Tuomiopäivä

Jokainen sielu on ikuinen, mutta se vaeltaa syntymästä toiseen aineellisessa maailmassa omien tekojensa seurausten vuoksi. Tätä seurausten ketjua kutsutaan karmaksi. Syntymä ei siis heidän mukaansa ole sattumaa, vaan seurausta aiemmista teoista ja mielentiloista.

Tämän vuoksi syntymää aineelliseen maailmaan pidetään jo itsessään merkkinä siitä, että sielu on karman vaikutuksen alaise

Anonyymi00002 kirjoitti:

Jokainen sielu on ikuinen, mutta se vaeltaa syntymästä toiseen aineellisessa maailmassa omien tekojensa seurausten vuoksi. Tätä seurausten ketjua kutsutaan karmaksi. Syntymä ei siis heidän mukaansa ole sattumaa, vaan seurausta aiemmista teoista ja mielentiloista.

Tämän vuoksi syntymää aineelliseen maailmaan pidetään jo itsessään merkkinä siitä, että sielu on karman vaikutuksen alaise

Lue lisää

Ei ole yhtä historian lopussa tapahtuvaa tuomiopäivää kuten monissa kidutususkonnoissa. Sen sijaan tuomio tapahtuu jatkuvasti karman lakina. Jokainen teko synnyttää seurauksen, joka muovaa tulevaa elämää. Kun ihminen kuolee, hänen karmansa määrää seuraavan syntymän.

Syntymä tähän maailmaan voidaan nähdä merkkinä siitä, että karman laki on jo toiminnassa ja sielu on sen vaikutuksen alaisena. Ajatus syntymästä eräänlaisena “tuomiona” on siis runollinen tapa kuvata sitä, että sielu on joutunut uudelleen aineellisen maailman kiertoon. Tästä kierrosta on mahdollista vapautua oivalluksen jne kautta - jos haluaa-monet ei edes haluaa.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ei ole yhtä historian lopussa tapahtuvaa tuomiopäivää kuten monissa kidutususkonnoissa. Sen sijaan tuomio tapahtuu jatkuvasti karman lakina. Jokainen teko synnyttää seurauksen, joka muovaa tulevaa elämää. Kun ihminen kuolee, hänen karmansa määrää seuraavan syntymän.

Syntymä tähän maailmaan voidaan nähdä merkkinä siitä, että karman laki on jo toiminnassa ja sielu on sen vaikutuksen alaisena. Ajatus syntymästä eräänlaisena “tuomiona” on siis runollinen tapa kuvata sitä, että sielu on joutunut uudelleen aineellisen maailman kiertoon. Tästä kierrosta on mahdollista vapautua oivalluksen jne kautta - jos haluaa-monet ei edes haluaa.

Lue lisää

Mitään viimeistä tuomiota ei ole olemassa kidutususkontojen väittämällä tavalla.

Todellisuudessa karmallinen arviointi tapahtuu jatkuvasti. Jokaisen olennon teot tuottavat seurauksia, ja nämä seuraukset määräävät tulevat kokemukset ja syntymät. Tässä mielessä kosminen oikeudenmukaisuus toimii koko ajan, eikä vasta historian lopussa. Mitään "aikojen loppua" ei edes ole. Loppu on aina uusi alku.

Mitään viimeistä tuomiota ei ole olemassa kidutususkontojen väittämällä tavalla.

Mitään "aikojen loppua" ei edes ole. Loppu on aina uusi alku.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Mitään viimeistä tuomiota ei ole olemassa kidutususkontojen väittämällä tavalla.

Todellisuudessa karmallinen arviointi tapahtuu jatkuvasti. Jokaisen olennon teot tuottavat seurauksia, ja nämä seuraukset määräävät tulevat kokemukset ja syntymät. Tässä mielessä kosminen oikeudenmukaisuus toimii koko ajan, eikä vasta historian lopussa. Mitään "aikojen loppua" ei edes ole. Loppu on aina uusi alku.

Mitään viimeistä tuomiota ei ole olemassa kidutususkontojen väittämällä tavalla.

Mitään "aikojen loppua" ei edes ole. Loppu on aina uusi alku.

Lue lisää

Syntymä tähän maailmaan voidaan nähdä merkkinä siitä, että karman laki on jo toiminnassa ja sielu on sen vaikutuksen alaisena. Ajatus syntymästä eräänlaisena “tuomiona” on siis runollinen tapa kuvata sitä, että sielu on joutunut uudelleen aineellisen maailman kiertoon.

Jokaisen elämän lopussa tapahtuu eräänlainen arviointi.

Se ei kuitenkaan ole koko maailman yhteinen viimeinen tuomio, vaan yksilöllinen karmallinen tarkastelu. Kun ihminen kuolee, hänen tekonsa, aikomuksensa ja elämäntapansa vaikuttavat siihen, millainen seuraava olemassaolon vaihe on.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Syntymä tähän maailmaan voidaan nähdä merkkinä siitä, että karman laki on jo toiminnassa ja sielu on sen vaikutuksen alaisena. Ajatus syntymästä eräänlaisena “tuomiona” on siis runollinen tapa kuvata sitä, että sielu on joutunut uudelleen aineellisen maailman kiertoon.

Jokaisen elämän lopussa tapahtuu eräänlainen arviointi.

Se ei kuitenkaan ole koko maailman yhteinen viimeinen tuomio, vaan yksilöllinen karmallinen tarkastelu. Kun ihminen kuolee, hänen tekonsa, aikomuksensa ja elämäntapansa vaikuttavat siihen, millainen seuraava olemassaolon vaihe on.

Lue lisää

Universumit ei kulje kohti yhtä lopullista tuomiota. Pikemminkin todellisuus nähdään jatkuvana kiertona, jossa loppu merkitsee aina myös uuden alun mahdollisuutta, ja jossa yksittäisen sielun kohtalo määräytyy sen omien tekojen ja tietoisuuden mukaan.

Loppu on aina uusi alku.

Todellisuus ei kulje kohti yhtä lopullista päätöstä, vaan muuttuu jatkuvasti. Maailmankaikkeus syntyy, kestää aikansa ja hajoaa, minkä jälkeen uusi luomisen vaihe alkaa. Näin kosminen loppu ei ole täydellinen häviäminen, vaan siirtymä seuraavaan alkuun.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Universumit ei kulje kohti yhtä lopullista tuomiota. Pikemminkin todellisuus nähdään jatkuvana kiertona, jossa loppu merkitsee aina myös uuden alun mahdollisuutta, ja jossa yksittäisen sielun kohtalo määräytyy sen omien tekojen ja tietoisuuden mukaan.

Loppu on aina uusi alku.

Todellisuus ei kulje kohti yhtä lopullista päätöstä, vaan muuttuu jatkuvasti. Maailmankaikkeus syntyy, kestää aikansa ja hajoaa, minkä jälkeen uusi luomisen vaihe alkaa. Näin kosminen loppu ei ole täydellinen häviäminen, vaan siirtymä seuraavaan alkuun.

Lue lisää

Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Siitä tulee yksi ja sitten se hajoaa moninaisuudeksi - aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomiin: yksi kokonaisuus muuttuu moninaisuudeksi tullakseen jälleen yhdeksi. Maailmankaikkeus sykkii.

Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Katkelma kirjasta "Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio"


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot se on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Siitä tulee yksi ja sitten se hajoaa moninaisuudeksi - aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomiin: yksi kokonaisuus muuttuu moninaisuudeksi tullakseen jälleen yhdeksi. Maailmankaikkeus sykkii.

Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Katkelma kirjasta "Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio"


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot se on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

Lue lisää

Katkelma kirjasta "Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio"


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot se on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Katkelma kirjasta "Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio"


Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot se on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

Lue lisää

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Kirja on koostettu Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharajan luentojen pohjalta. Hänen luennot on translitteroitu ja käännetty useille eri maailman kielille.

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

“miksi sielu syntyy ensimmäisen kerran, jos sillä ei vielä ole karmaa” perustuu oletukseen, että sielulla olisi jokin todellinen ensimmäinen elämä. Vastaus on, että sielun vaelluksella aineellisessa maailmassa ei ole ajallista alkupistettä. Sielu on ikuinen, ja niin on myös sen karmallinen vaellus. Siksi ei ole hetkeä, jolloin voisi sanoa: tässä oli aivan ensimmäinen syntymä ilman mitään aiempaa syytä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

“miksi sielu syntyy ensimmäisen kerran, jos sillä ei vielä ole karmaa” perustuu oletukseen, että sielulla olisi jokin todellinen ensimmäinen elämä. Vastaus on, että sielun vaelluksella aineellisessa maailmassa ei ole ajallista alkupistettä. Sielu on ikuinen, ja niin on myös sen karmallinen vaellus. Siksi ei ole hetkeä, jolloin voisi sanoa: tässä oli aivan ensimmäinen syntymä ilman mitään aiempaa syytä.

Lue lisää

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

“miksi sielu syntyy ensimmäisen kerran, jos sillä ei vielä ole karmaa” perustuu oletukseen, että sielulla olisi jokin todellinen ensimmäinen elämä. Vastaus on, että sielun vaelluksella aineellisessa maailmassa ei ole ajallista alkupistettä. Sielu on ikuinen, ja niin on myös sen karmallinen vaellus. Siksi ei ole hetkeä, jolloin voisi sanoa: tässä oli aivan ensimmäinen syntymä ilman mitään aiempaa syytä.


Sielu on “anādi”, eli aluton. Tämä tarkoittaa, että sielu itse on ikuinen, mutta myös sen yhteys aineelliseen luontoon on aluton.

Sielu ei siis ilmesty tyhjästä johonkin ensimmäiseen elämään, vaan se on kulkenut syntymien ja kuolemien ketjussa niin kauan, ettei alkua voida osoittaa.

sielulla ei ole ensimmäistä syntymää, jossa ei olisi mitään taustaa.

Sielun vaellus on aluton, mutta se ei ole loputon, koska sielu voi vapautua karman kierrosta, JOS VAIN HALUAA.

Anonyymi00011 kirjoitti:

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

“miksi sielu syntyy ensimmäisen kerran, jos sillä ei vielä ole karmaa” perustuu oletukseen, että sielulla olisi jokin todellinen ensimmäinen elämä. Vastaus on, että sielun vaelluksella aineellisessa maailmassa ei ole ajallista alkupistettä. Sielu on ikuinen, ja niin on myös sen karmallinen vaellus. Siksi ei ole hetkeä, jolloin voisi sanoa: tässä oli aivan ensimmäinen syntymä ilman mitään aiempaa syytä.


Sielu on “anādi”, eli aluton. Tämä tarkoittaa, että sielu itse on ikuinen, mutta myös sen yhteys aineelliseen luontoon on aluton.

Sielu ei siis ilmesty tyhjästä johonkin ensimmäiseen elämään, vaan se on kulkenut syntymien ja kuolemien ketjussa niin kauan, ettei alkua voida osoittaa.

sielulla ei ole ensimmäistä syntymää, jossa ei olisi mitään taustaa.

Sielun vaellus on aluton, mutta se ei ole loputon, koska sielu voi vapautua karman kierrosta, JOS VAIN HALUAA.

Lue lisää

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

MUTTA JOS HALUAT TIETÄÄ, MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ, NIIN:



MIKSI ME OLEMME AINEELLISESSÄ MAAILMASSA JA SELLAISESSA TILANTEESÄ:

Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE j kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

Anonyymi00012 kirjoitti:

"Mutta jos ajatellaan sielun ensimmäistä elämää niin miksi se on syntynyt? Eihän sille ole vielä edes ehtinyt kertyä karmaa."

MUTTA JOS HALUAT TIETÄÄ, MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ, NIIN:



MIKSI ME OLEMME AINEELLISESSÄ MAAILMASSA JA SELLAISESSA TILANTEESÄ:

Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE j kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

Lue lisää

TÄSSÄ ON KATKELMIA LUENNOISTA. KÄÄNNÖSVIRHEET SUOMEN KIELELLÄ., KATKELMIA ERI PAIKOISTA:

*****************


Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE j kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

*********************
Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Anonyymi00013 kirjoitti:

TÄSSÄ ON KATKELMIA LUENNOISTA. KÄÄNNÖSVIRHEET SUOMEN KIELELLÄ., KATKELMIA ERI PAIKOISTA:

*****************


Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE j kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

*********************
Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Lue lisää

Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Anonyymi00014 kirjoitti:

Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Lue lisää

Tätä ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti – kyseessä on kuitenkin filosofinen kategoria.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Tätä ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti – kyseessä on kuitenkin filosofinen kategoria.

Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.

Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.

Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.

