Esittelijään mukaan vielä 2020-luvulla on löytynyt kätköjä.
Piti ottaa kantaa oliko toimina oikein vat väärin. Moskovan rauhansopimuksen mukaan se ol. Mutta tuomioita langettaessaa oli taannehtiva laki, kuten sotaoikeudenkäynnissä.
Edelleen kannattaa muistaa se että itänaapuriin EI VONUT LUOTTAA. Vaikka sota oli päättynyt, sota jatkui venäläisten osalta ja 20 suomalaista kuoli.
36% asekätkentäjuttuun osallistuneita oli aliupseereita ja aiheesta on tehty kirjakin.
Liikuttuiin harmaallaa alueella ja shakaalit eli Valpo oli taas asialla ja Oulusta kait löytyi ilmiantaja.
Ihan vertailun vuosi, Viro oli liitetty N-liittoon laittomasti. Siellä toimivat mm. metsäveöjet(metsavennad). Pelko oli siis Suomeesa todellinen miehotyksestä kun Romania oli tehnyt N-liiton kanssa aselevon, niin puna-armeija oli sen jälkeen miehittänyt Romanian.
Asekätkentäjuttu herättää vieläkin keskustelua. Naisia osallistui 9 asekätkentäjuttuun.
Korketa upseereita erotettiin ja osa pakeni Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin ja palvelva siellä armeijassa opettajien jenkeille talvisodan taistelutekniikkaa.
Podcast asekätkentäjutusta
1
230
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Moskovan rauhansipimusta siis rikottiin, silti otettiin riski. Nuorin osallistujia oli 16 vuotias, vanhin yli 70-vuotias. Vaikka asekätkentä oli teietnki itänaapurin mielestä rauhansopimuksen vastaista, niin kyse oli kuitenkin aina itänaapurin "omista tulkinnoista".
Suomalaisten varovaisuus ja ärsyttävä mielistely poliitikkojen kohdalta tiedetään tänä päivänä. Mutta ei ollut vaihtoehtoja.
Itänaapurinkaan toiminta ei herättänyt luottamusta. Kaikki tulkinnanvaraiset asiat oli käännettävä heidän edukseen. Enso eli Svetogorsk sekä Värstilä pitäisi kuulua Suomeen. Enso oli räkeä tapaus.
Itänaapuri valvoi Suomea, jopa matkstajaliikennettä länteen. Siitä oli tilastotietoja. Valpo oli jopa sitä meltä, että suojelupoliisilta piti saada matkistuslupa Ruotsiin. Näin pitkälle Suomessa mentiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561