Virossa savukeongelma - Näin se iskee Suomeen

Anonyymi-ap

Viro on kauttakulkumaa, josta savukkeita tuodaan Suomeen ja Pohjoismaihin.

Vuonna 2024 Viron vero- ja tullivirasto, MTA, takavarikoi 15,5 miljoonaa laitonta savuketta, mutta viime vuonna määrä yli kaksinkertaistui jo 37 miljoonaan savukkeeseen.
Salakuljetettujen laittomien savukkeiden määrä kasvaa Virossa räjähdysmäisesti. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että Viro on kiristänyt tullikontrollin itärajallaan äärimmilleen, ja nyt myös sulkenut raja-asemansa kokonaan öiden ajaksi.


Vuonna 2024 Viron vero- ja tullivirasto, MTA, takavarikoi 15,5 miljoonaa laitonta savuketta, mutta viime vuonna määrä yli kaksinkertaistui jo 37 miljoonaan savukkeeseen.

Sama suuntaus on jatkunut tänä vuonna, kun MTA on löytänyt rekka-autoista useita suuria laittomia savukelasteja.

Kaksi viikkoa sitten MTA pysäytti Pärnussa Liettuaan rekisteröidyn rekka-auton, jonka uumenista kaivettiin esiin 4,8 miljoonaa eri merkkistä savuketta, joiden askeista puuttuivat tarvittavat veroleimat. Savukkeet oli peitetty muovilla katettuihin laatikoihin, joihin oli aseteltu hämäyksen vuoksi myös rakennusvaneria. Rekkaa ajoi 40-vuotias Venäjä kansalainen, joka on nyt vangittu rikostutkinnan ajaksi.

Suomalaisittain erityisen kiinnostava on tammikuun lopussa Tallinnan Tallink-satamassa sattunut tapaus, sillä tämä savukelasti oli matkalla Suomeen.

MTA ei ole kiinnostunut vain ulkomaille rekisteröidyistä autoista, vaan otti satamassa tällä kertaa tarkempaan tarkastukseen virolaisrekan, jota ajoi 41-vuotias virolaismies. Helsinkiin suuntautuvaan autolauttaan jo menossa olevasta autosta löytyi 1,58 miljoonaa eri merkkistä, veroleimatonta savuketta. Rekan kuljettaja on vangittu tutkinnan ajaksi.


Viron kautta salakuljetetaan savukkeita myös Suomeen.

Täysin poissuljettu vaihtoehto ei ole sekään, että salakuljetuksessa on mukana valtiollisten toimijoiden tarkoituksellista yritystä epävakauttaa yhteiskuntia Baltiassa ja ehkä muuallakin lännessä.


Toinen Viron viime aikojen erityisen suurista savuketakavarikoista ajoittuu viime lokakuuhun, kun MTA:n haaviin jäi Via Balticalla huristellut Liettuaan rekisteröity rekka. Kuljettajan paikalla istui valkovenäläinen mies. Tullipapereiden mukaan rekan lastina oli laatikoihin pakattuja muovimateriaaleja, mutta laatikoista löytyikin peräti yhdeksän miljoonaa verovapaata savuketta. Kuljettajan osallisuutta rikokseen selvitellään yhä, sillä mahdollista on sekin, ettei hän tiennyt kuljettavansa laitonta tavaraa.

Vastaavan kokoisen yhdeksän miljoonan savukkeen takavarikon Viron MTA teki myös aivan viime vuoden lopussa.

Pavel Propopenko MTA:n viestintäosastolta kertoo Iltalehdelle, että Viron itärajan tiukemman kontrollin ja osittaisen sulkemisen vuoksi idästä päin tulevien salakuljettajien ajoreitit ovat muuttuneet. Virosta löytyy yhä enemmän laittomia savukkeita, jotka ajetaan Viroon Latviasta tai vielä kauempaa Liettuasta.

Laittomia savukkeita valuu idästä päin Baltiaan yhä tasaisena virtana, vaikka myös Latvia ja Liettua ovat rajoittaneet rajaliikennettä ja tehostaneet rajavalvontaansa merkittävästi.

EU-alueelle alueen ulkopuolelta tulevat tavaralastit tullataan pääsääntöisesti vain EU:n ulkorajalla, minkä jälkeen ne pääsevät liikkumaan koko alueella. Virossakin tulli tekee kuitenkin omaan profilointiin, riskianalyyseihin ja tutkintaan perustuvia ratsioita koko Viron alueella, ja yhä enemmän myös syvällä sisämaassa.

Siihen ei MTA:ssakaan haluta ottaa kantaa, johtuuko laittomien savukkeiden räjähdysmäinen lisääntyminen kuluttajien heikentyneestä rahatilanteesta eli lisääntyneestä kysynnästä vai mahdollisesti lisääntyneestä tarjonnasta. Mahdollista on sekin, että kyse on molemman tekijän yhteisvaikutuksesta.

Täysin poissuljettu vaihtoehto ei ole sekään, että salakuljetuksessa on mukana valtiollisten toimijoiden tarkoituksellista yritystä epävakauttaa yhteiskuntia Baltiassa ja ehkä muuallakin lännessä.

Virossakin vain osa laittomista savukkeista jää maahan. Virosta savukkeet jatkavat matkaansa moneen eri suuntaan, mutta etenkin Suomeen, joka on vain lyhyen laivamatkan päässä Tallinnasta ja johon Baltian ja Itä-Euroopan rikollisjärjestöt ovat jo aiemmin ulottaneet lonkeronsa.

Pavel Propopenkon mukaan rikolliset nimenomaan käyttävät Viroa läpikulkumaana, jonka kautta savukkeita toimitetaan Pohjoismaihin.




https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7747e890-dfd1-4953-b01e-4ee0102bab46

5

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      turhaa kirjoitit ! ei liity Lapuaan !

      • Anonyymi00002

        Lapualainen ostaa tupakit kaupasta.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Lapualainen ostaa tupakit kaupasta.

        Pate osti syöpäkääryleensä myös R kioskilta.


    • Anonyymi00004

      Kuka hullu vielä polttaa? Ehkä järjettömintä mitä ihminen voi itselleen läheisilleenkin tehdä.

    • Anonyymi00005

      Aika harvoin enää näkee jonkun polttavan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      118
      3014
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      34
      1402
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1257
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      998
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      927
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      727
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      723
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      671
    Aihe