Menneisyydestä tulevaisuuteen.
Olennaista on, että menneisyyden toimien kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen).
Aivan kuten me vaihdamme yhdessä elämässä kuluneita pukuja monta kertaa, samalla tavalla ikuinen sielu vaihtaa kuluneita ruumiita monta kertaa aineellisessa maailmassa ollessaan. On yhtä naurettavaa ajatella, että yksi sielu on ikuisesti sidottu kehoon ja että "venäläiset sielut" asuvat venäläisissä kehoissa, kuin ajatella, että japanilaisissa autoissa on välttämättä japanilaisia. "Venäjällä tehdyissä" ruumiissa voi olla sieluja, jotka ovat eläneet muissa maissa ja jopa muissa elämänmuodoissa menneisyydessä.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.

Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.

Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.

Menneisyydestä tulevaisuuteen.
Olennaista on, että menneisyyden toimien kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen).
Aivan kuten me vaihdamme yhdessä elämässä kuluneita pukuja monta kertaa, samalla tavalla ikuinen sielu vaihtaa kuluneita ruumiita monta kertaa aineellisessa maailmassa ollessaan. On yhtä naurettavaa ajatella, että yksi sielu on ikuisesti sidottu kehoon ja että "venäläiset sielut" asuvat venäläisissä kehoissa, kuin ajatella, että japanilaisissa autoissa on välttämättä japanilaisia. "Venäjällä tehdyissä" ruumiissa voi olla sieluja, jotka ovat eläneet muissa maissa ja jopa muissa elämänmuodoissa menneisyydessä.

Lue lisää

Gaudiya-vaishnavismin mukaan karma ei ole varsinainen “tuomiopäivä”, vaan luonnon laki, joka toimii jatkuvasti aineellisessa maailmassa. Sielu (jīva) on ikuinen, mutta niin kauan kuin se on mayan vaikutuksen alaisena, sen teot synnyttävät seurauksia ja sitovat sen syntymän ja kuoleman kiertoon (saṁsāraan).

Tässä mielessä syntymä ei ole ensimmäinen tuomio eikä myöskään viimeinen, vaan yksi vaihe aluttomassa karmallisessa ketjussa.

Gaudiya-perinteessä kuitenkin korostetaan, että karma ei ole lopullinen voima. Bhakti eli rakkaus voi katkaista karmisen ketjun ja vapauttaa sielun aineellisesta kierrosta.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Gaudiya-vaishnavismin mukaan karma ei ole varsinainen “tuomiopäivä”, vaan luonnon laki, joka toimii jatkuvasti aineellisessa maailmassa. Sielu (jīva) on ikuinen, mutta niin kauan kuin se on mayan vaikutuksen alaisena, sen teot synnyttävät seurauksia ja sitovat sen syntymän ja kuoleman kiertoon (saṁsāraan).

Tässä mielessä syntymä ei ole ensimmäinen tuomio eikä myöskään viimeinen, vaan yksi vaihe aluttomassa karmallisessa ketjussa.

Gaudiya-perinteessä kuitenkin korostetaan, että karma ei ole lopullinen voima. Bhakti eli rakkaus voi katkaista karmisen ketjun ja vapauttaa sielun aineellisesta kierrosta.

Lue lisää

karma toimii vain aineellisessa maailmassa, mutta se ei ole varsinainen “tuomiopäivä”. Se on jatkuva seurausten laki. Syntymä ei ole ensimmäinen tuomio, koska sielun vaellus on aluton (anādi).

Anonyymi00018 kirjoitti:

karma toimii vain aineellisessa maailmassa, mutta se ei ole varsinainen “tuomiopäivä”. Se on jatkuva seurausten laki. Syntymä ei ole ensimmäinen tuomio, koska sielun vaellus on aluton (anādi).

Lue lisää

Ei ole yhtä historian lopussa tapahtuvaa tuomiopäivää kuten monissa kidutususkonnoissa.

Sen sijaan tuomio tapahtuu jatkuvasti karman lakina. Jokainen teko synnyttää seurauksen, joka muovaa tulevaa elämää. Kun ihminen kuolee, hänen karmansa määrää seuraavan syntymän.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Ei ole yhtä historian lopussa tapahtuvaa tuomiopäivää kuten monissa kidutususkonnoissa.

Sen sijaan tuomio tapahtuu jatkuvasti karman lakina. Jokainen teko synnyttää seurauksen, joka muovaa tulevaa elämää. Kun ihminen kuolee, hänen karmansa määrää seuraavan syntymän.

Lue lisää

Vapautuminen (moksha) ei ole vain yksi asia. Vapautuminen voidaan saavuttaa tiedon (jnana) tai meditaation kautta ilman bhaktia. Tällainen vapautuminen tarkoittaa yleensä vapautumista aineellisesta kärsimyksestä tai sulautumista Brahmaniin.

Gaudiya-perinne kuitenkin opettaa, että korkein vapautuminen on bhakti – rakkaus.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Vapautuminen (moksha) ei ole vain yksi asia. Vapautuminen voidaan saavuttaa tiedon (jnana) tai meditaation kautta ilman bhaktia. Tällainen vapautuminen tarkoittaa yleensä vapautumista aineellisesta kärsimyksestä tai sulautumista Brahmaniin.

Gaudiya-perinne kuitenkin opettaa, että korkein vapautuminen on bhakti – rakkaus.

Lue lisää

On ainkin viisi erilaista vapautumisen lajia.

Anonyymi00022 kirjoitti:

On ainkin viisi erilaista vapautumisen lajia.

Viisi vapautumisen lajia: sālokya (eläminen samassa maailmassa Jumalan kanssa), sāmīpya (läheisyys Jumalaan), sārūpya (samankaltainen muoto Jumalan kanssa), sārṣṭi (osuus Jumalan voimasta) ja sāyujya (sulautuminen Brahmaniin).

Joissakin filosofioissa erityisesti sāyujya-vapautuminen voidaan saavuttaa tiedon (jñāna) tai meditaation kautta ilman bhaktia. Gaudiya-vaishnavismissa sitä ei kuitenkaan pidetä korkeimpana päämääränä.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Viisi vapautumisen lajia: sālokya (eläminen samassa maailmassa Jumalan kanssa), sāmīpya (läheisyys Jumalaan), sārūpya (samankaltainen muoto Jumalan kanssa), sārṣṭi (osuus Jumalan voimasta) ja sāyujya (sulautuminen Brahmaniin).

Joissakin filosofioissa erityisesti sāyujya-vapautuminen voidaan saavuttaa tiedon (jñāna) tai meditaation kautta ilman bhaktia. Gaudiya-vaishnavismissa sitä ei kuitenkaan pidetä korkeimpana päämääränä.

Lue lisää

Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa

Anonyymi00024 kirjoitti:

Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa

Kirjoitit:

"Kuoleva ihminen mitä kerjää, kun ei syntymistään kään ole hallinut
- mihin syntyä"

Kysymys “mihin syntyä?” avautuu tällöin syvempänä identiteettikysymyksenä. Jos sielu kokee itsensä nautinnon etsijänä, se syntyy kenttään, jossa nautintoa voi tavoitella. Jos se kokee itsensä hallitsijana, se syntyy kilpailun kenttään. Mutta jos se alkaa ymmärtää itsensä suhteessa korkeimpaan persoonalliseen todellisuuteen, sen asema muuttuu. Silloin aineellinen syntymä ei enää ole välttämätön.

Tässä ajattelussa on ero vapautumisen ja rakkauden välillä. Vapautuminen tarkoittaa syntymän kierrosta poistumista. Mutta syvempi päämäärä on jumalallinen rakkaus.Todellisuus ei tällöin ole tyhjyys eikä sulautuminen, vaan henkinen ulottuvuus, jossa suhde on spontaani ja rakastava.


Eksistentiaalinen ahdistus syntyy identiteettivirheestä. Kun ihminen samaistuu kehoon, syntymä ja kuolema näyttävät absoluuttisilta. Kun hän samaistuu mieleen, elämän epäoikeudenmukaisuus korostuu. Kun hän ymmärtää olevansa jīva, syntymä näyttäytyy väliaikaisena asemana tietoisuuden matkalla. Aineellinen olemassaolo on väärin suunnatun rakkauden seuraus: sielu etsii rajatonta rajallisesta.

“En hallinnut alkua enkä loppua” muuttuu tässä kutsuksi vastuuseen. Ihminen ei ehkä hallitse syntymänsä olosuhteita, mutta hän hallitsee suuntautumistaan tässä hetkessä. Tätä suuntautumista kutsutaan bhaktiksi – tietoisuuden vapaaehtoiseksi kääntymiseksi kohti korkeinta. Se ei ole moraalinen suoritus, vaan ontologinen uudelleen suuntautuminen. Kun suunta muuttuu, karmiset sidokset alkavat purkautua ja syntymän pakko heikkenee.


Lopulta kysymys ei ole siitä, minne ihminen joutuu, vaan siitä, keneen hän kuuluu. Kuoleva ihminen ei kerjää sattumaa, vaan sitä, mitä hän on koko elämänsä ajan opetellut rakastamaan. Jos rakkaus on kiinnittynyt maailmaan, maailma jatkuu.

Jos rakkaus puhdistuu, syntymän kierto lakkaa. Kuolema ei silloin ole siirtymä uuteen kehoon, vaan peitteen poistuminen tietoisuuden ja sen alkuperäisen rakkauden kohteen välistä.


MUTTA:

vapautus ei ole meille ensisijainen tavoite. Vapautus ei ole päämäärä sinänsä, vaan sivutuote. Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa.

Vapautus ei tarkoita sitä, että keho katoaa tai että maailma lakkaa olemasta. Se tarkoittaa tietoisuuden muutosta. Kun jīva ei enää samaistu kehoon, mieleen tai karman tuottamiin rooleihin, se ei enää ole niiden sitoma, vaikka ne yhä toimivat ulkoisesti.

Tällainen ihminen voi elää täysin tavallista elämää. Hänellä on keho, suhteita, vastuita. Hän toimii maailmassa, mutta ei elä maailmasta. Hänen sisäinen identiteettinsä ei ole “minä olen tämä keho” vaan “minä olen tietoisuus, joka kuuluu korkeimmalle”. Tämä sisäinen asema on vapautta.


Siksi ei edes etsitä vapautusta siinä mielessä kuin usein ajatellaan — poistumista jonnekin toiseen todellisuuteen. Vapautus voi tapahtua tietoisuuden tasolla tässä ja nyt. Kun kiinnittyminen lakkaa, sidokset lakkaavat, vaikka ulkoiset olosuhteet jatkuvat.

Tässä mielessä aineellinen maailma ei ole ongelma. Ongelma on väärä samaistuminen. Kun se purkautuu, sama maailma näyttäytyy palvelun kenttänä eikä nautinnon tai hallinnan kenttänä.

Kuolemakaan ei silloin ole ratkaiseva käännekohta. Se on vain kehon vaihtuminen tai kehosta irtautuminen. Vapautunut ihminen ei “kerjää” mitään, koska hänen halunsa ei ole suunnattu rajalliseen. Hänen tietoisuutensa on jo kiinnittynyt korkeimpaan.

Siksi voidaan sanoa: ihminen voi olla vapaa jo ennen kuolemaa. Ja jos hän on vapaa eläessään, kuolema ei muuta hänen asemaansa — se vain poistaa viimeisen ulkoisen kerroksen.

Tämä tekee kysymyksestä “mihin syntyä?” toissijaisen. Olennaista ei ole paikka, vaan tietoisuuden laatu. Jos tietoisuus on vapaa, se on vapaa riippumatta siitä, missä se ilmenee.


"Kuoleva ihminen mitä kerjää, kun ei syntymistään kään ole hallinut
- mihin syntyä"

Kun sanomme, että ihminen voi olla vapaa jo ennen kuolemaa, sillä tarkoitetaan tietoisuuden vapautta, ei olosuhteiden vapautta. Keho voi olla rajallinen, mieli voi vielä reagoida, maailma voi jatkaa liikettään — mutta sisäinen samaistuminen on muuttunut.

Vapaus ei tällöin tarkoita pakoa maailmasta, vaan vapautta väärästä identiteetistä.

Kun jīva lakkaa ajattelemasta “minä olen tämä keho” tai “minä olen tämän elämäntarinan keskus”, sen siteet alkavat purkautua. Karma voi vielä tuottaa kokemuksia, aivan kuten tuulet voivat vielä liikuttaa jo irrotettua venettä, mutta sisäinen omistajuus on poissa. Kokemukset tapahtuvat, mutta niitä ei enää oteta minuuden ytimeen.

Tällainen ihminen ei elä tulevaa vapautusta varten. Hän ei odota kuolemaa ratkaisuna. Hänen suhteensa korkeimpaan todellisuuteen on jo aktiivinen. Se on tietoista, vapaaehtoista suuntautumista — rakkautta, luottamusta, palvelua.

