🎚️🩸🎚️🩸🎚️🩸
Jeesus oli synnitön ja siksi hän kelpasi Vapahtajaksi.
Hän kärsi MEIDÄN SYNTIEN TAKIA.
Hän sovitti ne ristin puulla. Ilman sitä tekoa me kaikki olisimme kadotettuja. Nyt meillä on uskon kautta häneen ja parannuksen kautta mahdollisuus pelastua.
”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.”
Heb 4:15
” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16
JUMALAN SYNNITÖN UHRIKARITSA JEESUS KRISTUS
32
329
Vastaukset
- Anonyymi00001
Jeesus pelastaa syntisiä ja vapauttaa heidät synnin, per-keleen ja kuoleman vallasta! 🎚️🩸❤️
- Anonyymi00002
Aamen!
- Anonyymi00003
Room. 3:31
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Jeesuksen veli Jaakob varoittaa "yksin uskosta" -mantran hokemisesta.
Jaak.2: 24
"Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."- Anonyymi00006
KR 1933/-38, Ilm. 18:4-9
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:
"Lähtekää siitä ulos,
te minun kansani,
ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi hänen vitsauksistansa.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti,
ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kostakaa hänelle sen mukaan,
kuin hän on tehnyt,
ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa;
siihen maljaan,
johon hän on kaatanut,
kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa
ja hekumaa hankkinut,
niin paljon antakaa hänelle vaivaa
ja surua.
Koska hän sanoo sydämessään:
'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä:
kuolema
ja suru
ja nälkä,
ja hän joutuu tulessa poltettavaksi,
sillä väkevä on Herra Jumala,
joka on hänet tuominnut."
Ja maanpiirin kuninkaat,
jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet
ja hekumallisesti eläneet,
itkevät
ja parkuvat häntä,
kun näkevät hänen palonsa savun; - Anonyymi00008
Miksi hukkaat armonaikasi?
- Anonyymi00019
” Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.”
Jeremia 27:7 - Anonyymi00021
Anonyymi00019 kirjoitti:
” Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.”
Jeremia 27:7Jeesus ei hylkää, eikä jätä❣️
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jeesus ei hylkää, eikä jätä❣️
Aamen kiitos Jeesus! Hän on varsinkin uskovien Vapahtaja!
- Anonyymi00024
Anonyymi00006 kirjoitti:
KR 1933/-38, Ilm. 18:4-9
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:
"Lähtekää siitä ulos,
te minun kansani,
ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi hänen vitsauksistansa.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti,
ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kostakaa hänelle sen mukaan,
kuin hän on tehnyt,
ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa;
siihen maljaan,
johon hän on kaatanut,
kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa
ja hekumaa hankkinut,
niin paljon antakaa hänelle vaivaa
ja surua.
Koska hän sanoo sydämessään:
'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä:
kuolema
ja suru
ja nälkä,
ja hän joutuu tulessa poltettavaksi,
sillä väkevä on Herra Jumala,
joka on hänet tuominnut."
Ja maanpiirin kuninkaat,
jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet
ja hekumallisesti eläneet,
itkevät
ja parkuvat häntä,
kun näkevät hänen palonsa savun;Jeesus tahtoo pelastaa syntiset!
- Anonyymi00032
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jeesus ei hylkää, eikä jätä❣️
Hän on ainoa, johon ihmisen kannattaa turvautua, varsinkin kun maailman ”myrskyt” alkavat todella riehua. Silloin unohtuvat tillit ja mintut ja tikut ja tarrat. 😊
- Anonyymi00033
Anonyymi00021 kirjoitti:
Jeesus ei hylkää, eikä jätä❣️
Jos Jeesus ei olisi uskollinen, meidän kaikkien kävisi TOSI huonosti. MUTTA Hän on uskollinen. 🎚️🩸
- Anonyymi00037
Anonyymi00008 kirjoitti:
Miksi hukkaat armonaikasi?
Niinpä! Ihminen ei usein ymmärrä mikä hänelle olisi parasta.
- Anonyymi00004
Älä usko lahkolaisten oppeihin, että heidät suoraan temmataan taivaan iloihin.
Kaikki joutuu ensin vastaamaan teoistaan, mitä on eläissään tehnyt.
2. Kor. 5:10
Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.- Anonyymi00010
Rauhaa!
Oletteko varma, että Paavalin opetukset ovat yhä voimassa täysissä määrin?
