Tulin nuorena uskoon ja kävin Kansanlähetyksen raamattuopiston kurssin Ryttylässä 80-luvun alussa. Opettajina olivat mm. Uuras Saarnivaara, Matti ja Seppo Väisänen (eivät sukua keskenään), Isto Pihkala ja Mikko Aalto.
Oli erittäin kivaa ja hyödyllistä aikaa. Siinä luotiin perusta maailmankuvalleni koko loppuelämäksi. Uuras-tohtori toimi kuin vanha kansakoulun opettaja, vaati, että kenkien ja takkien piti olla suorassa luokan eteisessä, ja että nousemme seisomaan, kun hän saapuu sisään. Hieno mies. Opistolla ei sentään ollut enää silloin pakollista aamulenkkiä, kuten 70-luvulla.
Saarnivaaran päävihollisia olivat lundilainen teologia ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Heikki Räisänen. Luennoillaan hän pilkkoi harhaopit palasiksi ja todisti Raamatulla ja kirkkohistorialla ne opit vääriksi.
Matti Väisänen, joka nykyään on Lähetyshiippakunnan emerituspiispa, oli myös erinomaisen laajan akateemisen tietämyksen omaava kristinuskon puolustaja. Apologia on vasta 2020-luvulla noussut kristikunnassa suureen suosioon, mutta Kansanlähetys oli aikaansa edellä: jo 80-luvulla se oli hyvin apologeettinen järjestö, ensimmäisenä Suomessa.
Ja koska kyseessä oli sisäoppilaitos, jossa opiskeli sekä nuoria poikia että tyttöjä, tietenkin nuorison evankelioiminen oli tärkeä teema. Jo siihen aikaan siellä hyödynnettiin videokameraa, tanssia, musiikkia, teatteria ja multivisioita evankeliointiin. Kansanlähetys on aina ollut eturintamassa niin uusien teknologioiden kuin älyllisen, apologeettisen kristinuskonkin saralla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tää on kyllä totta, että KL toi esim. evoluution vastaisen ID-ajattelun Suomeen ja alkoi painottaa sitä että uskon asioita voi perustella tieteelläkin. Voiko tai tarvitseeko, se on eri asia.
telka tarkoittaa telakuorma-autoa. se on telka. sovitaan nyt sitten niin.
Aloittajahan kertoi omasta hyvästä elämänkokemuksestaan. Ja sinä hyväkäs ivanaamojen lähettelijä et osaa edes kirjoittaa. Keskity oikeinkirjoitukseen, äläkä ole niin hätäinen.
Sua nyt tökki sana Kansanlähetys. Tai hänen uskonsa.