Silloin kuolema ei ole identiteetin kriisi. Se ei ole siirtymä tuntemattomaan. Se on vain viimeisen ulkoisen kerroksen poistuminen. Se, mikä oli jo sisäisesti totta, jatkuu ilman kehon rajaa.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Kirjoitit:

"Kuoleva ihminen mitä kerjää, kun ei syntymistään kään ole hallinut
- mihin syntyä"

Kysymys “mihin syntyä?” avautuu tällöin syvempänä identiteettikysymyksenä. Jos sielu kokee itsensä nautinnon etsijänä, se syntyy kenttään, jossa nautintoa voi tavoitella. Jos se kokee itsensä hallitsijana, se syntyy kilpailun kenttään. Mutta jos se alkaa ymmärtää itsensä suhteessa korkeimpaan persoonalliseen todellisuuteen, sen asema muuttuu. Silloin aineellinen syntymä ei enää ole välttämätön.

Tässä ajattelussa on ero vapautumisen ja rakkauden välillä. Vapautuminen tarkoittaa syntymän kierrosta poistumista. Mutta syvempi päämäärä on jumalallinen rakkaus.Todellisuus ei tällöin ole tyhjyys eikä sulautuminen, vaan henkinen ulottuvuus, jossa suhde on spontaani ja rakastava.


Eksistentiaalinen ahdistus syntyy identiteettivirheestä. Kun ihminen samaistuu kehoon, syntymä ja kuolema näyttävät absoluuttisilta. Kun hän samaistuu mieleen, elämän epäoikeudenmukaisuus korostuu. Kun hän ymmärtää olevansa jīva, syntymä näyttäytyy väliaikaisena asemana tietoisuuden matkalla. Aineellinen olemassaolo on väärin suunnatun rakkauden seuraus: sielu etsii rajatonta rajallisesta.

“En hallinnut alkua enkä loppua” muuttuu tässä kutsuksi vastuuseen. Ihminen ei ehkä hallitse syntymänsä olosuhteita, mutta hän hallitsee suuntautumistaan tässä hetkessä. Tätä suuntautumista kutsutaan bhaktiksi – tietoisuuden vapaaehtoiseksi kääntymiseksi kohti korkeinta. Se ei ole moraalinen suoritus, vaan ontologinen uudelleen suuntautuminen. Kun suunta muuttuu, karmiset sidokset alkavat purkautua ja syntymän pakko heikkenee.


Lopulta kysymys ei ole siitä, minne ihminen joutuu, vaan siitä, keneen hän kuuluu. Kuoleva ihminen ei kerjää sattumaa, vaan sitä, mitä hän on koko elämänsä ajan opetellut rakastamaan. Jos rakkaus on kiinnittynyt maailmaan, maailma jatkuu.

Jos rakkaus puhdistuu, syntymän kierto lakkaa. Kuolema ei silloin ole siirtymä uuteen kehoon, vaan peitteen poistuminen tietoisuuden ja sen alkuperäisen rakkauden kohteen välistä.


MUTTA:

vapautus ei ole meille ensisijainen tavoite. Vapautus ei ole päämäärä sinänsä, vaan sivutuote. Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa.

Vapautus ei tarkoita sitä, että keho katoaa tai että maailma lakkaa olemasta. Se tarkoittaa tietoisuuden muutosta. Kun jīva ei enää samaistu kehoon, mieleen tai karman tuottamiin rooleihin, se ei enää ole niiden sitoma, vaikka ne yhä toimivat ulkoisesti.

Tällainen ihminen voi elää täysin tavallista elämää. Hänellä on keho, suhteita, vastuita. Hän toimii maailmassa, mutta ei elä maailmasta. Hänen sisäinen identiteettinsä ei ole “minä olen tämä keho” vaan “minä olen tietoisuus, joka kuuluu korkeimmalle”. Tämä sisäinen asema on vapautta.


Siksi ei edes etsitä vapautusta siinä mielessä kuin usein ajatellaan — poistumista jonnekin toiseen todellisuuteen. Vapautus voi tapahtua tietoisuuden tasolla tässä ja nyt. Kun kiinnittyminen lakkaa, sidokset lakkaavat, vaikka ulkoiset olosuhteet jatkuvat.

Tässä mielessä aineellinen maailma ei ole ongelma. Ongelma on väärä samaistuminen. Kun se purkautuu, sama maailma näyttäytyy palvelun kenttänä eikä nautinnon tai hallinnan kenttänä.

Kuolemakaan ei silloin ole ratkaiseva käännekohta. Se on vain kehon vaihtuminen tai kehosta irtautuminen. Vapautunut ihminen ei “kerjää” mitään, koska hänen halunsa ei ole suunnattu rajalliseen. Hänen tietoisuutensa on jo kiinnittynyt korkeimpaan.

Siksi voidaan sanoa: ihminen voi olla vapaa jo ennen kuolemaa. Ja jos hän on vapaa eläessään, kuolema ei muuta hänen asemaansa — se vain poistaa viimeisen ulkoisen kerroksen.

Tämä tekee kysymyksestä “mihin syntyä?” toissijaisen. Olennaista ei ole paikka, vaan tietoisuuden laatu. Jos tietoisuus on vapaa, se on vapaa riippumatta siitä, missä se ilmenee.


"Kuoleva ihminen mitä kerjää, kun ei syntymistään kään ole hallinut
- mihin syntyä"

Kun sanomme, että ihminen voi olla vapaa jo ennen kuolemaa, sillä tarkoitetaan tietoisuuden vapautta, ei olosuhteiden vapautta. Keho voi olla rajallinen, mieli voi vielä reagoida, maailma voi jatkaa liikettään — mutta sisäinen samaistuminen on muuttunut.

Vapaus ei tällöin tarkoita pakoa maailmasta, vaan vapautta väärästä identiteetistä.

Kun jīva lakkaa ajattelemasta “minä olen tämä keho” tai “minä olen tämän elämäntarinan keskus”, sen siteet alkavat purkautua. Karma voi vielä tuottaa kokemuksia, aivan kuten tuulet voivat vielä liikuttaa jo irrotettua venettä, mutta sisäinen omistajuus on poissa. Kokemukset tapahtuvat, mutta niitä ei enää oteta minuuden ytimeen.

Tällainen ihminen ei elä tulevaa vapautusta varten. Hän ei odota kuolemaa ratkaisuna. Hänen suhteensa korkeimpaan todellisuuteen on jo aktiivinen. Se on tietoista, vapaaehtoista suuntautumista — rakkautta, luottamusta, palvelua.

Silloin kuolema ei ole identiteetin kriisi. Se ei ole siirtymä tuntemattomaan. Se on vain viimeisen ulkoisen kerroksen poistuminen. Se, mikä oli jo sisäisesti totta, jatkuu ilman kehon rajaa.

Lue lisää

Tällainen ihminen ei elä tulevaa vapautusta varten. Hän ei odota kuolemaa ratkaisuna. Hänen suhteensa korkeimpaan todellisuuteen on jo aktiivinen. Se on tietoista, vapaaehtoista suuntautumista — rakkautta, luottamusta, palvelua.

Silloin kuolema ei ole identiteetin kriisi. Se ei ole siirtymä tuntemattomaan. Se on vain viimeisen ulkoisen kerroksen poistuminen. Se, mikä oli jo sisäisesti totta, jatkuu ilman kehon rajaa.

Jos ihminen ei ole vapaa eläessään, kuolema ei tee häntä vapaaksi. Se vain siirtää tietoisuuden toiseen tilanteeseen. Mutta jos hän on vapaa jo nyt, mikään ulkoinen muutos — ei edes kuolema — voi horjuttaa sitä.

Tässä mielessä todellinen kysymys ei ole “mitä tapahtuu kuoleman jälkeen”, vaan “kuka olen nyt”. Kun tämä ratkeaa, kuolema menettää dramaattisen luonteensa. Se ei ole loppu eikä ratkaisu, vaan luonnollinen vaihe tietoisuuden jatkumossa.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Tällainen ihminen ei elä tulevaa vapautusta varten. Hän ei odota kuolemaa ratkaisuna. Hänen suhteensa korkeimpaan todellisuuteen on jo aktiivinen. Se on tietoista, vapaaehtoista suuntautumista — rakkautta, luottamusta, palvelua.

Silloin kuolema ei ole identiteetin kriisi. Se ei ole siirtymä tuntemattomaan. Se on vain viimeisen ulkoisen kerroksen poistuminen. Se, mikä oli jo sisäisesti totta, jatkuu ilman kehon rajaa.

Jos ihminen ei ole vapaa eläessään, kuolema ei tee häntä vapaaksi. Se vain siirtää tietoisuuden toiseen tilanteeseen. Mutta jos hän on vapaa jo nyt, mikään ulkoinen muutos — ei edes kuolema — voi horjuttaa sitä.

Tässä mielessä todellinen kysymys ei ole “mitä tapahtuu kuoleman jälkeen”, vaan “kuka olen nyt”. Kun tämä ratkeaa, kuolema menettää dramaattisen luonteensa. Se ei ole loppu eikä ratkaisu, vaan luonnollinen vaihe tietoisuuden jatkumossa.

Lue lisää

ME EMME EDES ETSI VAPAUTUSTA.


Vapautus on ennen kaikkea ontologinen oivallus, ei kosminen tapahtuma.

Keho voi jatkaa toimintaansa, mieli voi tuottaa ajatuksia, tunteita ja muistoja, ja elämäntilanteet voivat muuttua aivan kuten ennenkin. Ero ei ole ulkoisessa rakenteessa vaan sisäisessä asemassa.

Kun jīva samaistuu kehoon, kaikki kehon muutokset koetaan minuuden muutoksina. Syntymä, ikääntyminen, sairaus ja kuolema näyttävät koskevan “minua”. Kun samaistuminen siirtyy mieleen, ajatuksista ja tunteista tulee identiteetti: “minä olen vihainen”, “minä olen epäonnistunut”, “minä olen onnistunut”. Kun samaistuminen siirtyy rooleihin, karmiset tilanteet määrittävät arvon: “minä olen tämä asema, tämä tarina”.

Anonyymi00027 kirjoitti:

ME EMME EDES ETSI VAPAUTUSTA.


Vapautus on ennen kaikkea ontologinen oivallus, ei kosminen tapahtuma.

Keho voi jatkaa toimintaansa, mieli voi tuottaa ajatuksia, tunteita ja muistoja, ja elämäntilanteet voivat muuttua aivan kuten ennenkin. Ero ei ole ulkoisessa rakenteessa vaan sisäisessä asemassa.

Kun jīva samaistuu kehoon, kaikki kehon muutokset koetaan minuuden muutoksina. Syntymä, ikääntyminen, sairaus ja kuolema näyttävät koskevan “minua”. Kun samaistuminen siirtyy mieleen, ajatuksista ja tunteista tulee identiteetti: “minä olen vihainen”, “minä olen epäonnistunut”, “minä olen onnistunut”. Kun samaistuminen siirtyy rooleihin, karmiset tilanteet määrittävät arvon: “minä olen tämä asema, tämä tarina”.

Lue lisää

Vapautuksessa tämä keskipiste siirtyy.

Tapahtumat eivät enää määritä olemusta. Ne tapahtuvat tietoisuuden kentässä, mutta tietoisuus ei pidä niitä omana ytimenään. Keho toimii, mieli reagoi, karma purkautuu — mutta sisäinen todistaja ei sekoitu niihin.

Tätä voisi verrata näyttelijään, joka tietää olevansa näyttelijä. Hän voi itkeä roolissa, iloita roolissa, kärsiä roolissa, mutta syvällä hän tietää: tämä ei ole koko totuus minusta. Rooli ei sido häntä ontologisesti.

Kun jīva ei enää samaistu kehoon, mieleen tai karmisiin rooleihin, sidokset menettävät voimansa. Karma voi vielä tuottaa seurauksia, mutta ne eivät luo uutta sidosta, koska niihin ei liity omistavaa identiteettiä. Toiminta jatkuu, mutta “minä teen” -kokemus heikkenee. Jäljelle jää osallistuminen ilman omistamista.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Vapautuksessa tämä keskipiste siirtyy.

Tapahtumat eivät enää määritä olemusta. Ne tapahtuvat tietoisuuden kentässä, mutta tietoisuus ei pidä niitä omana ytimenään. Keho toimii, mieli reagoi, karma purkautuu — mutta sisäinen todistaja ei sekoitu niihin.

Tätä voisi verrata näyttelijään, joka tietää olevansa näyttelijä. Hän voi itkeä roolissa, iloita roolissa, kärsiä roolissa, mutta syvällä hän tietää: tämä ei ole koko totuus minusta. Rooli ei sido häntä ontologisesti.

Kun jīva ei enää samaistu kehoon, mieleen tai karmisiin rooleihin, sidokset menettävät voimansa. Karma voi vielä tuottaa seurauksia, mutta ne eivät luo uutta sidosta, koska niihin ei liity omistavaa identiteettiä. Toiminta jatkuu, mutta “minä teen” -kokemus heikkenee. Jäljelle jää osallistuminen ilman omistamista.