Paavalin 63 jKr jälkeen tuli Johannes 91 jKr joka opetti Herran päivässä eli tulevaisuudessa näkemiänsä näkyjä ja uusia oppeja. Ovatko ne yhteensopivat Paavalin kanssa. Paavali julisti Herraa kaiken voittajana ristin tähden, mutta Johannes opetti KOKO MAAILMA ON PAHAN VALLASSA. Sitten Johanneksen jälkeen tuli Apostoliset Isät, Gnostilaiset ja Konstantinus Suuri. Näiden jälkeen tuli Muhammed (saas), Gaabriel ja Koraani. Näiden jälkeen tuli yhtä ja toista kunnes Intian veedat alkoivat voittaa alaa 1800-luvulta alkaen.
Itse olen Gnostilaiselta taivaalliselta bramiinilta saanut omaksi opikseni: Jeesus oli Jumala joka kuoli ristillä koko maailman edestä. Ristillä hän vuodatti Sanan, Rakkauden, Valon ja Hengen kaiken sen lihan päälle, joka otti hänet vastaan. Koko maailma on kuitenkin elämässä Kali yougaa eli pahojen maailmanvaltaa. Koko maailma on pahan vallassa. Saatana pukeutuu kuitenkin valkeuden enkelin asuun ja toimii Daniel 7 vanhaikäisenä tai ikiaikaisena, jota myös taivaasta tuleva Jumalan valtakunnan kuningas joutuu kumartamaan saadakseen tuon valtakunnan kuninkuuden. Ne jotka Rakkauden tähden sulkee silmänsä pahalta eivät enää välitä pahasta vaan julistaa Jeesuksen voittoa. Tämä on oikea suunta. Sillä Kristus myös ylösnousi erilaisina fragementteina joista tärkein on hänen kasvojensa KIRKKAUS. Hän nousi ylös vuodattaen fragmentteja itsestään aina tuhannen vuoden välein oleviin aikoihin menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
4000 eKr Ikiajoista tulleet 200 Jumalan poikaa eli langennutta Karitsan apostolia
3000 eKr Egyptin jumalat
2000 eKr Babylonian jumalat
1000 eKr Kreikan jumalat
0 jKr Amerikan intiaanien jumalat
1000 jKr Skandinavian edda jumalat
2000 jKr Intian veeda jumalat
3000 jKr jne.
Herätyksiä tapahtuu ja niissä käy Ilmi YLÖSNOUSEMUKSEN VOIMA. Itse en ole päässyt Herätykseen enkä ylösnousemuksen voiman tuntemukseen vaan omaan ainoastaan Gnostilaisen bramiinin antamaa opillista vakautta. Tiedän Jeesuksen ristillä tehneen kaiken mitä maailmassa on ja kaikki taivaassa ja maan päällä tullaan yhdistämään Kristuksessa yhdeksi. Hänen suuruuttaan on yhä vielä vaikea kuvata koska on niin monia antikristuksia sekä myös kristityt vastustavat Jeesuksen täyttä ylivaltaa yli aivan kaiken. Ja vaativat alistumaan Rooman hegemoniaan.
Joka tapauksessa opit ovat kehittyneet. Ja islam esim. sallii tempauksen Paratiisiin, vaikka myös opettaa jälleensyntymää sen jälkeen kun on Jumalan kasvojen edessä käynyt. Olen pahoillani jos ette voi iloita muiden kristittyjen kanssa näiden Rakkauden voittovoimasta, vaan yhä olette SANAN kannalla. Itsekin olen sillä linjalla jossain määrin yhä. Älkää kuitenkaan liian roisisti arvostelko, vaan jatkakaa oman oppinne esillä pitämistä. Muistakaa kuitenkin, että oppeja on muitakin. Herran siunausta teille toivoen. - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Rauhaa!
Oletteko varma, että Paavalin opetukset ovat yhä voimassa täysissä määrin?
Paavalin 63 jKr jälkeen tuli Johannes 91 jKr joka opetti Herran päivässä eli tulevaisuudessa näkemiänsä näkyjä ja uusia oppeja. Ovatko ne yhteensopivat Paavalin kanssa. Paavali julisti Herraa kaiken voittajana ristin tähden, mutta Johannes opetti KOKO MAAILMA ON PAHAN VALLASSA. Sitten Johanneksen jälkeen tuli Apostoliset Isät, Gnostilaiset ja Konstantinus Suuri. Näiden jälkeen tuli Muhammed (saas), Gaabriel ja Koraani. Näiden jälkeen tuli yhtä ja toista kunnes Intian veedat alkoivat voittaa alaa 1800-luvulta alkaen.
Itse olen Gnostilaiselta taivaalliselta bramiinilta saanut omaksi opikseni: Jeesus oli Jumala joka kuoli ristillä koko maailman edestä. Ristillä hän vuodatti Sanan, Rakkauden, Valon ja Hengen kaiken sen lihan päälle, joka otti hänet vastaan. Koko maailma on kuitenkin elämässä Kali yougaa eli pahojen maailmanvaltaa. Koko maailma on pahan vallassa. Saatana pukeutuu kuitenkin valkeuden enkelin asuun ja toimii Daniel 7 vanhaikäisenä tai ikiaikaisena, jota myös taivaasta tuleva Jumalan valtakunnan kuningas joutuu kumartamaan saadakseen tuon valtakunnan kuninkuuden. Ne jotka Rakkauden tähden sulkee silmänsä pahalta eivät enää välitä pahasta vaan julistaa Jeesuksen voittoa. Tämä on oikea suunta. Sillä Kristus myös ylösnousi erilaisina fragementteina joista tärkein on hänen kasvojensa KIRKKAUS. Hän nousi ylös vuodattaen fragmentteja itsestään aina tuhannen vuoden välein oleviin aikoihin menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
4000 eKr Ikiajoista tulleet 200 Jumalan poikaa eli langennutta Karitsan apostolia
3000 eKr Egyptin jumalat
2000 eKr Babylonian jumalat
1000 eKr Kreikan jumalat
0 jKr Amerikan intiaanien jumalat
1000 jKr Skandinavian edda jumalat
2000 jKr Intian veeda jumalat
3000 jKr jne.
Herätyksiä tapahtuu ja niissä käy Ilmi YLÖSNOUSEMUKSEN VOIMA. Itse en ole päässyt Herätykseen enkä ylösnousemuksen voiman tuntemukseen vaan omaan ainoastaan Gnostilaisen bramiinin antamaa opillista vakautta. Tiedän Jeesuksen ristillä tehneen kaiken mitä maailmassa on ja kaikki taivaassa ja maan päällä tullaan yhdistämään Kristuksessa yhdeksi. Hänen suuruuttaan on yhä vielä vaikea kuvata koska on niin monia antikristuksia sekä myös kristityt vastustavat Jeesuksen täyttä ylivaltaa yli aivan kaiken. Ja vaativat alistumaan Rooman hegemoniaan.
Joka tapauksessa opit ovat kehittyneet. Ja islam esim. sallii tempauksen Paratiisiin, vaikka myös opettaa jälleensyntymää sen jälkeen kun on Jumalan kasvojen edessä käynyt. Olen pahoillani jos ette voi iloita muiden kristittyjen kanssa näiden Rakkauden voittovoimasta, vaan yhä olette SANAN kannalla. Itsekin olen sillä linjalla jossain määrin yhä. Älkää kuitenkaan liian roisisti arvostelko, vaan jatkakaa oman oppinne esillä pitämistä. Muistakaa kuitenkin, että oppeja on muitakin. Herran siunausta teille toivoen.Unohdit mainita, että sitten tulivat Charles Fox Parham, joka perusti Pentecostalismuksen lahkon.
Ellen G. White perusti 7 pv. Adentismin lahkon.
Joseph Smith perusti Mormonismin.
Charles Russell perusti Jehovantodistajien lahkon. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Unohdit mainita, että sitten tulivat Charles Fox Parham, joka perusti Pentecostalismuksen lahkon.
Ellen G. White perusti 7 pv. Adentismin lahkon.
Joseph Smith perusti Mormonismin.
Charles Russell perusti Jehovantodistajien lahkon.Scienttologit ja Teosofit jne.
Pelkästään Suomessa oli yli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä, ry:tä, uskonlahkoa ja uskonkulttia perinteisten kristillisten kirkkojen lisäksi. - Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Scienttologit ja Teosofit jne.
Pelkästään Suomessa oli yli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä, ry:tä, uskonlahkoa ja uskonkulttia perinteisten kristillisten kirkkojen lisäksi.Kyllä ja kaikessa esikoinen ja alku on Kristus. Hän on perusta jolta kaikki ponnistaa. Ylösnoususta en ole kuullut vielä mitään opetusta. Uskon kuitenkin Jeesuksen olevan Paratiisissa ja sieltä käsin hän lähettää 100 vuoden välein Mujaddid uudistajan joukkoineen maan päälle elävien vesien virroiksi.
