Kuoli kuukausi sitten. Tapaus oli vähän epäselvä, mutta nyt on tiedossa että luokkatoverini teki ilmeisesti itsarin.
Tosi surullinen juttu. Miksi näin piti käydä, mikä oli niin huonosti että piti lähteä pois.
Vanhemmillaan nyt suunnaton suru ja mieli synkkänä, pohtivat hekin miksi näin.
Vein eilen kynttilän luokkakaverini haudalle ja sanoin hiljaa, näin ei ois tarvinnut käydä.
Mutta tapahtuneelle ei voi enää mitään, se on vaan hyväksyttävä. Kun voisi kelloja kääntää taaksepäin, sekään ei onnistu.
Kuitenkin nyt jäätiin pohtimaan, miksi näin.
Eikö puhuminen olisi helpottanut, jos oli paha olla. Niin väärin oli, kun näin piti käydä.
But Life Must Go On.
Tosi surullinen juttu. Miksi näin piti käydä, mikä oli niin huonosti että piti lähteä pois.
Vanhemmillaan nyt suunnaton suru ja mieli synkkänä, pohtivat hekin miksi näin.
Vein eilen kynttilän luokkakaverini haudalle ja sanoin hiljaa, näin ei ois tarvinnut käydä.
Mutta tapahtuneelle ei voi enää mitään, se on vaan hyväksyttävä. Kun voisi kelloja kääntää taaksepäin, sekään ei onnistu.
Kuitenkin nyt jäätiin pohtimaan, miksi näin.
Eikö puhuminen olisi helpottanut, jos oli paha olla. Niin väärin oli, kun näin piti käydä.
But Life Must Go On.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Surusi on varmasti kova!! Minulle kävi samlla lailla nuoruudessa jota mietin edelleen! Olin 16 kun hyvä ystäväni sen teki. Olin kauan kiukus! Kysymyksiä mieli täynnä, olisinko voinut jotenkin estää? Ajan kuluessa olin itse valmis mennä tapaamaan hänen vanhempiaan, ja juttelemaan... Se helpotti niin paljon jakaa sitä surua, hänen omien vanhiempien kanssa.!! Yritä jaksaa... Älä kanna taakkaa yksin!! Nyt olen 29v ja asiaa en haluakkaan unohtaa. Se on hänelle muisto mielessäni!!
Kaikki tähdet kuolevat nuorina, sanotaan.
Lahjakas, suosittu ja hyvin pidetty poikakaverini ampui myös itsensä muutama vuosi sitten. Ensin tuli vastaan kysymyksiä, joihin en ole tähän päivään mennessä saanut vastauksia. Olen vain oppinut elämään kysymyksieni kanssa. Sitten tuli itsesyytökset, miksen ollut paikalla ja miksen tukenut häntä tarpeeksi. Sitten suru ja nyt, ymmärrys.
Se oli hänen päätöksesä ja vaikka olisin tehnyt mitä hänen vuokseen, hän olisi voinut tehdä saman päätöksen.
Anna itsellesi aikaa. Minäkin jouduin antamaan. Ihmiset tarvitsevat sitä erimäärän, sinulla ei ole mitään hävettävää. Minäkin itkin 1,5 vuoden jälkeen vielä hänen pois menoaan. Enkä meinannut päästä millään eteenpäin. Koulu meni penkin alle ja nyt on opiskelupaikaton vuosi edessä.. Saa nähdä miten selviä. Joskus yksinäni mietin vieläkin, kultaisia aikoja, hetkiä hänen kanssaan ja ilman häntä.
Katsele ympärillesi. Älä muista häntä kuolemastaan, vaan elämästään.
Carpe Diem, tartu hetkeen. Älä ajaudu polkusi ohi.
Itsemurha on aina kamala. Poikaystäväni paras kaveri tappoi itsensä muutama vuosi sitten tämän silemien edessä! Aloimme seurustelemaan noin 10kk tämän jälkeen, ja en aluksi oikein tiennyt miten suhtautua asiaan. Tai miten suhtauta asiaan niin, etten loukkaa rakastani.
Harvoin hän on puhunut siitä ja silloin on tuntunut niin pahalta kuulla äänessä se tuska, mitä rakkaan ystävän poismeno aiheuttaa. Jos jossain tulee ystävä esille tai muuten vain itsemurha, niin en tiedämitä sanoa, en tiedä miettiikö kultani silloin ystäväänsä vai... Haluaisin helpottaa oloa, mutta en tiedä miten.
Joskus kuulen kun hän pohtii, että olisi pitänyt ottaa se ase pois jne. Tuntuu karmivalta kuulla hänen syyttelevän itseään. Tuntuu karmivalta ajatella, hänen nähneen ystävänsä kaatuvan elottomana maahan, hetki sitten vielä eläneenä..
Kovasti olen yrittänyt rakastani tukea, ja saada muistamaan niitä iloisia asioita ystävästä, ei surullisia. Mutta joskus tuntuu pahalta pelkästään puhua niistä..
Mutta elämä jatkuu..