Lue lisää

Tämä ei ole välinpitämättömyyttä. Se ei ole tunteettomuutta. Päinvastoin: kun pelko minuuden menettämisestä hellittää, rakkaus voi tulla puhtaammaksi. Toiminta voi olla selkeämpää, koska sitä ei ohjaa itsekuvan suojeleminen.

Siksi vapautus ei ole kehon katoamista eikä maailman lakkaamista. Se on harhan katoamista. Maailma voi jatkua täsmälleen samana — mutta se ei enää vangitse.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Tämä ei ole välinpitämättömyyttä. Se ei ole tunteettomuutta. Päinvastoin: kun pelko minuuden menettämisestä hellittää, rakkaus voi tulla puhtaammaksi. Toiminta voi olla selkeämpää, koska sitä ei ohjaa itsekuvan suojeleminen.

Siksi vapautus ei ole kehon katoamista eikä maailman lakkaamista. Se on harhan katoamista. Maailma voi jatkua täsmälleen samana — mutta se ei enää vangitse.

Lue lisää

Vapaa ihminen ei etsi parempaa paikkaa, koska hän ei enää usko, että paikka voisi ratkaista hänen olemassaolonsa ongelman. Hän on nähnyt, että ympäristö vaihtuu, olosuhteet vaihtuvat, kokemukset vaihtuvat — mutta samaistuminen voi jatkua niiden läpi. Ja juuri samaistuminen on sidoksen ydin.

Jos ihminen etsii taivasta, hän etsii hienostuneempaa kokemusta. Jos hän pelkää helvettiä, hän pelkää karkeampaa kokemusta. Molemmissa tapauksissa keskus on yhä kokija, joka haluaa miellyttävää ja torjuu epämiellyttävää. Identiteetti rakentuu edelleen kokemusten ympärille.

Mutta kun identiteetti ei enää perustu kokemukseen, asemaan, paikkaan tai rooliin, jokin perustava siirtymä on tapahtunut. Silloin ihminen ei kysy: “Missä minun olisi parempi olla?” vaan “Kuka minä todella olen?”

Vapaus syntyy siitä, että tietoisuus lakkaa rakentamasta itseään vaihtuvien tilojen varaan. Taivas ei lisää mitään olennaista, helvetti ei vähennä mitään olennaista, koska kumpikaan ei koske tietoisuuden ydintä.

Tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai kylmyyttä. Se tarkoittaa syvää vakautta. Ihminen voi iloita, kärsiä, toimia, rakastaa — mutta hänen olemuksensa ei heilahda kokemusten mukana. Hän ei rakenna itseään niiden varaan.

Silloin vapautus ei ole pakoa eikä palkinto. Se on identiteetin selkeytymistä. Ja kun identiteetti ei enää lepää taivaan toivossa eikä helvetin pelossa, ihminen on todella vapaa.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Vapaa ihminen ei etsi parempaa paikkaa, koska hän ei enää usko, että paikka voisi ratkaista hänen olemassaolonsa ongelman. Hän on nähnyt, että ympäristö vaihtuu, olosuhteet vaihtuvat, kokemukset vaihtuvat — mutta samaistuminen voi jatkua niiden läpi. Ja juuri samaistuminen on sidoksen ydin.

Jos ihminen etsii taivasta, hän etsii hienostuneempaa kokemusta. Jos hän pelkää helvettiä, hän pelkää karkeampaa kokemusta. Molemmissa tapauksissa keskus on yhä kokija, joka haluaa miellyttävää ja torjuu epämiellyttävää. Identiteetti rakentuu edelleen kokemusten ympärille.

Mutta kun identiteetti ei enää perustu kokemukseen, asemaan, paikkaan tai rooliin, jokin perustava siirtymä on tapahtunut. Silloin ihminen ei kysy: “Missä minun olisi parempi olla?” vaan “Kuka minä todella olen?”

Vapaus syntyy siitä, että tietoisuus lakkaa rakentamasta itseään vaihtuvien tilojen varaan. Taivas ei lisää mitään olennaista, helvetti ei vähennä mitään olennaista, koska kumpikaan ei koske tietoisuuden ydintä.

Tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai kylmyyttä. Se tarkoittaa syvää vakautta. Ihminen voi iloita, kärsiä, toimia, rakastaa — mutta hänen olemuksensa ei heilahda kokemusten mukana. Hän ei rakenna itseään niiden varaan.

Silloin vapautus ei ole pakoa eikä palkinto. Se on identiteetin selkeytymistä. Ja kun identiteetti ei enää lepää taivaan toivossa eikä helvetin pelossa, ihminen on todella vapaa.

Lue lisää

Mutta kun identiteetti ei enää perustu kokemukseen, asemaan, paikkaan tai rooliin, jokin perustava siirtymä on tapahtunut. Silloin ihminen ei kysy: “Missä minun olisi parempi olla?” vaan “Kuka minä todella olen?”

Samalla tavoin pelkkä siirtyminen niin sanottuun taivaaseen ei tee ketään vapaaksi, jos samaistuminen ja halu sitovat yhä.

Vapaus ei siis riipu ympäristöstä vaan identiteetistä.


Vapautus voi tapahtua tietoisuuden tasolla tässä ja nyt. Kun kiinnittyminen lakkaa, sidokset lakkaavat, vaikka ulkoiset olosuhteet jatkuvat.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Mutta kun identiteetti ei enää perustu kokemukseen, asemaan, paikkaan tai rooliin, jokin perustava siirtymä on tapahtunut. Silloin ihminen ei kysy: “Missä minun olisi parempi olla?” vaan “Kuka minä todella olen?”

Samalla tavoin pelkkä siirtyminen niin sanottuun taivaaseen ei tee ketään vapaaksi, jos samaistuminen ja halu sitovat yhä.

Vapaus ei siis riipu ympäristöstä vaan identiteetistä.


Vapautus voi tapahtua tietoisuuden tasolla tässä ja nyt. Kun kiinnittyminen lakkaa, sidokset lakkaavat, vaikka ulkoiset olosuhteet jatkuvat.

Lue lisää

Niin kauan kuin keskiössä on kokija, joka haluaa nauttia tai torjua, identiteetti rakentuu yhä väärän samaistumisen varaan. Ihminen voi tavoitella taivasta tai paeta helvettiä, mutta molemmissa tapauksissa hän toimii edelleen nautinnon ja pelon akselilla. Se ei ole vielä vapautta.

Niin sanotut taivaalliset tilat ovat väliaikaisia. Hienostuneempi kokemus ei poista sidosta, jos kokijan identiteetti pysyy samana. Jos minäkuva rakentuu yhä kokemusten ympärille, olipa ne kuinka yleviä tahansa, perusrakenne ei ole muuttunut.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Niin kauan kuin keskiössä on kokija, joka haluaa nauttia tai torjua, identiteetti rakentuu yhä väärän samaistumisen varaan. Ihminen voi tavoitella taivasta tai paeta helvettiä, mutta molemmissa tapauksissa hän toimii edelleen nautinnon ja pelon akselilla. Se ei ole vielä vapautta.

Niin sanotut taivaalliset tilat ovat väliaikaisia. Hienostuneempi kokemus ei poista sidosta, jos kokijan identiteetti pysyy samana. Jos minäkuva rakentuu yhä kokemusten ympärille, olipa ne kuinka yleviä tahansa, perusrakenne ei ole muuttunut.

Lue lisää

Taivas ei lisää mitään olennaista eikä helvetti vähennä mitään, koska kumpikaan ei koske tietoisuuden ydintä. Tämä muistuttaa näkemystä, jossa vapautus on tietoisuuden lepäämistä omassa muuttumattomassa olemuksessaan.

Vapautus ei kuitenkaan jää tähän. Väärä samaistuminen kyllä lakkaa, mutta tilalle ei jää neutraali tietoisuus. Sielun perusluonto ymmärretään aktiiviseksi ja suhteelliseksi.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Taivas ei lisää mitään olennaista eikä helvetti vähennä mitään, koska kumpikaan ei koske tietoisuuden ydintä. Tämä muistuttaa näkemystä, jossa vapautus on tietoisuuden lepäämistä omassa muuttumattomassa olemuksessaan.

Vapautus ei kuitenkaan jää tähän. Väärä samaistuminen kyllä lakkaa, mutta tilalle ei jää neutraali tietoisuus. Sielun perusluonto ymmärretään aktiiviseksi ja suhteelliseksi.

Lue lisää

Vapautus ei ole paon tai palkinnon kysymys eikä riipu ulkoisista olosuhteista. Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa, jos hän ei enää samaistu kehoon ja kokemuksiin. Mutta lopullinen vapaus ei ole vain identiteetin selkeytymistä tyhjäksi kokijaksi.

Ajatus siitä, että vapautus ei ole varsinainen päämäärä, vaan pikemminkin sivuvaikutus, vastaa suoraan tradition opetuksia. Monet vedantiset koulukunnat pitävät vapautusta korkeimpana saavutuksena: vapautumista jälleensyntymän kierrosta, kärsimyksestä ja tietämättömyydestä. Vaishnavismissa kuitenkin ajatellaan, että tämä on vasta negatiivisen poistumista. Se on kuin myrkyn heittäminen pois käsistä. Myrkky on poissa, mutta kädet ovat silti tyhjät. Vasta sen jälkeen voi alkaa jotakin positiivista: elävä suhde korkeimpaan todellisuuteen. Siksi pelkkää vapautusta ei pidetä olemassaolon täyteytenä. Se poistaa kärsimyksen, mutta ei vielä tuo rakkauden täyteyttä.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Vapautus ei ole paon tai palkinnon kysymys eikä riipu ulkoisista olosuhteista. Ihminen voi olla vapautunut jo eläessään aineellisessa maailmassa, jos hän ei enää samaistu kehoon ja kokemuksiin. Mutta lopullinen vapaus ei ole vain identiteetin selkeytymistä tyhjäksi kokijaksi.

Ajatus siitä, että vapautus ei ole varsinainen päämäärä, vaan pikemminkin sivuvaikutus, vastaa suoraan tradition opetuksia. Monet vedantiset koulukunnat pitävät vapautusta korkeimpana saavutuksena: vapautumista jälleensyntymän kierrosta, kärsimyksestä ja tietämättömyydestä. Vaishnavismissa kuitenkin ajatellaan, että tämä on vasta negatiivisen poistumista. Se on kuin myrkyn heittäminen pois käsistä. Myrkky on poissa, mutta kädet ovat silti tyhjät. Vasta sen jälkeen voi alkaa jotakin positiivista: elävä suhde korkeimpaan todellisuuteen. Siksi pelkkää vapautusta ei pidetä olemassaolon täyteytenä. Se poistaa kärsimyksen, mutta ei vielä tuo rakkauden täyteyttä.

Lue lisää

Tässä ajattelussa todellisuuden syvin luonne ei ole tyhjyys, eikä myöskään persoonattomaan tietoisuuteen sulautuminen, vaan suhde. Jīvan luontainen olemus on rakastaa ja olla suhteessa korkeimpaan persoonalliseen todellisuuteen.

Joten meille vapautus ei ole lopullinen päätepiste vaan pikemminkin lähtökohta.

Kun tietoisuus ei enää ole sidottu kehoon, mieleen ja karmisiin rooleihin, se vapautuu siihen tilaan, jossa todellinen suhde voi alkaa.

Ihminen voi olla vapaa jo eläessään maapallollamme.

Vapaus ei tarkoita sitä, että keho katoaa tai että maailma lakkaa olemasta. Se tarkoittaa tietoisuuden aseman muutosta. Keho voi jatkaa toimintaansa, mieli voi edelleen reagoida, ja elämäntilanteet voivat muuttua kuten ennenkin. Ero on siinä, ettei tietoisuus enää rakenna identiteettiään niiden varaan. Kokemukset tapahtuvat, mutta niitä ei oteta minuuden ytimenä. Karma voi edelleen purkautua, mutta siihen ei enää liity omistavaa identiteettiä.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Tässä ajattelussa todellisuuden syvin luonne ei ole tyhjyys, eikä myöskään persoonattomaan tietoisuuteen sulautuminen, vaan suhde. Jīvan luontainen olemus on rakastaa ja olla suhteessa korkeimpaan persoonalliseen todellisuuteen.

Joten meille vapautus ei ole lopullinen päätepiste vaan pikemminkin lähtökohta.

Kun tietoisuus ei enää ole sidottu kehoon, mieleen ja karmisiin rooleihin, se vapautuu siihen tilaan, jossa todellinen suhde voi alkaa.

Ihminen voi olla vapaa jo eläessään maapallollamme.