Lisäksi hän ilmestyy henkisesti 5-10 vuoden välein jolloin uusia Ilmestyksiin vajoajia alkaa esiintyä outoine opin tuulineen. Heitä pitää Paavalin mukaan varoa että ei menetä omaa voittajan palkintoaan.
Jeesus on kaikki kaikessa. Tulee toki myös 500 vuoden välein monoteistisia uskonpuhdistuksia suuria. Ne ovat Jumala painotteisia eikä Kristus ole kaikki kaikessa niiden aikana.
1500 eKr Mooses
500 eKr Nebukadnessar
500 jKr Muhammed (Saas)
1500 jKr Luther
Jne.
1998 ilmestyksessä ja tempauksessa Jeesus sanoi täyttävänsä JOH. 16:25 ja sen tähden nyt on avattu aika vertauskuvat ja puhutaan Jeesuksen olevan kaiken alku ja kaikki kaikessa.
Kiitos Jeesus ylipapille, joka Isältä saa nämä asiat kaikkien tietoon. - Anonyymi00023
Anonyymi00010 kirjoitti:
Rauhaa!
Oletteko varma, että Paavalin opetukset ovat yhä voimassa täysissä määrin?
Paavalin 63 jKr jälkeen tuli Johannes 91 jKr joka opetti Herran päivässä eli tulevaisuudessa näkemiänsä näkyjä ja uusia oppeja. Ovatko ne yhteensopivat Paavalin kanssa. Paavali julisti Herraa kaiken voittajana ristin tähden, mutta Johannes opetti KOKO MAAILMA ON PAHAN VALLASSA. Sitten Johanneksen jälkeen tuli Apostoliset Isät, Gnostilaiset ja Konstantinus Suuri. Näiden jälkeen tuli Muhammed (saas), Gaabriel ja Koraani. Näiden jälkeen tuli yhtä ja toista kunnes Intian veedat alkoivat voittaa alaa 1800-luvulta alkaen.
Itse olen Gnostilaiselta taivaalliselta bramiinilta saanut omaksi opikseni: Jeesus oli Jumala joka kuoli ristillä koko maailman edestä. Ristillä hän vuodatti Sanan, Rakkauden, Valon ja Hengen kaiken sen lihan päälle, joka otti hänet vastaan. Koko maailma on kuitenkin elämässä Kali yougaa eli pahojen maailmanvaltaa. Koko maailma on pahan vallassa. Saatana pukeutuu kuitenkin valkeuden enkelin asuun ja toimii Daniel 7 vanhaikäisenä tai ikiaikaisena, jota myös taivaasta tuleva Jumalan valtakunnan kuningas joutuu kumartamaan saadakseen tuon valtakunnan kuninkuuden. Ne jotka Rakkauden tähden sulkee silmänsä pahalta eivät enää välitä pahasta vaan julistaa Jeesuksen voittoa. Tämä on oikea suunta. Sillä Kristus myös ylösnousi erilaisina fragementteina joista tärkein on hänen kasvojensa KIRKKAUS. Hän nousi ylös vuodattaen fragmentteja itsestään aina tuhannen vuoden välein oleviin aikoihin menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
4000 eKr Ikiajoista tulleet 200 Jumalan poikaa eli langennutta Karitsan apostolia
3000 eKr Egyptin jumalat
2000 eKr Babylonian jumalat
1000 eKr Kreikan jumalat
0 jKr Amerikan intiaanien jumalat
1000 jKr Skandinavian edda jumalat
2000 jKr Intian veeda jumalat
3000 jKr jne.
Herätyksiä tapahtuu ja niissä käy Ilmi YLÖSNOUSEMUKSEN VOIMA. Itse en ole päässyt Herätykseen enkä ylösnousemuksen voiman tuntemukseen vaan omaan ainoastaan Gnostilaisen bramiinin antamaa opillista vakautta. Tiedän Jeesuksen ristillä tehneen kaiken mitä maailmassa on ja kaikki taivaassa ja maan päällä tullaan yhdistämään Kristuksessa yhdeksi. Hänen suuruuttaan on yhä vielä vaikea kuvata koska on niin monia antikristuksia sekä myös kristityt vastustavat Jeesuksen täyttä ylivaltaa yli aivan kaiken. Ja vaativat alistumaan Rooman hegemoniaan.
