Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan." Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa;
ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Ja niin hän,
vaikka oli Poika,
oppi siitä,
mitä hän kärsi,
kuuliaisuuden,
ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille,
jotka ovat hänelle kuuliaiset,
hän,
jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."
KR 1933/-38, Heb 5:5
Melkisedek esikuvana
26
157
Vastaukset
- Anonyymi00001
Nikodemus meni Jeesuksen kasteen jälkeen kysymään häneltä kasteen merkitystä.
Jeesus tarkoittaa itseään, kun hän sanoo näin:
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin.- Anonyymi00002
Ihminen Paavali syntyi uudeksi kasteessa vedestä ja Hengestä.
Hepr. 5:5
"Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." - Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ihminen Paavali syntyi uudeksi kasteessa vedestä ja Hengestä.
Hepr. 5:5
"Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."Paavali oli Fariseus, jota ei kastettu ollenkaan. Johannes kutsui heitä käärmeen sikiöiksi.
- Anonyymi00005
Nikodemus ja Melkisedek olivat aivan eri ihmisiä Teuvo!
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Paavali oli Fariseus, jota ei kastettu ollenkaan. Johannes kutsui heitä käärmeen sikiöiksi.
Teuvo. Etkö koskaan lue apostolien tekoja ?
- Anonyymi00007
Jeesuksen piti syntyä kasteessa uudeksi vedestä ja Hengestä, koska oli ihminen ja olisi muuten kokenut luonnollisen kuoleman.
- Anonyymi00009
Eikö Jeesus sitten kuollut luonnollisesti?
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Eikö Jeesus sitten kuollut luonnollisesti?
Jeesus itse antoi oman henkensä ja itse otti sen takaisin. Ei se ole mikään luonnollinen kuolema. Täytyi olla tajuissaan koko ajan.
Joh.10
17 Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.
18 Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni."
- Anonyymi00008
On se erikoista että Jumalan pitää tulla täydelliseksi?
- Anonyymi00012
Ei Jeesus itseään Jumalana pitänyt, vaan ihmisenä.
Mark. 10:18
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
- Anonyymi00011
Melkisedek oli ylipappi, jolla oli viiniä ja leipää. Ei mitään mehulitkuja.
1. Moos. 14:18
Ja Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman, pappi. - Anonyymi00013
Jeesus oli ihminen.
Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin synnitön ihminen, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla synnittömäksi ihmisuhriksi.
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, [1. Kor. 15:45; Gal. 4:4,5; 2. Tim. 1:10]
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1] - Anonyymi00014
Raamatun mukaan Jeesus oli ihminen, Ihmisen poika, Daavidin poika, Joosefin poika, mikä tarkoittaa, että Pyhä Henki käytti Joosefin siementä hänen siittämisessä.
Sanan mukaan Pyhä Henki "varjosti" sen tapahtuman, mutta ei Marian siittäminen onnistu ilman miehen siittiösolua.- Anonyymi00015
Tottahan tämä on.
Luuk. 4:22
Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Tottahan tämä on.
Luuk. 4:22
Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?"2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.
- Anonyymi00017
Joh. 1:45
Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista." - Anonyymi00018
1. Kun. 3:14
Ja jos sinä vaellat minun teitäni, noudattaen minun säädöksiäni ja käskyjäni, niinkuin sinun isäsi Daavid vaelsi, niin minä suon sinulle pitkän iän."
Johannes oli ainoa apostoli joka eli pitkän elämän, koska hän pysyi totuudessa viimeiseen asti. Kaikki muut luopuivat totuudesta. Pietariin kielsi tuntemasta koko Jeesusta.
Matt. 26:31
Silloin Jeesus sanoi heille: "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: 'Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan'. - Anonyymi00019
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala synnytti ihminen Jeesuksen omasi pojakseen kasteessa Jordanilla.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?- Anonyymi00020
"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"
-seimen äärelllä?
-ristiinnaulitsemisen hetkellä?
-ylösnousemuksen hetkellä?
-taivaaseen nousun hetkellä?
Kyllä se sanottiin kastehetkellä Jordanilla. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"
-seimen äärelllä?
-ristiinnaulitsemisen hetkellä?
-ylösnousemuksen hetkellä?
-taivaaseen nousun hetkellä?
Kyllä se sanottiin kastehetkellä Jordanilla.Matt. 3:17
Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Kastetta kutsutaan Raamatussa uudestisyntymisen pesoksi.
Peso on vanha sana, mikä viittaa kasteeseen, missä käyttään aina vettä.
2. Moos. 40:7
Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.
Jumala tarvitsee ihmisen uudestiluomiseen tavallista vettä.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Matt. 3:17
Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Kastetta kutsutaan Raamatussa uudestisyntymisen pesoksi.
Peso on vanha sana, mikä viittaa kasteeseen, missä käyttään aina vettä.
2. Moos. 40:7
Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.
Jumala tarvitsee ihmisen uudestiluomiseen tavallista vettä.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.Enkelikin tarvitsi vettä kun paransi ihmisiä Betesdan lammikossa ja ihmeisiin Siiloan lammikon vedestä ja vettä Jordanin virran vedestä.
Jes. 12:3
Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
- Anonyymi00023
Raamatussa kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Upotus liittyy aina johonkin pahaan. Jeesusta ei haudattu maahan kaivettuun kuoppaan, kuten helluntailaiset antaa ymmärtää.
Ps. 69:16
Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.
Luuk.8
32 Niin siellä oli vuorella suuri sikalauma laitumella; ja ne pyysivät häntä, että hän antaisi heille luvan mennä sikoihin. Ja hän antoi niille luvan.
33 Niin riivaajat lähtivät ulos miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.- Anonyymi00024
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.Ps. 8:3
Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.
Matt. 21:16
ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"
- Anonyymi00026
Älä mene liittoon Sodoman kuninkaan kanssa.
1. Moos. 14:21
Ja Sodoman kuningas sanoi Abramille: "Anna minulle väki ja pidä sinä tavara". - Anonyymi00027
Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä vaadittua kymmentä synnitöntä ihmistä, niin koko tuholta olisi vältytty.
Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia, mutta perisynti teki kaikista ihmisistä syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2603259Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201809Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473- 811314
- 1371018
- 81954
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61768Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86716Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60648Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50606