Rasvainen liha

Anonyymi-ap

Lähi-idän alueella lampaiden, vuohien jne. liha ravintona on ollut aina ja on sitä vielä tänäkin päivänä hyvin suosittua. Kuitenkin me tiedämme, että ko. eläinten rasva on tyydyttynyttä kovaa rasvaa ja se on hyvin epäterveellistä.

Tämä herättää kysymyksen: miksi Jeesus ei antanut aikanaan terveysvalistusta, vaikka hän muuten paransi ihmisiä ja opetti heitä? Monet nykyajan sairaudet liittyvät epäterveellisiin elämäntapoihin ja ruokavalioon, joten voisi ajatella, että ravitsemusohjeet olisivat olleet hyödyllisiä varsinkin, kun parannetaan ihmisiä. Onhan lääkärinkin velvollisuus kertoa potilailleen vaikkapa leikkauksen jälkeen, miten jatkossa ihmisen tulisi toimia, että sairauden uusimiselta vältyttäisiin?

Nykytilannetta kun tarkastelee, niin tuntuu siltä, että siellä Lähi-idässä on niillä lampaiden ja vuohien lihalla tukittu kansan verisuonet ja näyttää vahvasti siltä, että aivoverenkierto ei enää kaikilla ihmisillä siellä toimi kunnolla ja kirkkaana, koska verisuonet on tukittu rasvaisilla eläinruuilla. Paikallisista nais-sukupuolta edustavista näkee, että rasvaa on syöty, kun vähän varttuneemmilla naisilla on mahdottoman leveät ja paksut ahterit sekä vyötäröt. Sinne vyötärön ja pakaroiden alueelle se kova eläinrasva varastoituu ja siksi sekä miesten, että naisten täytyy kulkea väljissä mekoissa, että ne rasvapahkurat eivät niin paistaisi ja pursuaisi läpi.
Uskonnot aiheuttavat ja edistävät siis myös sairauksia.

5

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eräs tuntemani vähän yli 50 vuotias henkilö oli tykästynyt kananlihaan. Hän söi kanaa riisin kanssa hyvin usein, monta kertaa viikossa ja olihan se helposti valmistettavaa ruokaa. Kanan tai broilerin hän osti yleensä kokonaisena ja kypsensi sen sitten itse uunissa tai osti kaupasta jo valmiiksi kypsennetyn kanan. Hän oletti, että valkoinen linnun liha on terveellistä, kuten nykyäänkin mainostetaan ja puhutaan vain punaisen lihan vaaroista.

      Eräänä päivänä sitten kyseisen henkilön sydän tilttasi ja tuli sydänkohtaus. Sairaalassa saatiin sydän jälleen käyntiin ja vakautettua. Tuloksena oli kuitenkin se, että oli tehtävä ohitusleikkaus ja pallolaajennus, koska verisuonet sydämen ympäristössä olivat pahoin tukkeutuneet. Myös hänelle määrättiin elämän loppuun saakka verenohennus lääkitys, että 'pumppu' pääsee helpommalla.

      Kanassa on siis kovia rasvoja ja varsinkin kanan nahkassa on rasvaa, joka on monelle kanaruuan ystävälle herkkua varsinkin, kun se nahka on rapeaksi paistunut.

      Paljon myös mainostetaan kalan terveellisyyttä, mutta sekään ei ole niin yksioikoinen asia, kun kaloja kasvatetaan altaissa ja niille syötetään antibiootteja ja kasvuhormoneja kaloille annetun ruuan höysteenä. Kala-altaisiin ruiskutetaan myös loisia vastaan myrkkyjä, jotka myrkyt sitten siirtyvät kalan elimistöön.

    • Anonyymi00002

      Monet miehet siellä Lähi-idässä rakastavat tai ainakin makaavat mielellään rasvaisen 'lihan' kanssa. Se voi olla naiselle siellä suunnalla kunnia asia olla rasvainen ja pyöreä, että edes joku katsoo hivenen himoiten?

      • Anonyymi00003

        Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
        Jahve oli esimerkillinen huorintekijä, pedofiili ja lapsen hyväksikäyttäjä.
        Maria oli alaikäinen, alle 12 vuotias ja siitä syystä Joosef ei ollut vielä yhtynyt Mariaan.
        Sitten tuli pedofiili Jahve ja veti viikseen ja teki lapsen paksuksi.


    • Jeesuksen aikana on ollut ruokaohjeet; 3 Moos 11, 5 Moos 14;
      - Jumalan antama laki ihmiselle kuuluvista syötävistä on Jumalan viisautta; Puhtaat syötävät ovat ravintoketjun ensimmäisiä eläimiä. Ne eivät kerää saastejäämiä, eläintauteja, trikiinejä, bakteereja ja viruksia ravintoketjussa jossa ihminen olisi viimeinen.
      Tämä toimii kaikkina aikoina.

      ✓ Jeesuksen aikana liharuokaa syötiin vain juhla-aikoina. Kovaa rasvaa ei kertynyt liikoja.

      Rasva piti polttaa alttarilla uhri toimituksissa. Lienee tämä käytäntönä ettei läski kuulunut syötäviin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      239
      2588
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2152
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      322
      1878
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      85
      1540
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe