Monroen oppi ja Ukrainan ydinaseet

Monroen oppi luotiin amerikassa jo 1800-luvulla samannimisen presidentin toimesta. Silloin sillä annettiin ymmärtää että mikään toinen valtio, sanotaan nyt Ranska tai Venäjän keisarikunta ei saa perustaa omaa aluettaan Yhdysvaltain sisäpuolelle vaikka lääniä olisikin piisannut. Aikaa myöten oppisuuntaus levisi käsittämään koko Amerikan mantereen, jolloin Etelä-Amerikka jäi Yhdysvaltojen etupiiriin kuuluvaksi. Kylmän sodan aikana käsite laajeni lisääkin. Mikään toinen suurvalta ei saa perustaa tukikohtaa saati muodostaa muutakaan uhkaa tämän etupiirin sisälle. Vastavuoroisesti siitä kasvoi kansainvälinen periaate, ja erityisen kiellettyä oli tuoda minkäänlaisia joukkotuhoaseita suurvallan nenän eteen johonkin naapurimaahan iskuetäisyyden päähän. Jo yrityksestä sellaista pikkumaata rangaistaisiin ankarasti, mikäli se näin tekisi.

Monroen oppi nähtiin käytännössä Kuuban ohjuskriisin aikana kun Neuvostoliitto yritti muiluttaa ydinaseita Kuubaan. Yhdysvalloille tämä oli elämän ja kuoleman kysymys. Ydinsodassa se olisi väistämättä altavastaajan asemassa sillä se itse tuskin ehtisi siilojaan edes avata kun Kuubasta lähteneet ydinkärjet jo polttaisivat itärannikon miljoonakaupungit tuhkaksi. Jo tämän uhan edessä se joutuisi taipumaan neuvostolaisten sanelupolitiikkaan ja sen myötä menettäisi koko suurvalta-asemansa ja ajautuisi Neuvostoliiton vasallivaltioksi. Ihmekös tuo että maailma kävi ydinsodan partaalla ja maailmanloppu oli lähempänä kuin luullaankaan. Kriisistä selvittiin ja ainoa jälkipyykki oli muutaman vuoden päästä tapahtunut Hrutsevin syrjäyttäminen jonka katsottiin pelanneen järjetöntä riskipolitiikkaa rikkoen suurvaltojen sanatonta sopimusta.

On kai ilmiselvää että suurvallat tahtovat myös pitää ydinaseet, valmistuksen ja säilyttämisen omassa kontrollissaan. Kovin hyvällä ne eivät katso ulkopuolisten valtioiden ydinaseen hankkimista. Mikäli sellainen valtio löytyy vieläpä suurvallan etupiirin sisäpuolelta, vastaus voi olla raju ja aggressiivinen.

Sääntöä on rikottu toisen kerran sitten Kuuban, ja rikkojana Ukraina. Maidanin venäläisvastaisen ilmapiirin sisällä alkoi nousta koulukunta joka havitteli omaa ydinasetta Venäjän luomaa uhkaa vastaan. Ukrainalla jos kenellä onkin tähän resursseja sillä sen maaperällä oli Neuvostoliiton aikana paljonkin ydinohjuksia josta muistona jäi taitaminen niiden valmistukseen. Kun vieläpä Biden näytti vihreää valoa nato-hakemukselle – joka Venäjälle on selvääkin selvempi vihollisorganisaatio – sen suoman viidennen artiklan suojissa Ukraina voisi vapaasti rakentaa massiivisia joukkotuhoaseita joilla iskeä Venäjän mihin tahansa kaupunkiin ilman puolustajan varoaikaakaan. Tai vaihtoehtoisesti Yhdysvallat voisi niitä tuoda Ukrainan maaperälle. Kyseessä oli siis Bidenin taholta Kuuban ohjuskriisin käänteinen toisinto. Ymmärtäessään kehityskulun että Ukraina tulee lähivuosina uhkailemaan Venäjän väestöä, Kreml ei epäröinyt hetkeäkään. Vastaus oli aggressiiivinen jossa ei piisaa että ukrainalaiset perääntyvät, vaan koko maa oli lyötävä kunnolla kanveesiin. Niinpä sen väestö ajettiin pakosalle, sähkö- ja lämpövoimalat tuhoutuneet että maa elää kivikautta, talous tuhottu ja mustanmullan maaperä pilattu pohjavesiä myöten sotametallein ja -kemikaalein. Koko maa tullaan tuhoamaan kivijalkaa myöten. Kun venäläiset ovat valmiit, mistään Ukrainasta ei voi enää puhuakaan.