Joka tapauksessa opit ovat kehittyneet. Ja islam esim. sallii tempauksen Paratiisiin, vaikka myös opettaa jälleensyntymää sen jälkeen kun on Jumalan kasvojen edessä käynyt. Olen pahoillani jos ette voi iloita muiden kristittyjen kanssa näiden Rakkauden voittovoimasta, vaan yhä olette SANAN kannalla. Itsekin olen sillä linjalla jossain määrin yhä. Älkää kuitenkaan liian roisisti arvostelko, vaan jatkakaa oman oppinne esillä pitämistä. Muistakaa kuitenkin, että oppeja on muitakin. Herran siunausta teille toivoen.Kyllä ovat voimassa. Perkele kyllä väittää toisin JA yrittää kaikkensa.
- Anonyymi00025
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kyllä ovat voimassa. Perkele kyllä väittää toisin JA yrittää kaikkensa.
Totta!
- Anonyymi00027
Anonyymi00012 kirjoitti:
Unohdit mainita, että sitten tulivat Charles Fox Parham, joka perusti Pentecostalismuksen lahkon.
Ellen G. White perusti 7 pv. Adentismin lahkon.
Joseph Smith perusti Mormonismin.
Charles Russell perusti Jehovantodistajien lahkon.Raamatun mukaan ihmisillä on vain kaksi vaihtoehtoa kuoleman jälkeen: kadotus tai taivas. Raamattu myös ilmaisee, mitä Jumala on tehnyt ihmisten pelastamiseksi. Hän lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja kärsimään, sekä tuomittavaksi meidän puolestamme. Ihmisellä on mahdollisuus pelastua tai suhtautua välinpitämättömästi pelastukseen.
Jumala tulee tuomitsemaan ehdottoman oikeudenmukaisesti eli vanhurskaasti.
"Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"
Heb 9:27 - Anonyymi00029
Anonyymi00012 kirjoitti:
Unohdit mainita, että sitten tulivat Charles Fox Parham, joka perusti Pentecostalismuksen lahkon.
Ellen G. White perusti 7 pv. Adentismin lahkon.
Joseph Smith perusti Mormonismin.
Charles Russell perusti Jehovantodistajien lahkon.Teidät jehovantodistajat ainakin tunnistaa siitä, että ette ymmärrä Jeesuksen sovitustyötä ristillä.
- Anonyymi00030
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kyllä ovat voimassa. Perkele kyllä väittää toisin JA yrittää kaikkensa.
Sillä on enää vähän aikaa.
- Anonyymi00034
Anonyymi00010 kirjoitti:
Rauhaa!
Oletteko varma, että Paavalin opetukset ovat yhä voimassa täysissä määrin?
Paavalin 63 jKr jälkeen tuli Johannes 91 jKr joka opetti Herran päivässä eli tulevaisuudessa näkemiänsä näkyjä ja uusia oppeja. Ovatko ne yhteensopivat Paavalin kanssa. Paavali julisti Herraa kaiken voittajana ristin tähden, mutta Johannes opetti KOKO MAAILMA ON PAHAN VALLASSA. Sitten Johanneksen jälkeen tuli Apostoliset Isät, Gnostilaiset ja Konstantinus Suuri. Näiden jälkeen tuli Muhammed (saas), Gaabriel ja Koraani. Näiden jälkeen tuli yhtä ja toista kunnes Intian veedat alkoivat voittaa alaa 1800-luvulta alkaen.
Itse olen Gnostilaiselta taivaalliselta bramiinilta saanut omaksi opikseni: Jeesus oli Jumala joka kuoli ristillä koko maailman edestä. Ristillä hän vuodatti Sanan, Rakkauden, Valon ja Hengen kaiken sen lihan päälle, joka otti hänet vastaan. Koko maailma on kuitenkin elämässä Kali yougaa eli pahojen maailmanvaltaa. Koko maailma on pahan vallassa. Saatana pukeutuu kuitenkin valkeuden enkelin asuun ja toimii Daniel 7 vanhaikäisenä tai ikiaikaisena, jota myös taivaasta tuleva Jumalan valtakunnan kuningas joutuu kumartamaan saadakseen tuon valtakunnan kuninkuuden. Ne jotka Rakkauden tähden sulkee silmänsä pahalta eivät enää välitä pahasta vaan julistaa Jeesuksen voittoa. Tämä on oikea suunta. Sillä Kristus myös ylösnousi erilaisina fragementteina joista tärkein on hänen kasvojensa KIRKKAUS. Hän nousi ylös vuodattaen fragmentteja itsestään aina tuhannen vuoden välein oleviin aikoihin menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
4000 eKr Ikiajoista tulleet 200 Jumalan poikaa eli langennutta Karitsan apostolia
3000 eKr Egyptin jumalat
2000 eKr Babylonian jumalat
1000 eKr Kreikan jumalat
0 jKr Amerikan intiaanien jumalat
1000 jKr Skandinavian edda jumalat
2000 jKr Intian veeda jumalat
3000 jKr jne.
