Moniko uskovainen tai ateisti tunnustaa olevansa tai olleensa epäkunnioittava vanhempiaan, sisaruksiaan tai lapsiaan kohtaan?
Luonnemittari
Anonyymi-ap
7160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No tuohan riippuu ihan miten määritellään epäkunnioittava.
Jos joku läheinen ihminen on puhtaasti ilkeä niin eihän sitä kunnioittaa tarvitse. Miksi ihmeessä.
Tietenkin lähtökohtaisesti pitää lähteä aina siitä, että kunnioittaa mutta jos se vastapuolikaan ei ole alkujaankaan kunnioittanut niin tuskin häntä tarvitsee kunnioittaa.
Erityisesti poimin tuosta kuitenkin lapset pois. Lapsen rajoja täytyy tietenkin kunnioittaa vaikka tilanne olisi mikä ja siihen tietenkin kuuluu koskemattomuus. Sillä lasta ei voi samalla tavoin pitää vastuussa tekemisistään tai sanomisistaan kun taas sitten aikuista.
Ja kyllä minä tunnustan olleeni "epäkunnioittava" siis siten kuten ilmeisesti tarkoitat, että pitäisi sokeasti kunnioittaa ihmistä joka ei sitä ansaitse. No myönnän, ettei tuo elämäni tähtihetkiä ollut , eikä kait noista kukaan koskaan ylpeä ole mutta täsmälleen oikein toimittu siinä tilanteessa.
Jos joskus vähän lipsahtaa niin se ei mitään, mutta jos koskaan ei rakasta, jos koskaan ei ole luonteva, rakastava lähimmäisilleen, niin silloin tilannetta pitää jo miettiä useampi tovi, että missä oikein mennään.
Luonteva on kyllä liian suuri vaatimus suomalaiselle.
mikä olisi liian pieni?
Mikä ihmisessä on synnynnäistä persoonaa, mikä lapsuuden kokemusten tuottamaa ja opittua?
Voi sanoa että ihminen tekee, mitä hän osaa.
https://www.duodecimlehti.fi/duo11707
No mitä vanhemmaksi tulen niin väittäisin, että elämän kokemukset on se määräävä. Jos ajatellaan lapsuutta niin sehän on melko lyhyt verrattuna muuhun elämään.
"Mikä ihmisessä on synnynnäistä persoonaa, mikä lapsuuden kokemusten tuottamaa ja opittua?"
Tuo raja on joskus häilyvä, mutta suurimman osan ihminen oppii. Samoin kokemukset vaikuttavat paljon.