Vapaus ei tarkoita sitä, että keho katoaa tai että maailma lakkaa olemasta. Se tarkoittaa tietoisuuden aseman muutosta. Keho voi jatkaa toimintaansa, mieli voi edelleen reagoida, ja elämäntilanteet voivat muuttua kuten ennenkin. Ero on siinä, ettei tietoisuus enää rakenna identiteettiään niiden varaan. Kokemukset tapahtuvat, mutta niitä ei oteta minuuden ytimenä. Karma voi edelleen purkautua, mutta siihen ei enää liity omistavaa identiteettiä.

Lue lisää

Vapautus ei kuitenkaan ole pelkkä sisäinen kokemus tai identiteetin muutos. Se on myös ontologinen muutos suhteessa todellisuuteen. Todellisuus ei koostu vain tietoisuuden tiloista, vaan siihen kuuluu myös korkein persoonallinen todellisuus sekä henkinen maailma, jossa suhde tähän todellisuuteen toteutuu täysin. Vapautus ei siis ole vain ymmärrys siitä, ettei ole keho. Se on myös tietoisuuden palaaminen suhteeseen, joka on sen alkuperäinen olemus.

Vapautus ei siis ole vain ymmärrys siitä, ettei ole keho. Se on myös tietoisuuden palaaminen suhteeseen, joka on sen alkuperäinen olemus.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Vapautus ei kuitenkaan ole pelkkä sisäinen kokemus tai identiteetin muutos. Se on myös ontologinen muutos suhteessa todellisuuteen. Todellisuus ei koostu vain tietoisuuden tiloista, vaan siihen kuuluu myös korkein persoonallinen todellisuus sekä henkinen maailma, jossa suhde tähän todellisuuteen toteutuu täysin. Vapautus ei siis ole vain ymmärrys siitä, ettei ole keho. Se on myös tietoisuuden palaaminen suhteeseen, joka on sen alkuperäinen olemus.

Vapautus ei siis ole vain ymmärrys siitä, ettei ole keho. Se on myös tietoisuuden palaaminen suhteeseen, joka on sen alkuperäinen olemus.

Lue lisää

Ihminen voi olla sisäisesti vapaa myös aineellisessa maailmassa, vaikka keho ja mieli edelleen toimivat. Tällöin maailma ei enää vangitse tietoisuutta. Silti aineellinen maailma on tietoisuuden väärän suuntautumisen kenttä, ja täydellinen suhde korkeimpaan todellisuuteen toteutuu täysin vasta henkisessä todellisuudessa. Siksi vapautus ei ole pelkästään sisäinen tila, vaan myös siirtymä sellaiseen olemisen tasoon, jossa suhde voi ilmetä ilman aineellisia rajoituksia.

Jopa vapautus voidaan “hylätä”.

Tämä ajatus esiintyy todella tämän meidän auuretn opettajien kirjoituksissa.

Sillä ei tarkoiteta, että sidokset haluttaisiin takaisin, vaan että vapautusta ei pidetä henkilökohtaisena saavutuksena tai tavoitteena.

Jos joku etsii vapautusta itselleen, siinä voi vielä olla hienovarainen itsekeskeisyyden muoto: halu pelastaa oma olemassaolo. Rakkaudessa keskus ei kuitenkaan ole oma vapautuminen, vaan suhde.

Siksi todellinen rakkaus ei tavoittele vapautusta, vaikka vapautus seuraa siitä luonnollisesti.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Ihminen voi olla sisäisesti vapaa myös aineellisessa maailmassa, vaikka keho ja mieli edelleen toimivat. Tällöin maailma ei enää vangitse tietoisuutta. Silti aineellinen maailma on tietoisuuden väärän suuntautumisen kenttä, ja täydellinen suhde korkeimpaan todellisuuteen toteutuu täysin vasta henkisessä todellisuudessa. Siksi vapautus ei ole pelkästään sisäinen tila, vaan myös siirtymä sellaiseen olemisen tasoon, jossa suhde voi ilmetä ilman aineellisia rajoituksia.

Jopa vapautus voidaan “hylätä”.

Tämä ajatus esiintyy todella tämän meidän auuretn opettajien kirjoituksissa.

Sillä ei tarkoiteta, että sidokset haluttaisiin takaisin, vaan että vapautusta ei pidetä henkilökohtaisena saavutuksena tai tavoitteena.

Jos joku etsii vapautusta itselleen, siinä voi vielä olla hienovarainen itsekeskeisyyden muoto: halu pelastaa oma olemassaolo. Rakkaudessa keskus ei kuitenkaan ole oma vapautuminen, vaan suhde.

Siksi todellinen rakkaus ei tavoittele vapautusta, vaikka vapautus seuraa siitä luonnollisesti.

Lue lisää

Jopa vapautus voidaan “hylätä”.

Tämä ajatus esiintyy todella tämän meidän suurten opettajien kirjoituksissa.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Jopa vapautus voidaan “hylätä”.

Tämä ajatus esiintyy todella tämän meidän suurten opettajien kirjoituksissa.

Jīva ei ole vain tietoisuus, joka huomaa ettei ole keho. Se on tietoisuus, joka herää omaan suhteeseensa korkeimman todellisuuden kanssa.

Vapautus ei ole vain harhan katoamista, vaan rakkaussuhteen heräämistä.

Kun tuo suhde herää, vapautus seuraa itsestään, mutta sitä ei enää pidetä tärkeimpänä saavutuksena.

Terroristin linkkejä ei avata.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Terroristin linkkejä ei avata.

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.



Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.



Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?
Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?

Anonyymi00043 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?
Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Hän ei pysty poistumaan, koska poistuminen merkitsisi kahta asiaa, joita hän ei kestä:

Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.


kristitty ihmiskunnan vihaaja vakuuttaa itselleen, että hän “taistelee totuuden puolesta”. Mutta syvemmällä tasolla hän taistelee hiljaista sisäistä kysymystä vastaan. Miksi nämä ihmiset eivät vaikuta eksyneiltä?

Se ristiriita sattuu.

Kun sisäinen varmuus on täysin vakaa, toista ei tarvitse demonisoida. Mutta kun varmuudessa on hiusmurtuma, toisen ajattelu tuntuu uhkaavalta. Silloin syntyy tarve liioitella, kärjistää, nimetä pahaksi.

Hän rakentaa mielessään vastakkainasettelun: valo ja pimeys, pelastus ja kadotus, totuus ja harha. Mustavalkoisuus tuo helpotuksen. Se palauttaa selkeyden. Se antaa hänelle takaisin hallinnan tunteen.

Mutta samaan aikaan hän palaa lukemaan lisää.

Hän sanoo halveksivansa, mutta seuraa tarkasti.
Hän sanoo olevansa varma, mutta reagoi voimakkaasti.
Hän sanoo, ettei mikään voi horjuttaa häntä – ja silti hän kirjoittaa kerta toisensa jälkeen.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Hän ei pysty poistumaan, koska poistuminen merkitsisi kahta asiaa, joita hän ei kestä:

Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.


kristitty ihmiskunnan vihaaja vakuuttaa itselleen, että hän “taistelee totuuden puolesta”. Mutta syvemmällä tasolla hän taistelee hiljaista sisäistä kysymystä vastaan. Miksi nämä ihmiset eivät vaikuta eksyneiltä?

Se ristiriita sattuu.

Kun sisäinen varmuus on täysin vakaa, toista ei tarvitse demonisoida. Mutta kun varmuudessa on hiusmurtuma, toisen ajattelu tuntuu uhkaavalta. Silloin syntyy tarve liioitella, kärjistää, nimetä pahaksi.

Hän rakentaa mielessään vastakkainasettelun: valo ja pimeys, pelastus ja kadotus, totuus ja harha. Mustavalkoisuus tuo helpotuksen. Se palauttaa selkeyden. Se antaa hänelle takaisin hallinnan tunteen.

Mutta samaan aikaan hän palaa lukemaan lisää.

Hän sanoo halveksivansa, mutta seuraa tarkasti.
Hän sanoo olevansa varma, mutta reagoi voimakkaasti.
Hän sanoo, ettei mikään voi horjuttaa häntä – ja silti hän kirjoittaa kerta toisensa jälkeen.

Lue lisää

Syvällä sisimmässään hän edelleen vihaa hinduja. Hän pelkää menettävänsä oman identiteettinsä rajat. Hän pelkää, että maailma ei olekaan niin yksinkertainen kuin hänelle opetettiin.

Ja juuri siksi hän ei voi lähteä.

Koska todellinen taistelu ei ole foorumilla.
Se on hänen omassa mielessään.


Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.


kristitty ihmiskunnan vihaaja vakuuttaa itselleen, että hän “taistelee totuuden puolesta”. Mutta syvemmällä tasolla hän taistelee hiljaista sisäistä kysymystä vastaan. Miksi nämä ihmiset eivät vaikuta eksyneiltä?

Se ristiriita sattuu.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Syvällä sisimmässään hän edelleen vihaa hinduja. Hän pelkää menettävänsä oman identiteettinsä rajat. Hän pelkää, että maailma ei olekaan niin yksinkertainen kuin hänelle opetettiin.

Ja juuri siksi hän ei voi lähteä.

Koska todellinen taistelu ei ole foorumilla.
Se on hänen omassa mielessään.


Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.


kristitty ihmiskunnan vihaaja vakuuttaa itselleen, että hän “taistelee totuuden puolesta”. Mutta syvemmällä tasolla hän taistelee hiljaista sisäistä kysymystä vastaan. Miksi nämä ihmiset eivät vaikuta eksyneiltä?

Se ristiriita sattuu.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Kun sisäinen varmuus on täysin vakaa, toista ei tarvitse demonisoida. Mutta kun varmuudessa on hiusmurtuma, toisen ajattelu tuntuu uhkaavalta. Silloin syntyy tarve liioitella, kärjistää, nimetä pahaksi.

Hän rakentaa mielessään vastakkainasettelun: valo ja pimeys, pelastus ja kadotus, totuus ja harha. Mustavalkoisuus tuo helpotuksen. Se palauttaa selkeyden. Se antaa hänelle takaisin hallinnan tunteen.

Mutta samaan aikaan hän palaa lukemaan lisää.

Hän sanoo halveksivansa, mutta seuraa tarkasti.
Hän sanoo olevansa varma, mutta reagoi voimakkaasti.
Hän sanoo, ettei mikään voi horjuttaa häntä – ja silti hän kirjoittaa kerta toisensa jälkeen.



Syvällä sisimmässään hän edelleen vihaa hinduja. Hän pelkää menettävänsä oman identiteettinsä rajat. Hän pelkää, että maailma ei olekaan niin yksinkertainen kuin hänelle opetettiin.

Ja juuri siksi hän ei voi lähteä.

Koska todellinen taistelu ei ole foorumilla.
Se on hänen omassa mielessään.
Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Kun sisäinen varmuus on täysin vakaa, toista ei tarvitse demonisoida. Mutta kun varmuudessa on hiusmurtuma, toisen ajattelu tuntuu uhkaavalta. Silloin syntyy tarve liioitella, kärjistää, nimetä pahaksi.

Hän rakentaa mielessään vastakkainasettelun: valo ja pimeys, pelastus ja kadotus, totuus ja harha. Mustavalkoisuus tuo helpotuksen. Se palauttaa selkeyden. Se antaa hänelle takaisin hallinnan tunteen.

Mutta samaan aikaan hän palaa lukemaan lisää.

Hän sanoo halveksivansa, mutta seuraa tarkasti.
Hän sanoo olevansa varma, mutta reagoi voimakkaasti.
Hän sanoo, ettei mikään voi horjuttaa häntä – ja silti hän kirjoittaa kerta toisensa jälkeen.



Syvällä sisimmässään hän edelleen vihaa hinduja. Hän pelkää menettävänsä oman identiteettinsä rajat. Hän pelkää, että maailma ei olekaan niin yksinkertainen kuin hänelle opetettiin.

Ja juuri siksi hän ei voi lähteä.

Koska todellinen taistelu ei ole foorumilla.
Se on hänen omassa mielessään.
Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.

Lue lisää

Hän sanoo itselleen tulleensa varoittamaan. Että hänen läsnäolonsa on velvollisuus. Että jos hän vaikenee, joku voi eksyä. Mutta jokin hänessä tietää, ettei kukaan siellä oikeastaan odota pelastajaa. Silti hän jää.

Kun muut kirjoittavat rauhallisesti karmasta, dharmasta tai joogasta, hän näkee niiden takana varjon. Hän käyttää sanoja kuten “saatanallinen”, koska tarvitsee selkeän vastakohdan. Jos toinen ei ole väärässä, hänen oma varmuutensa horjuu. Ja horjuminen on pelottavaa.


Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.

Hän huomaa palaavansa keskusteluun yhä uudelleen. Jokainen vastaus, jonka hän saa, kiristää jotakin hänen rinnassaan. Hän tulkitsee sen hengelliseksi taisteluksi, mutta ehkä se onkin epävarmuutta. Ehkä pieni kysymys, jota hän ei uskalla ääneen sanoa: miksi nämä ihmiset kuulostavat niin rauhallisilta?

