Vilmeisen loppuvuoden - ja jopa ihan tämän alkuvuoden ensikuukauden ajan Myllymäen superläähättäjä vouhotti, kuinka hengenvaarallinen sijainti on Tuomarniemen kampuksella, nimenomaa liikenteellisten riskitekijöiden vuoksi.
"Oli rautatien tasoristeyttä, oli ehdottomasti niin kova liikenne linja-autoilla ja seassa henkilöautoilla, että siitä ei ilman kolari-onnettomuuksia selviä. Linja-autojen suma jämähtää Tuomarniemen sisääntulon ahtauden takia niin, että liikenne pysähtyy ja koululaiset jäävät jumiin koulumatkallaan. "
Koska ei ole uutisissakaan näkynyt onnettomuus-sumaa, eikä kuolleita ilmeisesti ainuttakaan, täytyy todeta, että esim bussikuskit osaavat hommansa, opiskelijat ovat saaneet hyvän opetuksen kiikenteeseen, eikä edes Myllymäkeläiset ole näkyvästi sekoilleet, tuota yhtä apulais-idioottia lukuunottamatta.
Ähtäriläisetkin oppii...
13
441
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Ei Ähtärissä sekoilla lukuunottamatta tupailtoja.
- Anonyymi00002
kunnan johto onkin täysi idiootti
- Anonyymi00003
ei ole aika istuskella Ähtärissä mutta juosta perse hiessä
- Anonyymi00004
on edes yksi risteys!
toisissa kunnissa kun ei ole sitäkään- Anonyymi00010
Eikä homeista hotellia saati pandataloa jota ei sitten tarvittu.
Onneksi Ähtärissä on risteys niin voi valita suunnan mihin kylästä lähtee muuttokuorman kanssa.
- Anonyymi00005
eteläsumalaisena korjaisin äänen sävysi
olet jotenkin ylimalkainen
että jos tahdot vakuuttaa, niin pitää sanoa painokkaammin, rohkeammin, toteavammin,
tehdä paussi ja katsoa silmiin ilkeästi- Anonyymi00011
Sumalainen on sumalaiselle susi, etenkin eteläsumalaiselle.
- Anonyymi00006
kuinka yx ähtärin oraattori vanha spede oikein voi?
vieläkö järki kulkee ja kaikkea kaikkea....? - Anonyymi00007
Juomarniemen juopon pitää säännöllisin välein tehdä samasta aiheesta aloitus, pää on hapannut viinasta ja hoitoa kaipaa tampereella.
- Anonyymi00008
Mikäs Irman noin ajoi läähättään?
- Anonyymi00009
Joitain Mikon kanssa yrittävät tehdä mutta Mikko petti odotukset ja Irma hoiti asian itse.
- Anonyymi00012
Onneksi meidän perhe asuu vuokralla. Olimme vaimon kanssa kaukoviisaita, ettemme hankkineet omistusasuntoa. Nyt lähdetään huus helvettiin Ähtäristä ja kaveri perheineen tekee samoin. Odotetaan koulun loppumista keväällä niin sayonara.
Kouluikäisiä lapsia lähtee kuusi. Kiitos Pandojen.
Työpaikat varmistuivat muualta. Sen puoleen hyvä juttu. - Anonyymi00013
Törkeä aloitus. Ette edes voi kuvitella miltä tuntuu meistä, joiden lapset ovat Tuomarniemellä opiskelemassa. Koska ennenpitkää tuolla rytisee ja lapsistamme tulee vainaita. En todellakaan toivo, että apulaisidiootin ennustus muuttuu todeksi, mutta näin siinä tulee käymään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421640- 1511103
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi333948- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 38644
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7611Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581