Tällaisen vajaan hölötyksen taustalta (c’moon broidi eksä hiffaa toi kuntajako on niin vanha ja mälsä, me voitais niilläkin rahoilla laittaa muiden juppien kanssa haisemaan ja esimieskin hiillostaa niskaan) löytää kokoomuslaisia yksityistäjiä etelästä (ainakin Ähtärin kaltaisessa tapauksessa) jotka eivät ymmärrä sitä että tietyllä alueella asuva kansanosa muodostaa orgaanisen kokonaisuuden—kunnan. Eli ne ovat olemassa koska sille on tarve. Ähtärin fyysisestä alueesta ei tee yhtään vähemmän kuntaa se jos se paperilla liitettäisiin vaikkapa Seinäjokeen, Keuruuseen tai Alavuteen. Paitsi—tuo itse liitos aikaansaa sen että kunnan fyysisellä alueella oleva seutu, lakkaa olemasta. Se on kuin ehkäpä itsensä toteuttava ennuste, ensiksi liitosta ei välttämättä oikein tarvittaisi, sitten myöhempinä vuosikymmeninä esim. liitoksen tuottama taloudellinen toispuoleisuus ja lokaatioiden erillisyys toisistaan aikaansaakin oikean tarpeen (mutta sitä ennen toisen liitetyn kunnan on miltei kadottava). Heillä ei ole käsitystä arkielämästä ja etäisyyksistä maaseudulla, ja siitä miten kahden kaukana toisistaan olevan kunnan (tässä kun pitäisi ymmärtää että kunta maaseudulla ei ole sama asia kuin tiiviimpi kunta etelässä) länttääminen yhteen ei tee siitä pitkässäkään juoksussa luonnollista, toimivaa, kokonaisuutta.
Valopäät ja kiihko kuntauudistukseen
20
635
Vastaukset
- Anonyymi00001
"sitä että tietyllä alueella asuva kansanosa muodostaa orgaanisen kokonaisuuden—kunnan. Eli ne ovat olemassa koska sille on tarve." Valitettavasti Ähtärin tapauksessa tämä "orgaaninen kokonaisuus" on sisäsiittoinen ja alkanut älyllisesti vaipua tasolle, jolla ei kykene huolehtimaan taloudesta itsenäisesti. Tämän takia tarvitaan holhoaja eli valtio joka lopettaa ähtäriläisten leikit. Ähtäriläiset antoivat vahvat näytöt raha-asioidensa hoitamisesta, näiden näyttöjen mukaan toimitaan. Joskus käy niin että leikkiessä loppuu laatikosta hiekka ja lapset alkavat riidellä koska tyhjiin ämpäreihin ei ole täytettä, silloin täytyy aikuisten lopettaa, lasten leikit.
- Anonyymi00002
Muuten hyvä mutta teoriasi ontuu sen verran että maalaamaasi tilannetta ei ole olemassa. VM:lle esitetyn talousarvion ensimmäinen vuosi oli ylijäämäinen joka osaltaan antaisi osviittaa siihen että seuraavatkin ovat plussalla tai ainakin neutraalin luokkaa. Mutta totta, koko talousarvio ei ole vielä julkista tietoa.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:

🤣🤣🤣🤣🍀🍀🍀🍀🐼🐼😂😂😂
- Anonyymi00004

Tuolla ähtäriläisten ”osaajien” kyhäämällä 1. vuoden talousarvio ennusteilla VM pyyhkii pers… eikun pöytää. Ongelma on todellinen, eikä ensimmäisen vuoden juuri ja juuri kikkaillen pientä plussaa osoittava laskelma ole edes realistinen. Taas kerran semmoinen paperille hätäpäissä kyhätty toivotaan toivotaan paperi.
Kunnan syvä velka ja toivoton tulevaisuuden näkymä upottaa Ähtärin kaupungin. Täällä sössittiin pahemman kerran ja nyt on jo liian myöhäistä. Ei talous oikene enää omin voimin. Ministeriö rusikoi ratkaisun. Kiitos Kepu. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tuolla ähtäriläisten ”osaajien” kyhäämällä 1. vuoden talousarvio ennusteilla VM pyyhkii pers… eikun pöytää. Ongelma on todellinen, eikä ensimmäisen vuoden juuri ja juuri kikkaillen pientä plussaa osoittava laskelma ole edes realistinen. Taas kerran semmoinen paperille hätäpäissä kyhätty toivotaan toivotaan paperi.
Kunnan syvä velka ja toivoton tulevaisuuden näkymä upottaa Ähtärin kaupungin. Täällä sössittiin pahemman kerran ja nyt on jo liian myöhäistä. Ei talous oikene enää omin voimin. Ministeriö rusikoi ratkaisun. Kiitos Kepu.Toden totta haastat. Kepulaisten lauma vetoaa väsymättä tuohon talousarvioon., joka on kikkailtu plussalle ja jolle kaikki osaavat nauravat. Kepulaiset ovat pimeydessä vaeltava harhainen kultti, jotka jäsenet eivät saa silmiään auki, vaan seuraavat johtajansa kohti väistämätöntä tuhoa. Onneksi tämä pimeyden aika Ähtärissä tulee valtion toimesta päätökseen.
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tuolla ähtäriläisten ”osaajien” kyhäämällä 1. vuoden talousarvio ennusteilla VM pyyhkii pers… eikun pöytää. Ongelma on todellinen, eikä ensimmäisen vuoden juuri ja juuri kikkaillen pientä plussaa osoittava laskelma ole edes realistinen. Taas kerran semmoinen paperille hätäpäissä kyhätty toivotaan toivotaan paperi.