Hän ei voi poistua, koska poistuminen tuntuisi myöntämiseltä. Jos hän sulkisi sivun, hiljaisuus jäisi. Ja hiljaisuudessa ajatukset voisivat kasvaa liian suuriksi.

Niin hän kirjoittaa vielä yhden viestin. Kovemman kuin edellinen. Selkeämmän. Jyrkemmän. Hän kutsuu toisten uskoa pimeydeksi, jotta oma näyttäisi valolta. Hän vakuuttaa, ettei koskaan palaisi heidän kaltaisekseen. Hän julistaa rajat.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Hän sanoo itselleen tulleensa varoittamaan. Että hänen läsnäolonsa on velvollisuus. Että jos hän vaikenee, joku voi eksyä. Mutta jokin hänessä tietää, ettei kukaan siellä oikeastaan odota pelastajaa. Silti hän jää.

Kun muut kirjoittavat rauhallisesti karmasta, dharmasta tai joogasta, hän näkee niiden takana varjon. Hän käyttää sanoja kuten “saatanallinen”, koska tarvitsee selkeän vastakohdan. Jos toinen ei ole väärässä, hänen oma varmuutensa horjuu. Ja horjuminen on pelottavaa.


Kristitty käännyttäjä saapuu foorumille kuin sotilas väärälle rajalle. Jokainen viesti, jonka hän lukee, tuntuu hänestä loukkaukselta – ei siksi, että joku hyökkäisi häntä vastaan, vaan siksi, että toiset puhuvat maailmasta toisin. Toisin kuin hän on oppinut. Toisin kuin hänen kotikirkkonsa seinien sisällä on opetettu.

Hän huomaa palaavansa keskusteluun yhä uudelleen. Jokainen vastaus, jonka hän saa, kiristää jotakin hänen rinnassaan. Hän tulkitsee sen hengelliseksi taisteluksi, mutta ehkä se onkin epävarmuutta. Ehkä pieni kysymys, jota hän ei uskalla ääneen sanoa: miksi nämä ihmiset kuulostavat niin rauhallisilta?

Hän ei voi poistua, koska poistuminen tuntuisi myöntämiseltä. Jos hän sulkisi sivun, hiljaisuus jäisi. Ja hiljaisuudessa ajatukset voisivat kasvaa liian suuriksi.

Niin hän kirjoittaa vielä yhden viestin. Kovemman kuin edellinen. Selkeämmän. Jyrkemmän. Hän kutsuu toisten uskoa pimeydeksi, jotta oma näyttäisi valolta. Hän vakuuttaa, ettei koskaan palaisi heidän kaltaisekseen. Hän julistaa rajat.

Lue lisää

Mutta samaan aikaan hän lukee heidän vastauksensa tarkasti. Liian tarkasti ihmiselle, joka on jo päättänyt.

Hänen taistelunsa ei ehkä ole heitä vastaan. Se on sisäinen – yritys pitää maailma kaksivärisenä, kun se alkaakin näyttää sävyjä.



Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?

Hän ei pysty poistumaan, koska poistuminen merkitsisi kahta asiaa, joita hän ei kestä:

Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Mutta samaan aikaan hän lukee heidän vastauksensa tarkasti. Liian tarkasti ihmiselle, joka on jo päättänyt.

Hänen taistelunsa ei ehkä ole heitä vastaan. Se on sisäinen – yritys pitää maailma kaksivärisenä, kun se alkaakin näyttää sävyjä.



Hän ei tullut hindupalstalle uteliaisuudesta, vaikka niin ehkä väittää. Hän tuli, koska jokin hänessä reagoi. Kun hän näkee hindulaisen keskustelun, sanat jumaluudesta, monista muodoista, jälleensyntymästä, hän ei koe niitä vain erilaisina ajatuksina – hän kokee ne haasteena järjestykselle, jonka varaan hän on rakentanut elämänsä.

Hänen uskonsa ei ole hänelle vain oppijärjestelmä. Se on kartta, koti ja turva. Ja kun joku piirtää maailmasta toisenlaisen kartan, hän ei näe vaihtoehtoista näkökulmaa. Hän näkee uhan.

Siksi hänen äänensävynsä kovenee.

Hän kutsuu toisten uskoa harhaksi, pimeydeksi, jopa demoniseksi.

Se syntyy pelosta – siitä, että jos toisen maailmankuva on mahdollinen, hänen omansa ei ehkä ole ainoa. Ja jos se ei ole ainoa, mitä se tekee hänen varmuudelleen?

Hän ei pysty poistumaan, koska poistuminen merkitsisi kahta asiaa, joita hän ei kestä:

Ensimmäinen: että hän ei saanut viimeistä sanaa.
Toinen: että hän ei pystynyt kumoamaan sitä, mikä alkoi häiritä häntä.

Lue lisää

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


On analyyttisesti perusteltua todeta, että kyseinen retoriikka edustaa äärimmäistä ja patologisoitunutta vihapuhetta. Ilmaisut, joissa kokonaiset aatejärjestelmät määritellään “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi” ja joissa oma elämäprojekti alistetaan niiden hävittämiselle, ylittävät selvästi normaalin kriittisen diskurssin rajat. Tällainen intensiteetti ja totalisoiva vihamielisyys eivät ole tyypillisiä psykologisesti tai sosiaalisesti tasapainoiselle keskustelijalle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ilmaisuja, joissa yksilö julistaa omistavansa koko loppuelämänsä tietyn aatesuunnan tuhoamiselle ja määrittelee kyseiset opit “kaiken pahuuden ruumiillistumiksi”, voidaan pitää vakavasti poikkeavina normaalista rationaalis-kriittisestä diskurssista.

Tällainen totalisoiva, demonisoiva ja elämänprojektiksi eskaloitu vihamielisyys viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen ja huomattavaan affektiiviseen dysregulaatioon.

Kyse ei ole enää uskonnollisesta kritiikistä tai maailmankatsomuksellisesta erimielisyydestä, vaan ajattelutavasta, jossa vastapuoli lakkaa olemasta keskustelukumppani ja redusoituu moraaliseksi absoluuttiseksi pahaksi.


Tämänkaltaista retoriikkaa ei esiinny sosiaalisesti tai psykologisesti normaalissa argumentaatiossa, vaan se on tunnusomaista äärimmäiselle, dogmaattiselle ja potentiaalisesti harhaiselle ajattelulle.


"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."



Totalisoiva ja demonisoiva kieli

Lausunnossa esiintyvä totalisoiva ilmaisu — kuten "kaiken pahuuden ruumillistumat" — on esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta, joka jakaa maailman selkeästi "hyviin" ja "pahoihin". Tämäntyyppinen ajattelu on äärimmäisen yksinkertaistavaa ja jättää vähän tilaa monimutkaiselle tai välimuotoiselle ymmärrykselle. Totuus ei ole tällöin monivivahteinen tai kontekstisidonnainen, vaan se on ideologisesti kapeasti määritelty ja jyrkästi vastakkainasettuva.

Tässä puhutaan moraalisesta mustavalkoistamisesta, jossa vastapuoli ei enää ole yksinkertaisesti eri mieltä olevia, vaan heidät esitetään "pahaksi", "syylliseksi" tai jopa demoniseksi. Tämä tyyli muistuttaa ääriajattelijoiden kielellisiä piirteitä, joissa väkivalta tai vihamielisyys nähdään oikeutettuina, koska "paha" on hävitettävä.



Elämänprojektiksi muuttuva vihamielisyys

Se, että henkilö sanoo omistavansa koko loppuelämänsä tämän "idän oppien" kumoamiseen, viittaa syvään ideologiseen pakkomielteeseen. Tämä on merkki siitä, että yksilö on sitoutunut maailmankatsomukseensa tavalla, joka sulkee pois kaikki muut näkökulmat ja keskustelut. Vihapuhe ei enää ole vain tilapäinen tai hetkellinen tunne, vaan se on muuttunut keskeiseksi osaksi identiteettiä ja elämäntehtävää.

Tällainen elämänprojektiksi muodostuva vihamielisyys heijastaa psykologista tilaa, jossa ideologinen vihollinen ei ole enää keskustelukumppani tai arvostettu vastustaja, vaan se on demonisoitu ja esitetty maailmankatsomuksellisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Tämä voi johtaa yksilön henkiseen eristäytymiseen ja kyvyttömyyteen nähdä ihmiset omien uskomustensa ulkopuolelta inhimillisessä valossa.

Lue lisää

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Affektiivinen dysregulaatio

Affektiivinen dysregulaatio viittaa siihen, että henkilön tunteet eivät ole enää tasapainossa tai järkiperäisesti hallittavissa. Tällainen vahva ja tunteisiin menevä vihamielisyys voi kertoa myös psykologisista haasteista, kuten vihasta, pelosta tai jopa traumasta, joka ohjaa henkilön ajattelua ja toimintaa. Ajattelu ei ole enää rationaalista ja analyyttista, vaan se on ylireagointia ja tunnepohjaista.

Keskustelu uskonnollisista tai filosofisista eroista on tärkeää ja voi olla vilkasta ja syvällistä, mutta kun siihen liittyy voimakkaita, epärationaalisia tunteita, se estää vilkkaan ja monipuolisen keskustelun. Tämä voi vahvistaa jyrkkiä jakolinjoja ja jopa eskaloida väkivaltaista käytöstä tai kiihkoa.



Harhainen ajattelu ja äärimmäinen dogmaattisuus

Lausunnossa esiintyy myös viittauksia dogmaattisuuteen. Tällöin keskustelusta poistuu kaikki avoimuus uusille ideoille tai muutoksille. Kyse ei ole enää elävästä, kehittyvästä keskustelusta, vaan ideologiasta, joka on jähmettynyt ja sulkee itsensä pois kaikilta muilta näkökulmilta. Tämä on tunnusomaista ääriajattelijoille, joiden uskomukset ja arvot eivät ole neuvoteltavissa eivätkä muutettavissa.


Sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti

Vihapuhe, joka tähtää tietyn uskontokunnan tai maailmankatsomuksen totaaliseen tuhoamiseen, on erityisen vaarallista, koska se voi ruokkia yhteiskunnallista polarisaatiota ja estää rakentavaa keskustelua eri uskonnollisten ja kulttuuristen ryhmien välillä. Tällainen puhe voi edistää syrjintää, väkivaltaa ja yhteisön jäsenten välistä vihamielisyyttä. Se voi myös johtaa eristymiseen ja epäluuloon, kun ihmiset eivät enää kykene suhtautumaan toisiinsa inhimillisellä, empaattisella tavalla.



Tämänkaltaista vihapuhetta voidaan tarkastella vakavana psyykkisenä, suorastaan mielisairaana poikkeamana rationaalisesta ja kriittisestä ajattelusta. Se ei enää edusta terveellistä, erimielistä keskustelua, vaan sen sijaan se on merkki syvästä ideologisesta pakkomielteestä, joka uhkaa ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja yhteiskunnan koheesiota. Se on myös merkki mahdollisesta affektiivisesta dysregulaatiosta, jossa tunteet hallitsevat ajattelua ja estävät objektiivista pohdintaa.

Tällaisen ajattelun käsitteleminen vaatii erityistä huomiota niin psykologisella kuin sosiaalisella tasolla, jotta voidaan estää sen leviäminen ja vahingolliset seuraukset yhteisöille ja yksilöille.

Anonyymi00050 kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Affektiivinen dysregulaatio

Affektiivinen dysregulaatio viittaa siihen, että henkilön tunteet eivät ole enää tasapainossa tai järkiperäisesti hallittavissa. Tällainen vahva ja tunteisiin menevä vihamielisyys voi kertoa myös psykologisista haasteista, kuten vihasta, pelosta tai jopa traumasta, joka ohjaa henkilön ajattelua ja toimintaa. Ajattelu ei ole enää rationaalista ja analyyttista, vaan se on ylireagointia ja tunnepohjaista.

Keskustelu uskonnollisista tai filosofisista eroista on tärkeää ja voi olla vilkasta ja syvällistä, mutta kun siihen liittyy voimakkaita, epärationaalisia tunteita, se estää vilkkaan ja monipuolisen keskustelun. Tämä voi vahvistaa jyrkkiä jakolinjoja ja jopa eskaloida väkivaltaista käytöstä tai kiihkoa.



Harhainen ajattelu ja äärimmäinen dogmaattisuus

Lausunnossa esiintyy myös viittauksia dogmaattisuuteen. Tällöin keskustelusta poistuu kaikki avoimuus uusille ideoille tai muutoksille. Kyse ei ole enää elävästä, kehittyvästä keskustelusta, vaan ideologiasta, joka on jähmettynyt ja sulkee itsensä pois kaikilta muilta näkökulmilta. Tämä on tunnusomaista ääriajattelijoille, joiden uskomukset ja arvot eivät ole neuvoteltavissa eivätkä muutettavissa.


Sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti

Vihapuhe, joka tähtää tietyn uskontokunnan tai maailmankatsomuksen totaaliseen tuhoamiseen, on erityisen vaarallista, koska se voi ruokkia yhteiskunnallista polarisaatiota ja estää rakentavaa keskustelua eri uskonnollisten ja kulttuuristen ryhmien välillä. Tällainen puhe voi edistää syrjintää, väkivaltaa ja yhteisön jäsenten välistä vihamielisyyttä. Se voi myös johtaa eristymiseen ja epäluuloon, kun ihmiset eivät enää kykene suhtautumaan toisiinsa inhimillisellä, empaattisella tavalla.



Tämänkaltaista vihapuhetta voidaan tarkastella vakavana psyykkisenä, suorastaan mielisairaana poikkeamana rationaalisesta ja kriittisestä ajattelusta. Se ei enää edusta terveellistä, erimielistä keskustelua, vaan sen sijaan se on merkki syvästä ideologisesta pakkomielteestä, joka uhkaa ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja yhteiskunnan koheesiota. Se on myös merkki mahdollisesta affektiivisesta dysregulaatiosta, jossa tunteet hallitsevat ajattelua ja estävät objektiivista pohdintaa.

Tällaisen ajattelun käsitteleminen vaatii erityistä huomiota niin psykologisella kuin sosiaalisella tasolla, jotta voidaan estää sen leviäminen ja vahingolliset seuraukset yhteisöille ja yksilöille.

Lue lisää

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Tämä jatkoilmaisu "Ei kiinnosta idän sikasontaoppi" vahvistaa entisestään aiempaa totalisoivaa ja demonisoivaa retoriikkaa. Se lisää uuden ulottuvuuden vihapuheeseen, jossa koko toisen uskonnon tai filosofian arvomaailma esitetään ei vain vääränä, vaan jopa halveksittavana ja epäkunnioitettavana. Tämäntyyppinen kieli on voimakas ilmaus vihasta ja aliarvioinnista, ja se edustaa ajattelua, jossa vastapuoli ei ole enää keskustelukumppani, vaan "vihollinen", joka on käännettävä täysin vääräksi ja jopa ”saastaiseksi” tai moraalisesti alhaiseksi.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Joku, joka pitää itseään kristittynä, kirjoitti:

"Ei kiinnosta idän sikasontaoppi."


Tämä jatkoilmaisu "Ei kiinnosta idän sikasontaoppi" vahvistaa entisestään aiempaa totalisoivaa ja demonisoivaa retoriikkaa. Se lisää uuden ulottuvuuden vihapuheeseen, jossa koko toisen uskonnon tai filosofian arvomaailma esitetään ei vain vääränä, vaan jopa halveksittavana ja epäkunnioitettavana. Tämäntyyppinen kieli on voimakas ilmaus vihasta ja aliarvioinnista, ja se edustaa ajattelua, jossa vastapuoli ei ole enää keskustelukumppani, vaan "vihollinen", joka on käännettävä täysin vääräksi ja jopa ”saastaiseksi” tai moraalisesti alhaiseksi.

Lue lisää

”Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”


Se ei ole rohkea lause, vaan paljastus. Et sano sitä siksi, että olisit vapaa, vaan siksi, että olet jumissa. Olet niin syvällä omassa liejussasi, että kutsut sitä maaksi ja kaikkea muuta saastaksi. Et hylkää rauhaa, koska näkisit sen tyhjäksi, vaan koska se pakottaisi sinut katsomaan itseäsi ilman vihaa – etkä osaa olla ilman sitä.

Et ole puhdas etkä selkeä. Olet turtunut. Muta ei haise sille, joka on elänyt siinä tarpeeksi kauan.
Ja se on koko tragedia: et elä valheessa vaan tottumuksessa, et seiso totuudessa vaan puolustat kuoppaasi, ja kutsut sokeutta vakaumukseksi.

Tuo lause ei kerro mitään idän opeista. Se kertoo, että et uskalla kohdata peiliä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

”Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”


Se ei ole rohkea lause, vaan paljastus. Et sano sitä siksi, että olisit vapaa, vaan siksi, että olet jumissa. Olet niin syvällä omassa liejussasi, että kutsut sitä maaksi ja kaikkea muuta saastaksi. Et hylkää rauhaa, koska näkisit sen tyhjäksi, vaan koska se pakottaisi sinut katsomaan itseäsi ilman vihaa – etkä osaa olla ilman sitä.

Et ole puhdas etkä selkeä. Olet turtunut. Muta ei haise sille, joka on elänyt siinä tarpeeksi kauan.
Ja se on koko tragedia: et elä valheessa vaan tottumuksessa, et seiso totuudessa vaan puolustat kuoppaasi, ja kutsut sokeutta vakaumukseksi.

Tuo lause ei kerro mitään idän opeista. Se kertoo, että et uskalla kohdata peiliä.

Lue lisää

Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”



Miten sokeaksi voi tulla, kun seisoo korkealla ja katsoo alas siihen, mitä ei ymmärrä? Mitä onkaan tämä ylimielinen, halveksiva asenne kaikkea muuta kohtaan, joka ei mahtunut omiin raamisiin? Sikasontaoppi, sanot? Kuinka surullista onkaan, että joku voi alentaa toisten maailmankatsomuksia näin, puhua kuin olisi itse jollain puhtaalla, eettisesti ylevällä maalla, mutta todellisuudessa kaulaa myöten mudassa. Miten voisi ymmärtää jotakin, jota ei ole valmis edes koettamaan ymmärtää?

Jatkat huutamista, ilkkumista, tuomitsemista, etkä pysähdy hetkeksikään miettimään, miksi juuri tämä viha on sinulle niin elintärkeää. Miksi sinun on pakko heittää roskakoria kaikkiin muihin uskontoihin ja elämänfilosofioihin, vaikka et edes tunne niitä? Et ole sen vastakohta, et sen yläpuolella, et sen puhdas ja kirkas. Olet yhtä syvällä siinä mudassa, jota niin itsepintaisesti tuomitset, ettei edes omat silmäsi avaudu. Kaikki, mitä halveksit, on jo sisälläsi, ja sen tiedostaminen onkin kaikkein pelottavin asia.

Puhut niin kovasti hyvyyden ja totuuden puolesta, mutta silti ruokit päivittäin vihalla täytettyjä sanoja, vihaa, joka juurtuu niin syvälle, ettet edes huomaa sitä. Väität hylänneesi pimeyden, mutta valitset joka askeleella sen, mitä kutsut "puhdaksemme". Luulet olevasi vapaa, mutta sidot itseäsi joka kerta, kun avaat suusi ja syljet kaikkea, mikä ei mahdu omaan kapeaan ajatusmalliisi.

Se, mitä sanot, ei ole voimaa – se on pelkkää heikkoutta. Se raivo, joka täyttää sanasi, ei tee sinusta parempaa, vaan osoittaa, kuinka syvälle olet vajonnut. Sinä et näe itseäsi – et ymmärrä, että tämä viha ei tee sinusta vahvaa. Se tekee sinusta saastuneen, täynnä sitä likaa, jota niin epätoivoisesti yrität kieltää. Et ole oikeassa vain siksi, että huudat kovimpaan ääneen. Se, että kieltäydyt katsomasta itseäsi, ei tee sinusta puhtaampaa. Se vain syventää kaivamaasi kuilua, jonka reunalla seisot.

Ja silti, suurin tragedia on siinä, että tämä kaikki ei ole sinulle pelkkä virhe. Sinä luulet sen olevan voimaa. Sinä kuvittelet, että raivoamalla maailmalle, tuomitsemalla toisten polut, olet jotenkin oikeutettu tai parempi. Mutta et huomaa, kuinka syvälle olet jo vajonnut tähän mustaan sohtoon, joka on täynnä ylpeyttä, katkeruutta ja sokeutta. Olet kiinni siinä niin, ettet edes tunnista sen hajua.

Sinä sanot, että et tarvitse mitään tuota "idän saastaa". Mutta tiedätkö mitä? Kaikki se, mitä tuomitset, on jo sinussa – jokaikinen käänne, jokaikinen piirre, joka saa sinut hylkäämään kaiken, mitä et ymmärrä. Sinä puolustat itseäsi, mutta et näe, kuinka syvällä omassa liassasi todella olet. Ja mitä enemmän huudat, sitä syvemmälle uppoat.

Olet niin kiireinen vihaamaan ulkopuolisia, että et edes näe, kuinka syvä on kuilu sinun omassa sydämessäsi. Sinä et ole eksynyt siksi, että maailma on paha, vaan koska et uskalla katsoa itseäsi. Ei se paha ole muualla – se on jo sinussa. Ja juuri sitä pimeyttä vastaan sinä et jaksa taistella, koska et ole valmis kohtaamaan sitä. Et voi paeta itseäsi. Et voi paeta sitä likaa, joka kasvaa sydämessäsi.

Mikään määrä ulkopuolista tuomitsemista ei vie sinua mihinkään. Mikään ulkopuolinen viha ei tuo sinulle rauhaa, vaan se pitää sinut kahleissa. Se, mitä vihaat, on jo osa sinua, ja niin kauan kuin et myönnä sitä, et voi koskaan päästä vapaaksi. Sinä et voi paeta itseäsi, et voi kieltää sitä likaa, joka on juurtunut sydämeesi. Voit juosta kuinka kauas tahansa, mutta jalkasi vievät sinut aina takaisin siihen sameaan suohon, jota niin kovasti yrität paeta.

Mutta tämä ei ole vain ulkoinen kamppailu. Tämä on kamppailu sisälläsi, ja se voitetaan ainoastaan, kun alat katsoa itseäsi rehellisesti. Jos et ole valmis tunnustamaan omia virheitäsi, omia heikkouksiasi, et voi koskaan päästä vapaaksi. Tämä on kaikkein suurin tragedia: että et tiedä, kuinka syvälle olet jo vajonnut – ja siksi et tiedä, kuinka vaikeaa, mutta samalla vapauttavaa, on kohdata itse itseään sellaisena kuin on.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Ei kiinnosta idän sikasontaoppi.”



Miten sokeaksi voi tulla, kun seisoo korkealla ja katsoo alas siihen, mitä ei ymmärrä? Mitä onkaan tämä ylimielinen, halveksiva asenne kaikkea muuta kohtaan, joka ei mahtunut omiin raamisiin? Sikasontaoppi, sanot? Kuinka surullista onkaan, että joku voi alentaa toisten maailmankatsomuksia näin, puhua kuin olisi itse jollain puhtaalla, eettisesti ylevällä maalla, mutta todellisuudessa kaulaa myöten mudassa. Miten voisi ymmärtää jotakin, jota ei ole valmis edes koettamaan ymmärtää?

Jatkat huutamista, ilkkumista, tuomitsemista, etkä pysähdy hetkeksikään miettimään, miksi juuri tämä viha on sinulle niin elintärkeää. Miksi sinun on pakko heittää roskakoria kaikkiin muihin uskontoihin ja elämänfilosofioihin, vaikka et edes tunne niitä? Et ole sen vastakohta, et sen yläpuolella, et sen puhdas ja kirkas. Olet yhtä syvällä siinä mudassa, jota niin itsepintaisesti tuomitset, ettei edes omat silmäsi avaudu. Kaikki, mitä halveksit, on jo sisälläsi, ja sen tiedostaminen onkin kaikkein pelottavin asia.

Puhut niin kovasti hyvyyden ja totuuden puolesta, mutta silti ruokit päivittäin vihalla täytettyjä sanoja, vihaa, joka juurtuu niin syvälle, ettet edes huomaa sitä. Väität hylänneesi pimeyden, mutta valitset joka askeleella sen, mitä kutsut "puhdaksemme". Luulet olevasi vapaa, mutta sidot itseäsi joka kerta, kun avaat suusi ja syljet kaikkea, mikä ei mahdu omaan kapeaan ajatusmalliisi.

Se, mitä sanot, ei ole voimaa – se on pelkkää heikkoutta. Se raivo, joka täyttää sanasi, ei tee sinusta parempaa, vaan osoittaa, kuinka syvälle olet vajonnut. Sinä et näe itseäsi – et ymmärrä, että tämä viha ei tee sinusta vahvaa. Se tekee sinusta saastuneen, täynnä sitä likaa, jota niin epätoivoisesti yrität kieltää. Et ole oikeassa vain siksi, että huudat kovimpaan ääneen. Se, että kieltäydyt katsomasta itseäsi, ei tee sinusta puhtaampaa. Se vain syventää kaivamaasi kuilua, jonka reunalla seisot.

