Siitä kirjoitetaan ja ollaan huolissaan silti enemmän mitä maapallon veret seisauttavasta toisesta sodasta.
Polttoaineiden hinnat voivat pahimpien skenaarioiden mukaan nousta 3 euroon litralta. Maatalous jää ilman lannotteita, nostaa ruoan hintaa. Lainojen korot nousussa.
Israelin ja Yhdysvaltain hyökkäyssota Irania kohtaan nostaa jokaisen maapallolla asuvan henkilön päivittäisiä kustannuksia ennen näkemättömällä tavalla.
Nato voisi puolustaa kansalaistensa hyvinvointia painostamalla kaksikkoa lopettamaan laittomat toimensa kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen ja lakiin vedoten.
Polttoaineiden hinnat voivat pahimpien skenaarioiden mukaan nousta 3 euroon litralta. Maatalous jää ilman lannotteita, nostaa ruoan hintaa. Lainojen korot nousussa.
Israelin ja Yhdysvaltain hyökkäyssota Irania kohtaan nostaa jokaisen maapallolla asuvan henkilön päivittäisiä kustannuksia ennen näkemättömällä tavalla.
Nato voisi puolustaa kansalaistensa hyvinvointia painostamalla kaksikkoa lopettamaan laittomat toimensa kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen ja lakiin vedoten.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Muistakaa täyttää kanisterit, kohta mennään ja lujaa.
Varsinkin kun kohteena on hallinto joka on rauhaa rakastava, oman maan kansalaisten oikeuksia syvästi kunnioittava, vapaamielinen, sukupuolivähemmistöjen oikeudet tinkimättä huomioon ottava, ei ole koskaan rahoittanut, aseistanut minkäänlaisia aseellisia terrorijärjestöjä missään päin maailmaa, oikea malli regiimi.
Tuskin olisi syyllistynyt 168 tyttölapsen yhtä aikaiseen murhaamiseen.
Sivistyneet tahot kun niin tekevät?
siis sama kun muut maat ? jenkit, israelit gulf maat eurooppa kaikki rahoittaa terroristi järjestöjä ja jenkkien ja israelin kohdalla he ovat itse tehneet terrorismia 100 vuotta, oikeita malli regiimejä meillä. Ei uppoa tuo potaska millä ollaan ennen oikeutettu itsemme käyttämään muita maita hyväksi. ketään ei enää usko näitä meidän pitää pommittaa demokratian tai ihmisoikeuksien puolesta. gazan kansanmurha, usa israel agressiivinen hyökkäys sota iraniin mitä eurooppa tekee ? puhuu intresteistään sillä tätähän tämä on. seksuaali vähemmistöjen oikeudet demokratia ihmisoikeudet ovat vain tekosyy ajaa omia intrestejä. Jenkit ovat vuosikymmeniä kurittaneet kuubaa irania ym sanktioilla jotka vaikuttavat vain tavallisiin ihmisiin. Pitää olla läpensä pöljä jos viellä uskoo noita vanhoja satuja millä oikeutetaan muiden ryöstäminen ja tappaminen
Tämä on hauska vaikka on heitetty komedian keinoin.
Israel ja Yhdysvallat tekivät saman 8 kuukautta sitten, toistivat nyt saman vaikka kerrottiin syyn jo tuhotun. Tässä 8 kuukautta sitten tehty ja hyvin esitetty.
https://www.youtube.com/watch?v=d-FLVcgZzGs
Iran ei rahoita terroristijärjestöjä.
CIA on sitä tehnyt koko olemassa olonsa ajan.
Talibanit saivat aseistuksensa jopa Yhdysvaltain senaatin päätöksellä.
Miten voikaan "ystävistä" tulla aina vihollisia?
Aasian maissa osassa on siirrytty jo nelipäiväiseen työviikkoon.
Onneksi meille tulee Pääsiäinen, ja teemme samoin 2 työviikon ajan.
Osuvasti kärsimysten viikko edessä.
Venäjä laittaa TAPATETTAVIAAN LINJAAN VIELÄ PITKÄN AJAN
LIEKO SEN 10v
Ei kai ne Iraniin niitä lähetä, joitain neuvonantajia drooni/sotateknillisissä asiossa ehkä?
Venäjällä ja ISLAMILLA ON SAMAT TUHOISAT ETENEMIS MENETELMÄT
Voi olla, ei kuitenkaan aseisiin perustuva.
Ovathan muslimit Suomessakin lisääntyneet ilman aseita, jos nahka asetta ei sellaiseksi lueta.
Orvon, Purran ja puolustusministerin hyväksynnällä Suomestakin on tulossa muslimimaa.
Lisää Yariksia kadulle.
Ukrainan sota on puolustustaistelua lännen hegemoniaa vastaan.
Iranin kriisi tuo sen ymmärrettävästi esille.
Tässä Ukrainan tapauksessa voidaan käyttää useita sanamuotoja, mutta päällimmäinen on puolustus ja näemme esimerkin siitä, mitä tarkoittaa vasalliksi ryhtyminen?
Ilmastoon vaikutus Ukrainan ja venäjän sodalla.
Siitä vihervasemmisto ei ole puhunut mitään. Ja nyt Iranin sota, estää sen saamasta atomipommia.
Iranin sota alkoi brutaalilla hyökkäyksellä, petollisuus paljastui heti.
Jos Suomi menee mukaan, on se myös hyökkääjä.
"Siitä vihervasemmisto ei ole puhunut mitään"
Ihminen jolla on vähänkin älliä tai järkeä ymmärtää mikä vaikutus Ukrainan ja Iranin sodalla on ilmastoon, mutta viherpunikit ei sitä ymmärrä.
Ukrainan sodalla pieni vaikutus maailmantalouteen. euroopan talouden se on ajanut rospuuttoon ja kuralle.
"Ukrainan sodalla pieni vaikutus maailmantalouteen"
Suuri vaikutus hölmölämme talouteen.
Trump ei saa vain nobelin rauhanpalkintoa, hän saa myös talouden nobelin.
Ei Ukrainalla normaalisti ole miään vaikutusta maailmatalouteen, köyhä maa joka ei tuota mitään tarpeellista. Mutta on sillä nyt merkitystä Euroopan talouteen, kun nyysii kaikki rahat Euroopan mailta.
"Mutta on sillä nyt merkitystä Euroopan talouteen, kun nyysii kaikki rahat Euroopan mailta."
Hölmölämme on täysin lamassa ja syy löytyy Ukrainasta joka on imuroinut kaiken mitä vähänkin täältä on irronnut. Taitaa nyt olla Zelenskyillä tämä Drooni juttu sitä, että hän haluaa periä rahaa uhkailemalla ja lähettämällä Drooneja tänne hölmöläämme.
Orpo puhui myös, että Ukrainalla on oikeus puolustaa maataan, mutta onko oikeus tulla tulla tänne uhkailemaan ?
Venäjään kohdistuvat pakotteet vaikuttavat eniten Suomen talouteen. Esimerkiksi jenkeille yks hailee.