Ilm. 14. luku Uusi Testamentti 1938
1. Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
2. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
5. eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.
6. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
8. Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".
9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Vastaukset 8
Vanhimmat
13. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
14. Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.
15. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt".
16. Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi.
17. Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.
18. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet".
19. Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan.
20. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.
Tuostakin pätkästä on helppo nähdä Islamin juutalaiset juuret.
Mahtaneeko tuossa olla viittaus siihen, että toisen temppelin ajasta lähtien juutalaisuus on sisältänyt niin paljon babylonialaisuutta. Ilmestyskirjan kirjoittaja on siis pitänyt samarialaisuutta alkuperäisempänä ja puhtaampana.
Miksi tuo pätkä piti palstalle postata? Eihän sillä ole mitään tekemistä nykyisen tilanteen kanssa. Iran oli se joka kukisti Babylonin ja Assyrian ja palautti juutalaiset rakentamaan temppeliään, eikä se nykyäänkään ole mikään Babylon, vaan juutalaisuuden perillinen.
Ihmetyttää usein, miten sekaisin kaiken maailman pastorit ovat noiden tekstien kanssa. Eipä kyllä yliopiston teologitkaan aina kovin selväjärkisille vaikuta.
Kiitän hienoista raamatun teksteistä.
Raamattu taasen päättyy tulipesään. Ei tuollaista houretta saa levittää, joku vielä uskoo beduiiniarabien tarinoita.
Miksei saisi uskoa, onhan tuossakin joku todellinen tapahtuma taustalla.
Miten tekemistä tuolla ropaskalla ei tietenkään ole nykyisen tilanteen kanssa.
Niin eli siis mihin loppuu? Onko sanomaan tämän päivän kielellä? 🤷♀️
Te elätte muinaisessa historiassa mutta ette osaa pukea sitä tähänpäivään ymmärrettäväksi. Lurittelette tänne raamatunlauseita ettette jäisi kiinni ymmärtämättömyydestänne.Oletteko aapisen asteella? 🤷♀️
Sodat loppuvat aina rauhan tekoon. Niin on aina ollut ja on edelleen.