivät halua ulkomaailman näkevän, mitä tapahtuu," sanoo Mariam.

      Hän ei halua, että hänen sukunimensä sisällytetään Aftonbladetiin. Pelko siitä, mitä Iranin hallinto saattaa tehdä hänen sukulaisilleen hänen kotimaassaan, on liian suuri.

    • Anonyymi00003

      jatkuva sota ja raaka ympärileikkaus, lasten sukupuoli elinten silvonta on basaari kulttuurien ydin. sodasta sotaan, kostaen.

    • Anonyymi00004

      Kippa kait puristaa liikaa Israelin johtajia,kun hyökkäävät.

      • Anonyymi00007

        Vasemmisto partapappien kannalla.


    • Anonyymi00005

      Iskuja ilmasta ei kai lueta varsinaisesti hyökkäykseksi

      • Anonyymi00006

        Taidat olla VKK soittokuntalainen, vielä varikkomuodostelmassa ja satula liian matalalla..


    • Anonyymi00008

      Samanlainen alku, kuin edelliselläkin kertaa. Kohta Israeli anoo tulitaukoa, kun se huomaa olevansa häviämässä maailmankartalta.
      Paikalliset Iranista kertovat juuri, että ohjukset Israeliin olivat tällä kertaa terveisiä Huteilta. Samoin Iranissa on menossa taisteluhelikopterijahti Lännen erikoisjoukkoja vastaan. Iran on kaivanut johtonsa maan alle jo kuukausi sitten.
      Nyt odotetaan Israelin ja USA:n (Naton) tyhjentävän asevarastojaan. Iran iski juuri NSA:n Bahrainin tukikohtaan ballistisella ohjuksella. Missä on tuo kovasti kehuttu Israelilainen ilmatorjunta?
      Kaikki Naton huomio on tällä operaatiolla Lähi-Idässä. Sääliksi käy Zelenskyä, sillä hän jää nyt ilman Naton ja EU:n tukea. No Boots in Ukrain soil!

      • Anonyymi00015

        Siitä kommunistin tilanne arvio. Oletko MPP ?


    • Meidän vasemmistoa koettelee ennen muuta se, ettei Trumpin USA halua auttaa Ukrainaa vaan on asettunut Venäjän puolelle. Kerro sinä nyt, miksi USA harjoittaa tällaista Ukrainan, EUn ja samalla Suomen vastaista politiikkaa? Onko se vasemmistolaista vai oikeistolaista? Sitäkö sinä kannatat eli samaa mitä Venäjä?

      • Anonyymi00010

        Trumpin USA vastustaa maailman korruptoituneimman maan tukemista, ei siitä mitään hyvää seuraa euroopalle, että Zelenskyn kuldaseen paskapönddöön syydetään loputtomasti rahaa.
        Venäjä ja USA on olleet ennenkin samalla puolella vääryyttä vastaan.
        Sleeby Joe Alapesuri olis tietenkin ollut nazien puolella.


      • Anonyymi00014

        Paskaa kerrot. Ainoa USA joka voi vaikuttaa Ukrainan sodan loppumiseen, kommunisti jäänteet Venäjällä ei muuta kunnioita.


    • Anonyymi00009

      Pankkolängvitsi nyt murheen murtama.

    • Anonyymi00012

      Rauha saavutettavissa.
      Jo oli aikakin käydä purkaa sodan juurisyitä ja vaikuttaa sotien kulkuun.

    • Anonyymi00013

      Erkki ja Tarja jäivät sairaslomalle.

    • Anonyymi00016

      Vitun Monkeyta koko Nejanhun Iarael

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe