Onko idiootit, sheriffit vai kautokurut syyllisiä Ähtärin loppumiseen?

Anonyymi-ap

Olen seurannut kuntalaisena tätä palstaa ja miettinyt, että kuka tai ketkä ovat oikeasti syyllisiä Ähtärin tuhoon?

Täällä palstalla on syytetty joskus apulaissheriffejä, kautokuruja, läähättäjiä, idoitteeja ja ties keitä tahansa mätäomenia.

Jopa aivan tavallisia kaupunkilaisia.

En ole kuitenkaan vielä harhautunut. Kenelläkään edellä mainituista ei ole valtaa eikä rahaa.

Ähtärin kaupungin poliittista ja taloudellista valtaa käyttää yksiselitteisesti kaupunginvaltuusto ja hallitus.

He käyttävät veronmaksajilta perittyä rahaa parhaan kykynsä mukaisesti. Valmistelijoina toimivat virkamiehet.

Nämä samat poliittiset päättäjät ovat käyttäneet valtaa muös kaupungin omistamissa yhtiöissä kuten eläinpuistossa ja mesikämmenessä. Usein samat henkilöt.

Suurimmat ja metkittävimmät poliittiset päättäjät tulevat keskustasta ja sosialisteista.

Osa heistä on ollut poliisitutkinnassa ja osa vaikuttaa edelleenkin merkittävillä paikoilla. Kukaan ei ole eronnut.

Kaupunki ja sen yhtiöt on ajettu konkurssiin ja kuntaliitos odottaa pikavauhtia. Näin laki määrää.

Syyllinen tilanteeseen ei ole maan hallitus vaan meidän omat rakkaat poliittiset päättäjät kaupunginvaltuustossa ja muissa toimielimissä.

42

688

    Vastaukset 42

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Juuri noin se on. Käytä maanantaina asiasta puheenvuoro Ähtäri- hallissa.

    • Anonyymi00003

      Olen samaa mieltä. Voimme katsoa omaan peiliin. Olemme itse heidät äänestäneet sinne ja uskoneet satuja kymmeniä vuosia.

    • Anonyymi00004

      Myös Sauli Niinistö on syyllinen

      • Anonyymi00006

        Hän ei tee päätöksiä Ähtärin puolesta. Ähtäri halusi itse elukkansa ja suorastaan taisteli niistä.


    • Anonyymi00005

      Syyllisiä ovat yksinomaan poliittiset päättäjät.

      EI esim korona jolloin kotimaan matkailu piristyi kun ihmiset eivät matkustaneet ulkomaille.

      • Anonyymi00007

        Poliitikot ottivat suuria riskejä.

        Kun maa alkoi polttamaan, siirryttiin salaisiin päätöksiin ja joista ei voi hakea muutosta.

        Nyt sitten näytellään tietämätöntä.


      • Anonyymi00008

        Tätä on moni ihmetellyt, korona nimenomaan lisäsi kotimaan matkailua, mutta pandafiaskosta syytetään silti koronaa!
        On meidän päättäjän kyllä tyhmiä, siitä ei pääse mihinkään. Toisaalta myös sen tasoiset päättäjät kuin heitä valinneet kuntalaisetkin.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tätä on moni ihmetellyt, korona nimenomaan lisäsi kotimaan matkailua, mutta pandafiaskosta syytetään silti koronaa!
        On meidän päättäjän kyllä tyhmiä, siitä ei pääse mihinkään. Toisaalta myös sen tasoiset päättäjät kuin heitä valinneet kuntalaisetkin.

        On helpompi nimetä tuntematon vihollinen kuin ottaa vastuu tekemisistään.

        Jokainen näkee, ketkä olivat eläinpuiston ja Mesikämmenen johdossa.

        He eivät luopuneet vallastaan ja palkkioistaan missään vaiheessa.

        Vasta konkurssit tekivät lopun.


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Tätä on moni ihmetellyt, korona nimenomaan lisäsi kotimaan matkailua, mutta pandafiaskosta syytetään silti koronaa!
        On meidän päättäjän kyllä tyhmiä, siitä ei pääse mihinkään. Toisaalta myös sen tasoiset päättäjät kuin heitä valinneet kuntalaisetkin.

        Panda Mikko ja Kepun suuruuden hulluus


    • Anonyymi00010

      Aloittajan kysymykseen voin vastata että kunnan tuhoon ovat syyllisiä kepulaiset idiootit.

      • Anonyymi00011

        On siinä tuhossa tarvittu myös huuto- helenoita ja keskisormi- kareja.
        .
        Toki kepulla ja sen puheenjohtajilla on suurin vastuu, koska ovat melkein yksinkertaisessa enemmistössä, jota apupuolueet ilman kritiikkiä tukevat.

        Niinan sanoin: " Pitäisikö jo vihdoin jonkun nostaa käsi ylös virheen merkiksi? "


    • Anonyymi00012

      Sahinmäet ovat suurimmat syylliset

      • Anonyymi00013

        He ovat täysin statisteja tässä asiassa. Ovat vain voittaneet muutaman geissin, jossa lainvastainen päätös on kumottu.

        Kumoamisella on oikeus vähentänyt kaupungin vastuuta.


      • Anonyymi00014

        Osa pitää heitä jopa sankareina!


    • Anonyymi00015

      Kunnallispolitikot ja kaupungin virkamiehet ovat syyllisiä. eivät ketkään muut!

      • Anonyymi00017

        Juuri näin on!

        Eivät vain myönnä vastuutaan!


    • Anonyymi00018

      Kepua äänestäneet idiootit ovat syyllisiä Ähtärin tuhoon.

      • Anonyymi00021

        Äänestäjiä on turha syyllistää. He ovat propagandan uhreja. Sama tilanne kuin Venäjällä.


      • Anonyymi00044
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Äänestäjiä on turha syyllistää. He ovat propagandan uhreja. Sama tilanne kuin Venäjällä.

        He ovat siis hyödyllisiä idiootteja. Joten ovat älyllisten ominaisuuksiensa takia syyntakeettomia.


    • Anonyymi00020

      Kepun vallanhimo ja määräämisen halu ovat syypäät! ja sitten kepun johtavat politikot!

      • Anonyymi00022

        Irma on ollut vielä viime vuodet eläinpuiston hallituksessa ja sen toimet on kokonaan tutkimatta.


    • Anonyymi00023

      Valtion syy, sillä sehän pandat tänne tyrkytetti.

    • Anonyymi00024

      Ähtärin bisnesnerot Nisu ja Pikkumies.

    • Anonyymi00025

      Kyllä seppoa nyt ahdistaa primestä päätellen .

      • Anonyymi00032

        Voittajan on aina helppo hymyillä ja niin tekevät Veljekset.
        Tunnen veljekset hyvin tuskin kovahermoisempia heti löytää, he ovat järkkymättömiä tässä rötösherra ajojahdissa ja innostuvat vaan kun heitä joku moittii.
        Ovat luvanneet vielä lisää köyden kiristystä jos asiat ei heitä miellytä ja aina tekevät laillisesti.
        Täältä huikea Kiitos heille !


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Voittajan on aina helppo hymyillä ja niin tekevät Veljekset.
        Tunnen veljekset hyvin tuskin kovahermoisempia heti löytää, he ovat järkkymättömiä tässä rötösherra ajojahdissa ja innostuvat vaan kun heitä joku moittii.
        Ovat luvanneet vielä lisää köyden kiristystä jos asiat ei heitä miellytä ja aina tekevät laillisesti.
        Täältä huikea Kiitos heille !

        Veljekset raivasivat tien mm. perusuomalaisille.
        Vielä paremmin olisivat onnistuneet jos kaikki päätökset olisi tulleet julkiseksi eli valituksille alttiiksi.
        Salassa tehdyt päätökset olivat kunnalle kohtalokkaita.


      • Anonyymi00036

        Vain 820 asiakasta vuoden jokaisena päivänä,🍀🤣🤣🤣🐼🐼🐼🐼🐼


      • Anonyymi00037

        Sarjassa vain Kepu jutut.


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Voittajan on aina helppo hymyillä ja niin tekevät Veljekset.
        Tunnen veljekset hyvin tuskin kovahermoisempia heti löytää, he ovat järkkymättömiä tässä rötösherra ajojahdissa ja innostuvat vaan kun heitä joku moittii.
        Ovat luvanneet vielä lisää köyden kiristystä jos asiat ei heitä miellytä ja aina tekevät laillisesti.
        Täältä huikea Kiitos heille !

        "Voittajan on aina helppo hymyillä ja niin tekevät Veljekset".

        Tuo ei pidä paikkaansa , joka median haastattelussa Olli on ollut surullinen miten huonolla tolalla Ähtärin kunnan päätäntä on. Myös ollut harmissaan siitä että päättäjät salaa toimivat oli mahdotonta pelastaa kuntaa kun noin tekivät.


    • Anonyymi00033

      Koko tuo sakki vaihtoon

    • Anonyymi00039

      Keltaisen rakennuksen sakki!

    • Anonyymi00040

      Montako kertaa pitää vastata aloittajan kysymykseen. Syyllisiä ovat Nisu ja Pikkumies, se paikalta paennut.
      Sitä se teettää, kun pyrkyä on enemmän kuin järkeä.
      Olli yritti neuvoa, mutta eivät kuunnelleet.

      • Anonyymi00041

        Ja syyllisiä ovat myös Kepua äänestäneet, jotka tämän vallankäytön mahdollistivat.


      • Anonyymi00045

        Onko Ähtärissä ollut rakenteellinen hyvä veli järjestelmä, joka tuhosi itse itsensä ja kuntalaiset maksavat koko sairaan hallinnon?


      • Anonyymi00046
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Onko Ähtärissä ollut rakenteellinen hyvä veli järjestelmä, joka tuhosi itse itsensä ja kuntalaiset maksavat koko sairaan hallinnon?

        On!


    • Anonyymi00042

      Leena ja reija nuolivat kepujen takapuolta saivat siinä etuja itselleen ja työpaikkoja lähisukulaisilleen. Nyt palkataan hallintosihteeri kun nepotismillä valittu ei ole pätevä.

      • Anonyymi00047

        Onko tämä sama Reija joka erotti pari persua luottamustoimistaan?


      • Anonyymi00049
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Onko tämä sama Reija joka erotti pari persua luottamustoimistaan?

        Onpa tietenkin. Eventsin porukkaa, joka yritti myydä liiketoimintansa Mesikämmenelle ennen konkurssia!

        Tästä persupojat maksoivat kovan hinnan vähän ennen vaaleja!


    • Anonyymi00043

      En muusta tiedä ,mutta kyllä on tyhmä tuo apulaisheriffi,kun ei ymmärrä omaa parastaan ja pidä suutaan kiinni.

    • Anonyymi00048

      Kaikkia muita voidaan syyttää, mutta ei suomen keskustaa, eikä sen päättäjiä.

      Heillä on oma lakinsa. Vrt talebaanit

      • Anonyymi00050

        Ovat myös vapaamuurareiden jäseniä.


    • Anonyymi00051

      Syyllisiä kaikki ne jotka ovat panda huuhaan ajamisessa ja utopistisissa suunnitelmista. Kunta takasi ja yksi hölmö pankki tämän fantasian. Onko nuo selvinpäin tehtyjä päätöksiä vai...Mutta ovatko ne laillisia, epäilen...

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe