En löytänyt enää sitä kirjoitusta. Oletan, että palstan valloittaneet vassarit ovat poistattaneet ko. kirjoituksen.
Huomasin viime viikolla, että joku persu kirjoitti palstalla.
Anonyymi-ap
12158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Persu sanoo, että hän tarkoiti sanomallaan sitä niin heti tulee vassarin vastine, "sinä tarkoitit sanoillasi näin".
Tämä palsta on "upottava suo" persulle. Sanoo asian kuinka selkeästi, vassarin tulkinta on aina oikein.
Katsoo You Tube videolta suomalaisen Taisto Sinisalon videoita ja Stalinin vainoja niin kauhistus, jos noiden ihmisten aateveljet pääsee Suomessa taas valtaan, kuten edellisessä hallituksessa.
Ei täällä enää suuremmin persut viitsi edes kirjoitella. Se on kuin huutelisi tyhjään kaivoon näiden tyhjäpäisten kopsarien tekstien seassa. Kopsarit eivät osaa edes selittää kopioidensa merkitystä, perustella niitä. Siis miksi uhraisivat persut aikaansa täällä. Palstahäirikkö hoitaa keskustelut itsensä kanssa mallikkaasti.
Näin tulee sitä faktaa, vahvistusta kommentteihin. Tuollaisella älyllä sitten palstahäirikkö uskottelee käyvänsä "älyllisiä" keskusteluja palstalla - kopioimalla tekstejä, linkittämällä tekstejä joita ei edes ymmärrä. Ja miten sitä tuollaisella ymmärryksellä . . . . . . .
Mitähän tämäkin aloitus sepustuksineen mahtaa tarkoittaa?
Näyttää jo menevän persulla omat ja vassarit sekaisin.
Niin, siitähän jo onkin ollut juttua, ettei palstahäiriköllä oikein ymmärryksen kapasiteetti riitä tulkitsemaan yli kolmen sanan virkkeitä. Niinhän siinä taaskin vaan kävi,
M.O.T.
Myös minä huomasin, että joku postasi jonkin aikaa sitten persupalstalle aloituksen, jossa käsiteltiin jotakin outoa aihetta. Jokin tässä aloituksessa taisi ärsyttää jotakuta, joka poistatti tämän kirjoituksen. Joku voisi sanoa, että aina löytyy joku, joka vetää herneen nenäänsä lähes jokaisesta aloituksesta, jonka joku toinen kokee jokseenkin asialliseksi.
Jokin tässä minunkin kommentissani ärsyttää jotakuta: Joku kokee sen sisällyksettömäksi näsäviisasteluksi, kun taas joka toinen tai joka kolmas löytää kommentista jonkinlaista huumoria tai jotakin muuta, joka hymyilyttää jostakin syystä jokaisella lukukerralla.
Kai tiedät että poiston tekee ylläpito? Ei kävijät voi poistaa mitään tältä palstalta. Joten tuha syyttää ketään muuta poistoista.
Voi kyynel. Jos tänne kirjoittaminen ahdistaa noin paljon, niin eikö ole parempi pysyä poissa?
HS tekemä uutinen mellunmäen moskeijasta poistetaan helsinki suomi24 sivulta...
toimittajat huudettiin pois
minäkirjoitan 30 kertaa päivittäin ja yli 10v jo 🤣🤣🤣
siis kaikille palstoille yhteensä
Vain tenavat koristelevat viestin hassuilla kuvilla.