Herätyksiä tapahtuu ja niissä käy Ilmi YLÖSNOUSEMUKSEN VOIMA. Itse en ole päässyt Herätykseen enkä ylösnousemuksen voiman tuntemukseen vaan omaan ainoastaan Gnostilaisen bramiinin antamaa opillista vakautta. Tiedän Jeesuksen ristillä tehneen kaiken mitä maailmassa on ja kaikki taivaassa ja maan päällä tullaan yhdistämään Kristuksessa yhdeksi. Hänen suuruuttaan on yhä vielä vaikea kuvata koska on niin monia antikristuksia sekä myös kristityt vastustavat Jeesuksen täyttä ylivaltaa yli aivan kaiken. Ja vaativat alistumaan Rooman hegemoniaan.
Joka tapauksessa opit ovat kehittyneet. Ja islam esim. sallii tempauksen Paratiisiin, vaikka myös opettaa jälleensyntymää sen jälkeen kun on Jumalan kasvojen edessä käynyt. Olen pahoillani jos ette voi iloita muiden kristittyjen kanssa näiden Rakkauden voittovoimasta, vaan yhä olette SANAN kannalla. Itsekin olen sillä linjalla jossain määrin yhä. Älkää kuitenkaan liian roisisti arvostelko, vaan jatkakaa oman oppinne esillä pitämistä. Muistakaa kuitenkin, että oppeja on muitakin. Herran siunausta teille toivoen.Reitti armoon:
”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.”
Sananlaskut 28:13 - Anonyymi00036
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kyllä ovat voimassa. Perkele kyllä väittää toisin JA yrittää kaikkensa.
Jep
- Anonyymi00005
Kyllä jämpti on niin!
Aamen! - Anonyymi00011
Kaikki olemme synnittömiä. Vapahtaja olet sinä itse!
- Anonyymi00014
Syntiinlankeemus teki kaikista syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun. Hengellinen kuolema ja karkotus paratiisista.
Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.
Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei ainoatakaan.
- Anonyymi00015
Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä.
- Anonyymi00016
Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."
- Anonyymi00018
Rauhaa!
Kuitenkin Jeesus sanoi Isäntä nostaa esiin VANHAA ja UUTTA. Myös ikivanhoja asioita Jeesus laittaa monet tutkimaan. Hän antaa seurakunnille evankelistoja, opettajia ja lain opettajia.
Kuitenkin eräs suomalainen piispa rukous kirjassaan kertoo HERÄNNÄISYYS ON JULISTUSTA YLÖSNOUSEMUKSEN VOIMASTA. Siitä kuinka Jeesus voittaa kuoleman ja haudan.
Pyydän anteeksi jos maallinen puhetapani loukkaa teidän uskonne perustaa. 1998 ilmestys ja tempaus antoi viestin Ilmestys 12 toteutuu parhaillaan. Nyt koittaa ILOA KAIKILLE! Lisäksi Jeesus laittaa JOH 16:25 toteen. Ne eivät ole mitään verrattuna heränneiden iloon ylösnousemuksen voimasta, kuoleman voittamisesta ja iankaikkisesta elämästä.
Pyhä Henki sanoi 1991 aikovansa korottaa vain hieman Suomen KULTTUURIA. Siksi näin pieniä virvoituksia laitan näyttämölle. Julistakaa YLÖSNOUSEMUSTA. Siitä en vielä ole kuullut.
Rauhaa!
- Anonyymi00026
Jeesus Kristus, kuningasten Kuningas, herrain Herra, maailman Vapahtaja, Jumala!
Ja minun pelastajani! - Anonyymi00035
Jeesus Kristus on varsinkin uskovien, Jumalan lasten Vapahtaja.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22693- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632