Maskun perustajana tunnettu Sukari kertoo Taloussanomille, että hän koki ”kansalaisvelvollisuudekseen” pelastaa Askon. Hän kuvailee Askon toimineen huonekalualan uranuurtajana.
– Ei Askoa voi haudata, ei tämä voinut mennä niin. En voinut antaa sen tapahtua. Lähes liikutuin, kun mietin Askon tuhoa. Päätin jatkaa taistelua, Sukari kertoo Taloussanomille.
Hyvä Topi❤️
– Ei Askoa voi haudata, ei tämä voinut mennä niin. En voinut antaa sen tapahtua. Lähes liikutuin, kun mietin Askon tuhoa. Päätin jatkaa taistelua, Sukari kertoo Taloussanomille.
Hyvä Topi❤️
Vastaukset 1
Vanhimmat
Topi ottaa riskejä. Ja onnistuu, joskus hyvinkin.
Aito bisnesmään.
On varmaan bisneksen teko vaikeaa, tällaisessa taloudellisessa tilanteessa.
Ja kun elämme vahvassa sosialistisessa yhteiskunnassa, jossa ei ihan hyvällä yrittämistä katsota, eikä oikein kannusteta.
Toivotan Topille hyvää ja onnistumista.
Ps. Muistakaa sosialistit ja kommunistit. Jos Topin kaltaiset yrittäjät onnistuu, se tuo myös teille punikeille hyvää. Työtä ja hyvinvointia