Trumpin hallinto tulee perusteleen sitä sillä ,Euroopasta ei ole Usalle mitään hyötyä.Saattoi
olla tarkoituksellinen heitto Trumpilta yrittää
liittää Eurooppa Iranin sotaan.
olla tarkoituksellinen heitto Trumpilta yrittää
liittää Eurooppa Iranin sotaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hyvin mahdollista sillä trump on sodan partalla toisen natomaa kanadan kanssa.
Ja tämä Rosssssvo vielä kehtasi anella nobelin "rauhanpalkintoa" !
Aikamoinen rossssvo, eikö totta !
Rossssvojen rosssvo
Antaa mennä vain. Kolmen vuoden päästä tämä herra on poissa ja seuraava palaa kiltisti natoon.
Se voi olla että 31 natomaasta kaikki ei hyväksy paluuta ja jää ranalle usa.
Hyvä että usa lähtee, eu on ollut vapaamatkustaja natossa.
Venäjän pelko on tyhmyyden alku, joka on alkanut 100ja vuosia sitten.
800-luvulla Venäjän kansan tai valtion sijaan Itä-Euroopassa vaikutti rusien (varjagien) ja slaavilaisten heimojen muodostama löyhä kokonaisuus, jota kutsutaan usein Kiovan Rusiksi tai Rusin kaanaatiksi. Tämä ajanjakso oli viikinkiaikaa, jolloin skandinaaviset varjagit hallitsivat idän kauppareittejä.
Wikipedia
Keskeiset piirteet 800-luvulla:
Varjagien rooli: Viikingit (varjagit) perustivat kauppakeskuksia ja ryöstöretkikuntia, mikä johti Kiovan Rusin syntyyn 800-luvulla.
Novgorod ja Kiova: Pohjoiset kauppakeskukset, kuten Novgorod, kasvoivat ja alkoivat yhdistää alueen slaavilaisia heimoja.
Kulttuurinen muutos: Venäjän myyttisen historian ja identiteetin kehittyminen alkoi, ja myöhemmät ruhtinaat, kuten Vladimir Suuri, vakauttivat valtakuntaa.
Uskonto: Väestö oli pitkälti pakanoita ennen kristinuskon tuloa.
Wikipedia
Tämä aikakausi oli perusta myöhemmälle Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän valtiolliselle kehitykselle.
Rusit olivat historiallinen kansa, joka vaikutti nykyisen Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan alueilla viikinkiajalla ja varhaisella keskiajalla. He olivat keskeisessä roolissa Kiovan Rusin valtakunnan perustamisessa.Rusien alkuperästä on kaksi pääteoriaa, jotka ovat keskustelun kohteena:Skandinaavinen alkuperä (normanniteoria): Useimmat historioitsijat ja Nestorin kronikka katsovat, että rusit olivat alkuaan Itämeren yli tulleita skandinaavisia viikinkejä (varjageja), jotka asettuivat hallitsemaan paikallisia slaavilais- ja suomalais-ugrilaisia heimoja.Slaavilainen sulautuminen: Ajan myötä rusit sulautuivat slaavilaiseen väestöön omaksuen heidän kielensä ja tapansa. Tästä sekoittumisesta syntyi pohja nykyisille itäslaavilaisille kansoille.
Rusit viikingit ja venäläiset on heidän jälkeläisiä hyvin pitkälle.
Katsotaan nyt mitä aikamme hullu aurinkokuningas tekee. Ikävä kyllä me ei voida vaikuttaa. Voidaan vain katsoa kuin hidastettua kolaria. Kaikki näkee että sekoilu menee jatkuvasti pahemmaksi mutta kukaan ei yritä pysäyttää sitä. Kongressi voisi antaa sille potkut mutta eivät näytä tekevän sitä.
Trump yrittää pakottaa Kiinan käyttämään Petrodollaria, tämä Iran taisi olla viimeinen koitos Jenkin ylivallan pelastamiseksi.
Mitäs se kiina maailman kaupassaan käyttää?
Eihän Trump lypsylehmää tapa! Lypsää, kunnes "hana" ehtyy ja keittää ruhosta hyvän sopan. Ehkä tarjoaa sen Putinille sopivaa korvausta vastaan, kuten hotelli Moskovaan.
Ja Putte hykertelee :)
Da
Iran ei tule antaan periksi se on varma.Iran saattaa
suostua Usan nimellisiin 10 miljardin korvauksiin ja
että Iranin kautta lähtevä öljy maksetaan Kiinan
valuutassa.
Rahaa paljon ja Trumpin sekä Netanyahun henki (salamurhat) piisaa kyllä. Tais heilahtaa fatwat idiooteille.
Turkki vielä pois sekä Unkari ja Serbia. Ehkä Puolakin. Sen jälkeen vasta minä pidän Natoa minään.
Nyt Stubb ja Valtonen sekä Häkkänen alle yksityiskone ja pikana Washingtoniin juttelemaan Oranssin kanssa. Muutama kumarrus ja yes yes niin maamme osallistuu Iranin sotimiseen apuna.
Mieletön maailma !
Da
Amerikka eriytyy konservatiivisena maana kommumistisesta voke euroopasta. Kanada on romahtamassa ja luulen että muuttuu konservatiiviseksi kun rahat loppuu sosialismissa.
Eu muuttuu kommunist liittovaltioksi dicivalvonnalla ja rahalla sekä säätää sananvapauden vain vokefemvas oikeudeksi..
Kiina ja venäjä ottavat eu n kontrolliin .
Lisänä eu n väestö muuttuu todella nopeasti afrikan ja lähi idän tulijoihin joita edustaa jo yli puolet vastasyntyneistä. Euroopan isot ikäluokat poistuvat kohta ja alkuperäiset euroopan kansat alistetaan orjiksi.
Tässä on anon visiot maailmasta hahaha buahaha.
Vähemmästäkin . Suomenkin media syyttää israelia ja Trumppia laittomasta huökkäyksestä vaikka iran ja sen tukemat terr järjestöt ovat hyökkäilleet jo 20 vuotta Israeliin ja Usan tulikohtiin.