Kerro pienin unelmasi. Sellainen joka voi ehkä olla mahdollista toteuttaa tänä vuonna.
Minusta on mukavampi unelmoida jotain mikä on mahdollista toteuttaa lähitulevaisuudessa kuin haaveilla lottovoitosta.
Itse haluaisin pitkästä aikaa Ruotsin risteilylle. Jos olisi vielä mahdollisuus buffaan niin olisi ihanaa mutta se buffa on jo vähän epärealistinen.
Huhtikuussa Tukholmassa on jo lämmin. Menen heti aamulla laivasta ulos ja kävelen kaupungilla koko päivän. Istun puistossa kun jalat väsyy. Tukholma on kaunis enkä ole käynyt siellä 10 vuoteen.
Minulla tämä on siitä kiinni että saan kavereita mukaan. Yksin se hytti on turhan kallis. Yhdessä se olisi vain muutama kymppi per nenä.
Tallinnassa pääsin juuri käymään kun kaverilla oli tarjous risteily. Oli kiva päästä hetkeksi Helsingistä muualle ja merelle.
Pienimmät unelmat
24
216
Vastaukset
- Anonyymi00001
Unelmia on hyvä olla, joita voi sitten toteuttaa ajan kanssa. Itse sain säästötililtä 300€ grillin ostoon. Tämä on pitkäaikainen haave. Kesää odotan innolla ja grillailuja.
Nämä on niitä tavoitteita joita kohden kuljetaan. Listalla on vielä jokunen tavoite-säästämisen kohde. Aika vähäisiä nämäkin, ja ei vaadi paljon rahaa.
Mb_76 - Anonyymi00002
Olisi kiva päästä taas käymään match swossa koirien kanssa, mutta kun auto meni, niin on kyydistä kiinni
- Anonyymi00003
Minä toivoisin seksiä.
Jos oikein flaksi käy, ei siihen kulu rahaakaan.- Anonyymi00016
kumeihin kuluu rahaa ja jos pihistelet niin olet tuomittu elatusmaksuihin
- Anonyymi00004
Pääsis pää-eläkkeelle päästä
Eivät päästä. - Anonyymi00005
Teillä kaikilla muilla on jotain, mitä minulle ei ole mahdollista . Mahdollinen matka, koira ja joku onnellinen voi säästää tilille rahaa, minulla ei ole edes oikeata sänkyä, nukun banaanilaatikoiden päällä, patjalla ku lattialla vetää, vai onko minulla sänky, lasketaanko banaanilaatikot sängyksi?
Pieni unelma? jäimpä miettimään tätä, onko minulla unelmia.
ei, minulla ei ole unelmia.- Anonyymi00006
Etkö unelmoi sängystä?
Mä ostin neljällä sadalla 160 cm jenkkisängyn tarjouksesta sillon ku oli vielä rahaa. Siellä oli myynnissä 120 cm runkopatja 200€. Sekin on jo aika hyvä sänky - Anonyymi00007
Banaanilaatikosto on erinomainen eriste kylmän lattian ja joustavan patjan välillä.
Ne banaanilaatikot kannattaa liittää yhteen roudarinteipillä niin saa tukevan
alustan sille joustinpatjalle, mikä mahdollistaa makoisat ja virkistävät unet.
- Anonyymi00008
Kyllä en unelmoi mistään laivamatkasta, koska minä olen niitä saanut monta kertaa ilmaiseksi. Viimeksi oli ilmainen laivamatka tarjolla, kun kävimme koeajamassa autoliikkeessä (ilman mitään ostoaikomusta) ja saimme mainoksessa luvatun risteilylahjakortin kahdelle. Tämä vaati vain sen, että menimme sinne autoliikkeeseen ja koeajoimme sen korealaisen auton. Siinä se!
Olen pienellä eläkkeellä n. 1000€/kk, niin rahat riittävät ihan hyvin.- Anonyymi00009
Risteily. Millä reitillä? Mitkä satamat? Montako meripäivää?
- Anonyymi00012
Sitä mäkin toivon että jollain kaverilla olis vaikka taas ilmainen risteily jolle ei ole käyttöä. Mutta ne ilmaiset ei oo viikonloppuisin et sit en saa vältsiin kaveria mukaan. Mut voin mennä yksin viikolla ja fiilistellä ja katella merta ja Tukholmaa. Rauhallinen yksin risteily voisi tehdä hyvää. Kavereiden kaa tulee aina juotua. Yksin tulis oltua selvänä. Voisin mennä aikasin nukkumaan ja aikaisin Tukholmaan ja nähdä kunnolla kaupunkia eikä vaan Plattan ja vanha kaupunki
- Anonyymi00024UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Risteily. Millä reitillä? Mitkä satamat? Montako meripäivää?
Helsinki - Tukholma, kaksi yötä laivalla ja päivä Tukholmassa. Eihän se kallis olisi ollut itsekään maksaen, mutta kun näin saatiin ilmaiseksi, niin otettiin.
Oltiin myös joskus niillä "ilmaisilla" kahden viikon matkoilla Turkissa, joita Turkin valtio sponssasi. Niistä piti itse maksaa se 169€, eli käytännössä ilmaisia matkoja, kun kyseessä kaksi viikkoa. Niissäkin oli sellainen juttu, että lähdöt ja ajankohdat sellaisia, ettei ne soveltuneet muille, kuin eläkeläisille ja työttömille tms. joilla on helppo lähteä lomakauden ulkopuolella, vaan mitä se eläkeläistä haittaa, kunhan on halpaa!
- Anonyymi00010
Unelmoin rasvaisesta snagarin lihiksestä neljällä nakilla
- Anonyymi00014
Minä sain leipäjonosta bataatin, lantun, chiliä ja ruokakerman. Tein juuri unelmoimani keiton niistä. Onneksi oli himas valmiina sipulia, kasvisliemikuutio ja valkosipuli jauhetta. Ekaa kertaa tein ja tosi hyvä keitto tuli
- Anonyymi00019
Nyt täytyy nokittaa tässä lihisasiassa. Nuoruudessa kepeän nousuhumalan aikaan
kyselimme mikä oli nakkiennätys kyseisellä snagarilla lihiksen kera. Se oli 12 nakkia.
Niinpä tilasimme lihiksen kera 13 nakkia, mikä olikin melkoisen muhkea annos,
mistä sitten riitti naposteltavaa kahdelle henkilölle. Ja tuli tehtyä uusi ennätys
vaikka sillä ei päässytkään sinne Guinnesin ennätysten kirjaan.
- Anonyymi00011
Noilla reunaehdoilla ei mitään. Niitä ei ole jäänyt ja suuremmat on tyydytetty.
Omat ja vaimoni terveydentilan puitteet ovat ainoita rajoittavia tekijöitä.
Unelmani on, että vielä joskus voisimme tehdä itse suunnitellun reisun, mutta näillä näkymin on se, että turhaa haaveilua! - Anonyymi00013
Olen nähnyt unta lämpimästä kesästä hiekkarannalla ja vihreästä metsästä. Sen enempää en varmaan osaa nelmoida
- Anonyymi00015
muovipussi mukaan sinne puvvettiin ja lappaat muovikassin täyteen ruokaa.
- Anonyymi00017
Savolaisen eläkeläisgayn Nysästä. Tuosta ei unelmat voi pienemmäksi mennä.
- Anonyymi00018
Höpötystä
- Anonyymi00020
Kohtuullinen unelma on käydä vielä kerran siellä Jäämeren rannalla, vaikka
sinne on meiltä mutkitellen 1500 km. Polttonestettä menee mennessä
ainakin kaksi tankillista ja paluumatkalla saman verran. Yht. n. 500 €.
Tosin yrittävät taas torpedoida senkin hankkeen nostamalla
Persianlahdella raakaöljyn hinnan taivaisiin. Viimeiksi oli sama suunnitelma
mielessä 2022, mutta silloinkin järkyttävän kallis diesel hillitsi lähtemistä.
Onneksi oli kuitenkin plan B olemassa, joten menin iloiseen Itä-Suomeen ja
kulutin siellä vain yhden tankillisen joten muihin kulutusjuhliin jäi vielä
kosolti rahaa käyttöön. Taidan toteuttaa saman suunnitelman jossakin
itäisen Suomen mökkikylässä. Lomaa se on varmuudella sekin ja vähemmän
tulee sitä asfaltin tuijotusta.- Anonyymi00025UUSI
Oletko koskaan kokeillut matkaamisessa julkisia kulkuvälineitä? On meinaan todella edullista, kun kyttäät halpisbussien liput muutamalla eurolla. Entä halpislennot ulkomaille, muutamalla eurolla, on älyhalpaa, kun päästiin alle 8€ lentolipuilla tooodella kauas. Meinaan, että tuolla 500€ polttoaineen hinnalla tekee melkoisesti matkaa julkisilla ja asuukin vielä sen lisäksi.
Meidänkin 5 hengen perheen lentoliput oli alle 40€ kauas! Ei paljoa kannata alkaa omalla autolla ajelemaan.
Tuttavani kohtuullisen varakas, asuu Helsingissä Lauttasaaressa, hän tykkää mennä junalla Kemijärvelle, kyttää edulliset liput junaan. Ei sellaistakaan reissua omalla autolla kannata tehdä.
- Anonyymi00021
Löysin halvalla pitkät housut.
- Anonyymi00023
En unelmoi sänkyyst, siin on hyvä banaanilaatikoiden päällä uinua, patja alle ja tasaset loorat, a vot, siin on köyhälle sänkyä kerrakseen, ei tarvii sit miettiä varastointia kun rahat loppuu ja lintsi on ainut paikka asua.
Oikeastaan haaveilen kissasta, mutta rahat ei riitä nyttenkään ja kohta ei riitä enää sitäkään vertaa.
ps. jesarilla ympäri ni pysyy kasas sänky
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1362659Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082148Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411783Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi401609Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601516Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311234Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe111170Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan591154Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.631106Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup33782