Saksalainen päivälehti Welt.de kertoo kouluissa tapahtuvasta ”ramadan-uhosta”. Paastoavien ja paastoamattomien oppilaiden välillä on syvä kuilu. Muslimioppilaat vaativat monissa kouluissa ei-muslimioppilaita olemaan syömättä eli paastoamaan. Yksi esimerkki on kohutapauksesta, jossa muslimioppilaat vaativat eväsleipiä syöviä oppilaita heittämään leipänsä roskiin.
Opettajalla ei ollut tilanteessa minkäänlaista auktoriteettia. Lapset olivat kertoneet opettajalle vaatimuksista olla syömättä, mutta opettaja kehotti lapsia vain syömään eväänsä siten, että islamilaiset eivät näe. Tai ainakin kääntymään poispäin.
Pk-seudun kouluissa varmaan jo myös samaa.
Saksan kouluissa ei-muslimilapsilla on vaikeaa ramadanin aikaan
13
138
Vastaukset
- Anonyymi00001
Omat koulut noille.
- Anonyymi00002
Toisessa Weltin artikkelissa kerrotaan, että jotkut nuoret toimivat ramadanin aikaan uskonnollisina poliiseina. Nämä nuoret sharia-poliisit painostavat ei-muslimilapsia, toisaalta islamilaistaustaisista perheistä tulevia lapsia niin ikään painostetaan, että esimerkiksi jos sattuvat syömään, niin ei ole oikea muslimi.
- Anonyymi00003
Ja seuraavaks Sharia-laki kouluihin?
Ja muistakaa germaanit antaa tietä koulun käytävillä uusille hallitsijoillenne! :)
Allahu!- Anonyymi00004
Islam valtaa alaa Euroopassa.
- Anonyymi00005
Sharia tulee. Oletko valmis?
- Anonyymi00006
Miksi joku ylipäätään suostuu olemaan samassa koulussa musun kanssa.
- Anonyymi00008
Kaikilla ei ole muuta mahdollisuutta.
- Anonyymi00009
Ramadam säännöissä ei ole lapsilta kielletty syöminen ja nesteytys päiväsaikaan.
Sakemannit voivat laittaa lasten vanhemmat syytteeseen lastensa pahoinpitelystä ja hengen vaarantamisesta. NSDAP = ISLAM ☠️⚡️⚡️✋️☪️
- Anonyymi00010
Opettajat sielläkin pelkäävät rasismisyytöksiä. Tähän on tultu
- Anonyymi00011
Vihervassut ovat tehneet tämän pelon ilmapiirin Suomeenkin.
- Anonyymi00012
Ampukaa ne!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1812242Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3161826- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821458Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251101
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996