Kokoomus haluaa avata yliopistot rikkaille ja tyhmille

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok) sanoo, että hallitus aikoo mahdollistaa koko tutkinnon suorittamisen avoimessa korkeakoulussa. Hänen mukaansa laaja opiskelijajärjestöjen ja korkeakoulujen rehtoreiden kritiikki ei pysäytä valmistelua.

”Tämä olisi yksi keino kouluttautua. Kohderyhmä olisi marginaalinen ja suunnattu erityisesti työssä käyville ja korkeakoulututkinnon jo suorittaneille.”

Jos pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hanke toteutuu, Suomessa on pian mahdollista suorittaa korkeakoulututkinto alusta loppuun avoimessa korkeakoulussa. Korkeakouluun pääsisi siis jatkossa ilman valintakokeita ja ylioppilaskirjoitusten arvosanojen syynäämistä.

Koukkuna on, että tutkinnon suorittaminen olisi kokonaan maksullista. Kokonaisuudessaan tutkinnon suorittaminen näin maksaisi koulutuspaikasta riippuen jopa useita kymmeniä tuhansia euroja.
27213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eikö rikkaiden penskat pääse muuten opiskelemaan - hävettääkö vanhempia.

3Äänestä
  • Tottahan se pännii, että rutiköyhä älykkö vie opiskelupaikan ökyrikkaan tollon nenän edestä.

    5Äänestä

USAn mallia

Äänestä

Tutkinnot menettävät merkityksen, jos niitä voi ostaa rahalla. Maailma näyttää pahasti siltä ettei ammttitaito ja pätevyys ole enää sama asia.

Äänestä
  • Insinööri puolella on jo pitkään "kilpailtu" siitä kuka saa tutkinnon vähimmällä työllä. Kun paperit ja tittelit ovat tärkeimmät.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Insinööri puolella on jo pitkään "kilpailtu" siitä kuka saa tutkinnon vähimmällä työllä. Kun paperit ja tittelit ovat tärkeimmät.

    eipä ihme että talot haisee homeelle

    2Äänestä

Suomessa on nyt täysin ylikoulutettua nuorisoa.
Ei käytännön töihin
tarvitse 3 vuotta pidempää koulua käydä.
Joten sopiva lukukausimaksu
on paikallaan.

1Äänestä
  • ja sinun sydämen voisi leikata 3 vuoden kirjekurssi kirurgi?

    1Äänestä

  • Virkkeen ensimmäinen kirjain kirjoitetaan isolla ja loppuun tulee piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Virkkeen ensimmäinen kirjain kirjoitetaan isolla ja loppuun tulee piste.

    Äläpä muuta virko. Mutta jos ollaan tarkempia, niin kyseessä on lause.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    ja sinun sydämen voisi leikata 3 vuoden kirjekurssi kirurgi?

    Mietipä hetki. Onko kirurgin veitsen liikuttelu tosiaan matemaattista erityisosaamista vaativaa hommaa?
    Suomessa lääkäriopintoihin pääsee hyvillä matikantaidoilla.

    Tämä kummallisuus on jäänne ajalta, jolloin lääkärin piti osata itse laskea määräämiensä rohtojen seossuhteet. Nykyisin lääkkeitä saa valmiina apteekista.

    Äänestä

Eliitin pennut pääsee kaikkialle isin ja äidin ja jopa nimekkään suvun turvin.Ei niiden tarvitse osata mitään koska raha ratkaisee.Köyhempien ei haluta sivistävän ja kouluttavan itseään.Eliitti halveksii ja pelkää oman asemansa puolesta.

2Äänestä
  • Saako sanoa Stubb

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Saako sanoa Stubb

    Pääsi jonon ohi vain ajan säästämiseksi, koska oli tiedetysti paras ;)

    Äänestä

Eikö porvareiden penikat voi jo nyt opiskella ulkomailla rahalla? Vai pitäisikö rahalla opiskeleminen avata muös kielitaidottomille?

1Äänestä
  • Kielitaitoa ei tokikana kysytä, vaan onko rahua?

    Äänestä

Kokoomuslainen myy vaikka äitinsä, jos saa hyvän kilohinnan.

1Äänestä

Perustetaanko yksityinen yliopisto, josta saa titteleita helposti, nopeasti ja halvalla.

Äänestä
  • ingluusio yliopisto mongoloideille olet pätevä insinööri , kuntien koulut ovat tällaisia 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ingluusio yliopisto mongoloideille olet pätevä insinööri , kuntien koulut ovat tällaisia 🤣🤣🤣

    Miksi Suomeen on perustettu krostillisiä kouluja - silotellaanko tietä luostareille?

    Äänestä

jaa että rikkaan tyhmä pentu valmistuis , koulu pitää läpäistä !!!

Äänestä
  • toisaalta voi syntyä koululaitoksia , joista rahalla selviää aina 🤣🤣🤣

    Äänestä

Kenen etu?

Äänestä

Eikö olisi helpompaa tehdä järjestelmä, jossa tutkinnon voisi suoraan ostaa? Käteisellä tai osamaksulla. Hyvät arvosanat olisi tietysti kalliimpia.
Olisi paljon tehokkaampaa, kuin käydä koulua vuosia kausia.

Äänestä

Avoin juhlarahasto satsaa korkistoon. Juhlaperinteisiin kuuluu viettää aikaa läheisten kanssa, syödä hyvin ja antaa lahjoja.

Äänestä

Routainen on ollut Talvitien ministeritaipaleen alku

Äänestä

Rikas Tollo ratkoo ongelmat simppelisti ja tehokkaasti rahan voimalla, katsokaa vaikka Trumpia.

Vai miten se nyt olikaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok) sanoo, että hallitus aikoo mahdollistaa koko tutkinnon suorittamisen avoimessa korkeakoulussa. Hänen mukaansa laaja opiskelijajärjestöjen ja korkeakoulujen rehtoreiden kritiikki ei pysäytä valmistelua.

”Tämä olisi yksi keino kouluttautua. Kohderyhmä olisi marginaalinen ja suunnattu erityisesti työssä käyville ja korkeakoulututkinnon jo suorittaneille.”

Jos pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hanke toteutuu, Suomessa on pian mahdollista suorittaa korkeakoulututkinto alusta loppuun avoimessa korkeakoulussa. Korkeakouluun pääsisi siis jatkossa ilman valintakokeita ja ylioppilaskirjoitusten arvosanojen syynäämistä.

Koukkuna on, että tutkinnon suorittaminen olisi kokonaan maksullista. Kokonaisuudessaan tutkinnon suorittaminen näin maksaisi koulutuspaikasta riippuen jopa useita kymmeniä tuhansia euroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu