Suomalaisnaisten kauneusmuoti hirveää katsottavaa

Ällöttää niittiturpaiset naiset, joilla piikkikoruja suun ympärillä, huulissa, silmäkulmassa, nenässä rengas ja kielessäkin lävistys. Ihossa on monta tatuointia, jollei suurin osa ihosta kasvot mukaanlukien sotkettu musteella. Hiukset ovat leikattu sivuilta kaljuksi ja otsatukka värjätty ties minkä väriseksi.

Kun vertaa ulkomaalaisiin naisiin, niin varsinkin entisissä neuvostomaissa ei ainakaan rumentavia tatuointeja tai lävistyksiä ole. Ovat missin mitoissa ja huolehtivat ulkonäöstään ollen pääasiassa hoikkia, suorastaan kauniita.
18175
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jotkut naiset edustavat myös jotain rengasfirmaa mannekiinina.

Äänestä
  • Joo. Rapalan viimeinen mallisto niitattuna turpavärkkiin.

    Äänestä

Juu, hyi helvetti. Oikein oksettaa kun noita niittiposkia näkee.

1Äänestä

hörhöjenkeistä tulee kaikki sonta.
Niitä matkitaan ja palvotaan kuumeisesti.

Äänestä

Tuon kaiken lisäksi naiset ovat läskikasoja.

Äänestä

Suominaisen perrse on maailman tarkin kompassi.

- Se osoittaa jo nuoresta pitäen aina etelään.

Äänestä
  • Kääpiömatut haluavat läskiperää.

    Äänestä

Onhan se aina kulttuurishokki kun tulee alkukeväällä takaisin kauko-idästä. Naiset pukeutuvat kauniisti, tosin ilmasto on lämmin, he hymyilevät vaikka tavalliselle ihmiselle elämä on siellä joskus kovaa? Silti ollaan ystävällisiä ja kohteliaita, ja kauniita. Jo lentokentällä näkee suomalaisia jotka ovat kuin myrkyn nielleitä?

Äänestä

Kaikki ihmiset on yhtä ja samaa. Samalla planeetalla asutaan, samaa ilmaa hengitetään. Ja silti vähä-älyisillä yksilöillä on jokin tarve alentaa kanssaeläjiään. Sodissa ammutaan oman lajin edustajia. Ihmiskunta vielä tuhoaa itsensä tällaisen käytöksen vuoksi.

Äänestä
  • Nyt olikin kyse siitä miksi jotkut esiintyvät heikkolaatuisina vaikkeivät välttämättä sellaisia ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nyt olikin kyse siitä miksi jotkut esiintyvät heikkolaatuisina vaikkeivät välttämättä sellaisia ole.

    Ja miksi sinä pidät kyseistä ulkonäköä "heikkolaatuisena" ??

    Äänestä

Suomessa on ihania miehiä. He ovat tuhdissa kunnoss, kaljamaha roikkuu housujen päällä ja paidannapit kiristää. Liikkuminen sujuu tuoppi kourassa tiskiltä pöytään, tosin jo sekin hengästyttää tosimiestä.

Äänestä

Teevees näin ilmeisesti naaras sonnin, kun oli nenässä aika iso rengas. Siisti rengas kyllä.
Jos näitä ihmeitä hieman alennetaan, niin on sitten niin kivaa kun voi uhriutua.

Äänestä
  • Se on prinsessojen hyvä pitää nenärengasta. Jos joskus sattuu joku mies erehdyksessä kiinnostumaan, miehen on helppoa ohjata naikkonen oikeaan suuntaan. Siis makuuhuoneeseen.

    Äänestä

Aina ennemmin sitä tuollaisiakin naisia katselee kuin kaljamahaisia persuäijiä jotka örveltävät reikäisissä pieruverkkareissaan, eikä urpoilla ole mitään käsitystä siitä mitä tarkoittavat sanat henkilökohtainen hygienia. Vastahan minä kävin saunassa viime kuussa ihmettelevät kun viereen osuvat ihmiset pitelevät nenäänsä...

Äänestä

Halla-aho epämuodostunut pää on kaunista katsoa?

Äänestä

Huvittavaa kun tähänkin aloitukseen tungetaan väkisin politiikka mukaan.

Äänestä

Suomalainen nykyinen ylipainoinen lävistys-/niittinaama nainen on kenties sitä pahinta heteroseksin tappaja-ainesta mitä kuvitella saattaa. Kuka tuollaista ylipainoista piikkilanka-aitaa muka nuss*si?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ällöttää niittiturpaiset naiset, joilla piikkikoruja suun ympärillä, huulissa, silmäkulmassa, nenässä rengas ja kielessäkin lävistys. Ihossa on monta tatuointia, jollei suurin osa ihosta kasvot mukaanlukien sotkettu musteella. Hiukset ovat leikattu sivuilta kaljuksi ja otsatukka värjätty ties minkä väriseksi.

Kun vertaa ulkomaalaisiin naisiin, niin varsinkin entisissä neuvostomaissa ei ainakaan rumentavia tatuointeja tai lävistyksiä ole. Ovat missin mitoissa ja huolehtivat ulkonäöstään ollen pääasiassa hoikkia, suorastaan kauniita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu