Koiran kakan / pissan tuoksua mikä lehahtaa ilmoille auringon lämmittäessä mukavasti , aaah mikä tuoksu.
Voi sitä " ihanaa"
Anonyymi-ap
13525
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nämä läjät jätetään usein keskelle kävelytietä, ikäänkuin tahallaan (tai siellä taluttajan yläpäässä ei raksuta pahemmin)!
Eikö vastuulliset koirankävelyttäjät kärsi tälläisestä? Koska - koiranpaska kengissä syyllistää kaikki koiran omistajat?
Asuessani kaupungissa, luin paikallisen tuoreen aviisin yleisöpalstaa, jonne joku oli kirjoittanut, että xxxxkadulla oli koiranpaskaa niin, ettei tiennyt, minne astuisi. Tulin niin uteliaaksi, että otin koiran matkaan ja lähdin lenkille sinne xxxkadulle. Mitä ihmettä näinkään? Puhdas lumi (niin puhdas kun kaupungissa voi olla), ei ollut aurattu, kun luntakaan ei ollut satanut. En paskan paskaa nähnyt, no oma koira kyllä tortut väänsi, mutta ei kadulle vaan ojan pohjalle, mihin nyt 8 m flexi ylti. En viittinyt rämpiä sinne, kun ajattelin, että sinne häviää, mutta jotkut näköjään ei kävelle kaduilla vaan rämpivät ojien pohjia hake.assa koiranpaskaa. Toki se koiranpaska voi olla vaikka cityketun😁
Mukava huomata vielä olevan ihmisiä jotka osaavat nauttia kevään alkamisesta täysin rinnoin.
"Täysin rinnoin" on jonkun mielestä sama kuin "kengät täysin paskoin"!
Nautintonsa kullakin?
"Voi yhren kerran" sanoi pohojanmaan polliisi.Lopetetetaan nyt tämä tyhjänpäiväinen valittaminen ja vinkuminen.
Eihän sellaiselta voi käytöstapoja odottaa joka hihnan mitan päästä päivittäin tuijotta piskin takapuolta.
Kevään ihanat tuoksut
Keskustelujen kausiaihe keväisin.
Itse käyn säännöllisesti vääntämässä tortut eri puolille Hyvinkäätä. Säästän näin vesilaskussa.
Ja kyllähän se vessapaperikin maksaa.
Minäkin harrastan tuota. Ihana tietää että ei ole yksin 🥰♥️
Käteesikö pyyhit?? Kakkakäsi.
Hyvä idea, taidan ottaa käyttöön kans🤣
Käden paskaiseksi jättämisenkö?