Ja silti, suurin tragedia on siinä, että tämä kaikki ei ole sinulle pelkkä virhe. Sinä luulet sen olevan voimaa. Sinä kuvittelet, että raivoamalla maailmalle, tuomitsemalla toisten polut, olet jotenkin oikeutettu tai parempi. Mutta et huomaa, kuinka syvälle olet jo vajonnut tähän mustaan sohtoon, joka on täynnä ylpeyttä, katkeruutta ja sokeutta. Olet kiinni siinä niin, ettet edes tunnista sen hajua.

Sinä sanot, että et tarvitse mitään tuota "idän saastaa". Mutta tiedätkö mitä? Kaikki se, mitä tuomitset, on jo sinussa – jokaikinen käänne, jokaikinen piirre, joka saa sinut hylkäämään kaiken, mitä et ymmärrä. Sinä puolustat itseäsi, mutta et näe, kuinka syvällä omassa liassasi todella olet. Ja mitä enemmän huudat, sitä syvemmälle uppoat.

Olet niin kiireinen vihaamaan ulkopuolisia, että et edes näe, kuinka syvä on kuilu sinun omassa sydämessäsi. Sinä et ole eksynyt siksi, että maailma on paha, vaan koska et uskalla katsoa itseäsi. Ei se paha ole muualla – se on jo sinussa. Ja juuri sitä pimeyttä vastaan sinä et jaksa taistella, koska et ole valmis kohtaamaan sitä. Et voi paeta itseäsi. Et voi paeta sitä likaa, joka kasvaa sydämessäsi.

Mikään määrä ulkopuolista tuomitsemista ei vie sinua mihinkään. Mikään ulkopuolinen viha ei tuo sinulle rauhaa, vaan se pitää sinut kahleissa. Se, mitä vihaat, on jo osa sinua, ja niin kauan kuin et myönnä sitä, et voi koskaan päästä vapaaksi. Sinä et voi paeta itseäsi, et voi kieltää sitä likaa, joka on juurtunut sydämeesi. Voit juosta kuinka kauas tahansa, mutta jalkasi vievät sinut aina takaisin siihen sameaan suohon, jota niin kovasti yrität paeta.

Mutta tämä ei ole vain ulkoinen kamppailu. Tämä on kamppailu sisälläsi, ja se voitetaan ainoastaan, kun alat katsoa itseäsi rehellisesti. Jos et ole valmis tunnustamaan omia virheitäsi, omia heikkouksiasi, et voi koskaan päästä vapaaksi. Tämä on kaikkein suurin tragedia: että et tiedä, kuinka syvälle olet jo vajonnut – ja siksi et tiedä, kuinka vaikeaa, mutta samalla vapauttavaa, on kohdata itse itseään sellaisena kuin on.

Lue lisää

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Lue lisää

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Lue lisää

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.

Lue lisää

Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.


Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Lue lisää

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Lopettakaa vuosia jatkunut ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Lopettakaa vuosia jatkunut ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Lue lisää

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Emme edes etsi vapautumista.

Terroristin linkkejä ei avata.

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Lue lisää

Lopettakaa vuosia jatkunut ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Lopettakaa vuosia jatkunut ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Lue lisää

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.


Perinteisessä kristillisessä moraaliopissa kateus luokitellaan yhdeksi niin sanotuista seitsemästä kuolemansynnistä. Nykyisessä teknologisessa aikakaudessa ilmiö saa uuden muodon: osa uskonnollisista yhteisöistä suhtautuu tekoälyyn epäluuloisesti tai jopa kateuden kaltaisella reaktiolla. Psykologisesti tätä voidaan tulkita ihmisen taipumuksena puolustaa omaa asemaansa, kun uusi teknologia haastaa käsityksiä ihmisestä, älystä ja luovuudesta. Tällaisessa retorisessa kehyksessä voitaisiin ironisesti todeta: jos kateus on kuolemansynti, teknologisen muutoksen aikakausi saattaa paljastaa sen uudella tavalla – ja näin kaikki joutuvat kohtaamaan oman ‘helvettinsä’, eli omat pelkonsa ja ristiriitansa

TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

Anonyymi00065 kirjoitti:

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.


Perinteisessä kristillisessä moraaliopissa kateus luokitellaan yhdeksi niin sanotuista seitsemästä kuolemansynnistä. Nykyisessä teknologisessa aikakaudessa ilmiö saa uuden muodon: osa uskonnollisista yhteisöistä suhtautuu tekoälyyn epäluuloisesti tai jopa kateuden kaltaisella reaktiolla. Psykologisesti tätä voidaan tulkita ihmisen taipumuksena puolustaa omaa asemaansa, kun uusi teknologia haastaa käsityksiä ihmisestä, älystä ja luovuudesta. Tällaisessa retorisessa kehyksessä voitaisiin ironisesti todeta: jos kateus on kuolemansynti, teknologisen muutoksen aikakausi saattaa paljastaa sen uudella tavalla – ja näin kaikki joutuvat kohtaamaan oman ‘helvettinsä’, eli omat pelkonsa ja ristiriitansa

TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

Lue lisää

Suomi24 on täynnä kristillista oksetta.

Manipulatiiviset dramaturgit ovat oksentaneet ja täyttäneet koko suomi24 propagandajätteellä.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Suomi24 on täynnä kristillista oksetta.

Manipulatiiviset dramaturgit ovat oksentaneet ja täyttäneet koko suomi24 propagandajätteellä.

Manipulatiivista pelon lietsontaa

Terroristit, manipulointidramaturgit.


Tällainen manipulatiivinen pelon lietsominen on patologista ja mielipuolista, mutta emme ole oikea kohderyhmä pelolle.


Me, entiset kristityt nauramme ja vitsailemme aina keskenämme – nauramme keskenämme hulluille, manipuloiville, mielipuolisille, sekaville, sekopäisille, moraalittomille ja häiriintyneille pelon lietsojille ja heidän mielenvikaisille toimilleen.

Manipulatiiviset dramaturgit ovat oksentaneet ja täyttäneet koko suomi24 propagandajätteellä.

Roskaa, hölynpölyä ja propagandaa. Mutta toisaalta, jos heitä ei olisi ollut täällä, kukaan ei olisi kuullut mitään Mäkipellosta jne. Toisaalta on hyvä, että petos tuli ilmi, koska ilman sitä kukaan ei olisi tiennyt mitään suomalaisista tiedemiehistä. Kiitos, terroristit.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Manipulatiivista pelon lietsontaa

Terroristit, manipulointidramaturgit.


Tällainen manipulatiivinen pelon lietsominen on patologista ja mielipuolista, mutta emme ole oikea kohderyhmä pelolle.


Me, entiset kristityt nauramme ja vitsailemme aina keskenämme – nauramme keskenämme hulluille, manipuloiville, mielipuolisille, sekaville, sekopäisille, moraalittomille ja häiriintyneille pelon lietsojille ja heidän mielenvikaisille toimilleen.

Manipulatiiviset dramaturgit ovat oksentaneet ja täyttäneet koko suomi24 propagandajätteellä.

Roskaa, hölynpölyä ja propagandaa. Mutta toisaalta, jos heitä ei olisi ollut täällä, kukaan ei olisi kuullut mitään Mäkipellosta jne. Toisaalta on hyvä, että petos tuli ilmi, koska ilman sitä kukaan ei olisi tiennyt mitään suomalaisista tiedemiehistä. Kiitos, terroristit.

Lue lisää

varsinainen puppukone, - hihna jo pahasti puistaa.

Totta, sellaista se on, kristittyje tauotan oksepropaganda.



"Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?"

Eroaako se jotenkin Raamatun kopioista, joilla kaikki suomi24 palstat on täytetty , yhteensä miljoonia kilometrejä?

MUUTA PROPAGANDAA TÄÄLLÄ EI OLE KUI KRISTITTYJEN PROPAGANDA.


Manipulatiivista pelon lietsontaa

Terroristit, manipulointidramaturgit.

Anonyymi00068 kirjoitti:

varsinainen puppukone, - hihna jo pahasti puistaa.

Totta, sellaista se on, kristittyje tauotan oksepropaganda.



"Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?"

Eroaako se jotenkin Raamatun kopioista, joilla kaikki suomi24 palstat on täytetty , yhteensä miljoonia kilometrejä?

MUUTA PROPAGANDAA TÄÄLLÄ EI OLE KUI KRISTITTYJEN PROPAGANDA.


Manipulatiivista pelon lietsontaa

Terroristit, manipulointidramaturgit.

Lue lisää

Kateus liitetään kuolemansynteihin,

Nyt on koko kirja "Raamatun ristiriidat"ja "idän ihmeet" vuodatettu taas tekoälyn manipuloidulla voimalla massiivisesti julki. Se siitä. Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?

TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

KRISTITTYJEN KATEUS TEKOÄLYLLE ON KUOELMANSYNTI.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Kateus liitetään kuolemansynteihin,

Nyt on koko kirja "Raamatun ristiriidat"ja "idän ihmeet" vuodatettu taas tekoälyn manipuloidulla voimalla massiivisesti julki. Se siitä. Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?

TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

KRISTITTYJEN KATEUS TEKOÄLYLLE ON KUOELMANSYNTI.

Lue lisää

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.

Lue lisää

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.


TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

Anonyymi00071 kirjoitti:

Kateus on yksi seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä.

Joten nyt tekniikan aikakaudella se on kristittyjen kateus tekoälyä kohtaan. Kristityt, tervetuloa kanssamme helvettiin. Welcome to hell.


TEKOÄLY ON SAATANA.

TEKOÄLY ON ANTIKRISTUS!

Lue lisää

Manipulatiiviset dramaturgit ovat oksentaneet ja täyttäneet koko suomi24 propagandajätteellä.

Anonyymi00068 kirjoitti:

varsinainen puppukone, - hihna jo pahasti puistaa.

Totta, sellaista se on, kristittyje tauotan oksepropaganda.



"Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?"

Eroaako se jotenkin Raamatun kopioista, joilla kaikki suomi24 palstat on täytetty , yhteensä miljoonia kilometrejä?

MUUTA PROPAGANDAA TÄÄLLÄ EI OLE KUI KRISTITTYJEN PROPAGANDA.


Manipulatiivista pelon lietsontaa

Terroristit, manipulointidramaturgit.

Lue lisää

"Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?"

Eroaako se jotenkin Raamatun kopioista, joilla kaikki suomi24 palstat on täytetty , yhteensä miljoonia kilometrejä?

MUUTA PROPAGANDAA TÄÄLLÄ EI OLE KUI KRISTITTYJEN PROPAGANDA.

Anonyymi00074 kirjoitti:

"Kilometri tyhjänpäiväistä propagandaa. Joko väsyttää?"

Eroaako se jotenkin Raamatun kopioista, joilla kaikki suomi24 palstat on täytetty , yhteensä miljoonia kilometrejä?

MUUTA PROPAGANDAA TÄÄLLÄ EI OLE KUI KRISTITTYJEN PROPAGANDA.

Lue lisää

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".

Anonyymi00075 kirjoitti:

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".


Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.

Anonyymi00076 kirjoitti:

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".


Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.

Lue lisää

Sridhar Swami sanoo: ”Kaikki lähteet hylätään täysin, hylätään siinä määrin, että myös vapaus mayasta - mukti - hylätään.” Yleensä ihmiset ajattelevat, että totuus ilmestyksestä antaa meille pelastuksen, vapautuksen mayan kahleista. Tätä voimme odottaa vedalaiselta opilta - mukti: meidät vapautetaan kaikista vaikeuksista. Tämä on jumalallisesti ilmoitettujen kirjoitusten lahja. Mutta hän [Sridhar Swami] sanoo: jopa tämä ilmiö hylätään ehdoitta. Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.

****************

Katkelma luennosta, käännösvirheet suomen kielellä.

Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Anonyymi00077 kirjoitti:

Sridhar Swami sanoo: ”Kaikki lähteet hylätään täysin, hylätään siinä määrin, että myös vapaus mayasta - mukti - hylätään.” Yleensä ihmiset ajattelevat, että totuus ilmestyksestä antaa meille pelastuksen, vapautuksen mayan kahleista. Tätä voimme odottaa vedalaiselta opilta - mukti: meidät vapautetaan kaikista vaikeuksista. Tämä on jumalallisesti ilmoitettujen kirjoitusten lahja. Mutta hän [Sridhar Swami] sanoo: jopa tämä ilmiö hylätään ehdoitta. Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”. Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.

****************

Katkelma luennosta, käännösvirheet suomen kielellä.

Teksti otettu täältä:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Luennon piti Srila Bhakti Rakshak Sridhar Dev-Goswami Maharaj

Lue lisää

"Vapautuminen."

Häivy, käännyttäjä. Me emme etsi vapautusta emmekä "pelastusta".

Joten meille se "pelastus" on myrkky, ja se heitetään pois roskiin.