Kunnan syvä velka ja toivoton tulevaisuuden näkymä upottaa Ähtärin kaupungin. Täällä sössittiin pahemman kerran ja nyt on jo liian myöhäistä. Ei talous oikene enää omin voimin. Ministeriö rusikoi ratkaisun. Kiitos Kepu.Täysin väärin meni taas. Siis sehän on lähtökohta että talousarvion pitää olla VM:n silmissä uskottava, kyllä virkamiehet osaavat niiden uskottavuuden arvioida—apulaispönttö ei.
- Anonyymi00011
Anonyymi00002 kirjoitti:
Muuten hyvä mutta teoriasi ontuu sen verran että maalaamaasi tilannetta ei ole olemassa. VM:lle esitetyn talousarvion ensimmäinen vuosi oli ylijäämäinen joka osaltaan antaisi osviittaa siihen että seuraavatkin ovat plussalla tai ainakin neutraalin luokkaa. Mutta totta, koko talousarvio ei ole vielä julkista tietoa.
Kiva olla paperilla ylijäämäinen kun todellisuudessa KAIKKI kunnan velvoitteet jätetään tekemättä. Koska saadaan talvikunnossapito keskusta-alueen ulkopuolelle??
- Anonyymi00007
Aloittajan mielestä tsaarin aikana 1865 luotu kuntajako on edelleen paras mahdollinen.
Kauanko kesti syrjäkyliltä tulla keskustaan v. 1865? Siinä ajassa ajaa melkein Helsinkiin asti nykyään. Paljon hoidetaan asioita myös netissä, reaaliajassa.
Kepun pojat (poikaset) haluavat pitää oman hiekkalaatikkonsa, se on ainoa syy pitää asiat ennallaan- Anonyymi00008
Kyllä. Se on toistaiseksi Ähtärille paras mahdollinen.
Ei oo kyse mistään tollasesta mitä väität. Kyse on siitä että valtion ja globalistioikeiston ei tarvi haaveilla budjetoinnista maakuntien tuhoamisella tekemällä maakuntiin huonoa infraa kuntaliitoksilla—tää on täysin samaa jatkumoa kuin Business Finland ja että laitetaan pienet eläintarhat kilpailemaan pandoista ilman tukia joita on esim. Korkeasaarelle junailtu, herää nyt pahvi. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Kyllä. Se on toistaiseksi Ähtärille paras mahdollinen.
Ei oo kyse mistään tollasesta mitä väität. Kyse on siitä että valtion ja globalistioikeiston ei tarvi haaveilla budjetoinnista maakuntien tuhoamisella tekemällä maakuntiin huonoa infraa kuntaliitoksilla—tää on täysin samaa jatkumoa kuin Business Finland ja että laitetaan pienet eläintarhat kilpailemaan pandoista ilman tukia joita on esim. Korkeasaarelle junailtu, herää nyt pahvi.Siis tsaari Aleksanteri toisen aikana luotu kuntajako on edelleen ainoa oikea eli paras mahdollinen?
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Siis tsaari Aleksanteri toisen aikana luotu kuntajako on edelleen ainoa oikea eli paras mahdollinen?
Ei sillä iällä ole väliä, vaan toimivuudella. Keinotekoiset liitokset kykenevät vain romauttamaan infran tasoa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Ei sillä iällä ole väliä, vaan toimivuudella. Keinotekoiset liitokset kykenevät vain romauttamaan infran tasoa.
Infran tason romahduttaa kunnan velkaantuminen, kun leikitään Eläinpuiston kassa ja ylivelkaannutaan ei tarvitse "asvalttimiehiä" odotella katuja korjaamaan.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Infran tason romahduttaa kunnan velkaantuminen, kun leikitään Eläinpuiston kassa ja ylivelkaannutaan ei tarvitse "asvalttimiehiä" odotella katuja korjaamaan.
Apulaisidiootti kirjoittaa paljon, mutta asiaa.
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Apulaisidiootti kirjoittaa paljon, mutta asiaa.
Kun ei käy tupaillassa ja altistu kepun propangalle. Voi ajatella itse. Suosittelen.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Kun ei käy tupaillassa ja altistu kepun propangalle. Voi ajatella itse. Suosittelen.
Apulaisidiootin kirjoituksista huomaa, ettei hän todellakaan ole käynyt tupailloissa. Apulaisidiootti tekee mahtavaa duunia meidän tavallisten ähtäriläisten eteen. Suurkiitokset apulaisidiootille.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Apulaisidiootin kirjoituksista huomaa, ettei hän todellakaan ole käynyt tupailloissa. Apulaisidiootti tekee mahtavaa duunia meidän tavallisten ähtäriläisten eteen. Suurkiitokset apulaisidiootille.
Kiitos. Parasta ähtäriläisille veronmaksajille on että joku muu alkaa holhoamaan varojen käyttöä ja kunta lopetetaan.
- Anonyymi00018
Anonyymi00012 kirjoitti:
Infran tason romahduttaa kunnan velkaantuminen, kun leikitään Eläinpuiston kassa ja ylivelkaannutaan ei tarvitse "asvalttimiehiä" odotella katuja korjaamaan.
Taas meni väärin molemmat kohdat apulaispöntöllä. Eläinpuisto on ainoa tekijä joka tuo paljon rahaa seudulle.
- Anonyymi00017
Valon tai pimeydenlapsi?
- Anonyymi00019
Ville Valo?
- Anonyymi00020
Maajussien mediassa luki että Ähtärin kunnanvaltuuston puheenjohtaja vaihtuu. Uudella on inhimillisempi ja älykkäämpi ite. Elättäminenkin on edullisempaa, kuin paikkansa jättävän. Uudella johtajalla ei myöskään ole niin paljon sukulaisia joita suosia.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/b2c6613c-6d93-4def-bb5b-2f81ae7603d3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1183014EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje341402- 1031257
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621027Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60927
- 41727
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22723Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta112671