Muualla on jo paljonkin keskusteltu Paavalin näkemyksistä ruoan suhteen. Hieman silti kummastuttaa se, miksi jotkut Paavalin puheet halutaan ottaa hyvinkin vakavasti, kun taas toisten kohdalla niitä epäillään. Ehkä kuulijat kuitenkin uskovat Paavalinkin kohdalla sen, mikä heidän korviaan kutkuttelee?
Oletus kaiketil ienee, että Paavalin kirjeet ovat vanhempia kuin Apostolien teot. Mikä tarkoittaisi, että tavallaan Ap. t. 15:29 ja 21:25 kumoavat Paavalin sanat. Samoin ilmestyskirjan toisessa luvussa aika vahvasti tuomitaan haureus ja epäjumalille uhratun syöminen.
Rooman varhaiskristityistä varmasti monet olivat köyhiä ja ehkä muutkin osallistuivat temppeleissä jumalten palvelukseen ja saivat uhrattua lihaa syödäkseen. Lisäksi sitä sai ostaa lihatoreilta.
Ongelmaksi varhaiskritittyjen kohdalla tietysti nousi montakin asiaa, väärille jumalille uhraus, ei-kosher-uhraustapa ja kenties muunlainen käytös, joka saattoi kuulua asiaan temppeleissä.
Kieltäytymällä vaikkapa uhraamisesta kristitty saattoi siirtää itsensä hankalaan asemaan.
Paavali 1. Korinttilaiskirjeessä antaa ymmärtää, ettei epäjumalilla ole väliä koska heillä on vain yksi jumala. Ja että on tavallaan heikkojen ongelma nämä ruokajutut.
"..tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin 𝐬𝐲ö𝐯ä𝐭 𝐮𝐡𝐫𝐢𝐥𝐢𝐡𝐚𝐚 𝐢𝐤ää𝐧𝐤𝐮𝐢𝐧 𝐞𝐩ä𝐣𝐮𝐦𝐚𝐥𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐮𝐡𝐫𝐚𝐭𝐭𝐮𝐧𝐚, 𝐣𝐚 𝐡𝐞𝐢𝐝ä𝐧 𝐨𝐦𝐚𝐭𝐮𝐧𝐭𝐨𝐧𝐬𝐚, 𝐣𝐨𝐤𝐚 𝐨𝐧 𝐡𝐞𝐢𝐤𝐤𝐨, 𝐭𝐚𝐡𝐫𝐚𝐚𝐧𝐭𝐮𝐮 𝐬𝐢𝐢𝐭ä"
" 𝐒𝐲ö𝐤ää 𝐤𝐚𝐢𝐤𝐤𝐞𝐚, 𝐦𝐢𝐭ä 𝐥𝐢𝐡𝐚𝐤𝐚𝐮𝐩𝐚𝐬𝐬𝐚 𝐦𝐲𝐲𝐝ää𝐧, 𝐤𝐲𝐬𝐞𝐥𝐞𝐦ä𝐭𝐭ä 𝐦𝐢𝐭ää𝐧 𝐨𝐦𝐚𝐧𝐭𝐮𝐧𝐧𝐨𝐧 𝐭ä𝐡𝐝𝐞𝐧," (flesh-market)
Vieläpä kehotetaan jättämään syömättä TOISEN omantunnon takia, ei oman, jos tuo toinen kokee asian ongelmaksi.
Mutta sitten näiden Paavalin varsin selkeiden ohjeiden jälkeen kristityt lukivat Apostolien teoista: "..kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
Ja vielä Ilmestyskirjasta tulikivenkatkuista tekstiä:
Ilm. 2:14
Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, 𝐞𝐭𝐭ä 𝐬ö𝐢𝐬𝐢𝐯ä𝐭 𝐞𝐩ä𝐣𝐮𝐦𝐚𝐥𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐮𝐡𝐫𝐚𝐭𝐭𝐮𝐚 𝐣𝐚 𝐡𝐚𝐮𝐫𝐞𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐡𝐚𝐫𝐣𝐨𝐢𝐭𝐭𝐚𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭.
Ilm. 2:20
Mutta se minulla on sinua vastaan, että 𝐬𝐢𝐧ä 𝐬𝐮𝐯𝐚𝐢𝐭𝐬𝐞𝐭 𝐭𝐮𝐨𝐭𝐚 𝐧𝐚𝐢𝐬𝐭𝐚, 𝐈𝐢𝐬𝐞𝐛𝐞𝐥𝐢ä, 𝐣𝐨𝐤𝐚 𝐬𝐚𝐧𝐨𝐨 𝐢𝐭𝐬𝐞ää𝐧 𝐩𝐫𝐨𝐟𝐞𝐞𝐭𝐚𝐤𝐬𝐢 𝐣𝐚 𝐨𝐩𝐞𝐭𝐭𝐚𝐚 𝐣𝐚 𝐞𝐤𝐬𝐲𝐭𝐭ää 𝐦𝐢𝐧𝐮𝐧 𝐩𝐚𝐥𝐯𝐞𝐥𝐢𝐣𝐨𝐢𝐭𝐚𝐧𝐢 𝐡𝐚𝐫𝐣𝐨𝐢𝐭𝐭𝐚𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐡𝐚𝐮𝐫𝐞𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐣𝐚 𝐬𝐲ö𝐦ää𝐧 𝐞𝐩ä𝐣𝐮𝐦𝐚𝐥𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐮𝐡𝐫𝐚𝐭𝐭𝐮𝐚.
Miten muuten, oliko tuolla nainen seurakunnan johtajana ja joku "naispappeutta" vastustava tietysti pillastui moisesta?
Hyvin kummallisesti siis kristityt hyväksyivät ympärileikkauksen hylkäämisen, kukapa sellaista napsaisua haluaisi, mutta tavallaan sitoivat itsensä vähintäänkin Nooan lakeihin, VAIKKA Paavali oli heidät siitä vapauttanut.
Oliko Paavali lopulta liikaa aikaansa edellä, eivätkä seurakuntalaiset voineet tällaista hyväksyä?
Monet kristityt ajoivat itsensä marginaaliin aivan turhan takia juutalaisten ruokasäännösten vuoksi, jota eivät sitten kuitenkaan todennäköisesti noudattaneet. Toisaalta tämä kertoo siitä kuinka vahva ote juutalaisuudella oli alkukristittyihin?
Mitä te ajattelette? Miksi Paavalin puheet ohitetaan tässä kohden?
Paavalin sanat, jotka eivät viettele kuulijaa
9
167
Vastaukset
- Anonyymi00001
Hyviä poimintoja. Asiassa on tosiaan UT:n sisäinen jännite Paavalin ohjeiden vs. apostolien ohjeiden ja Ilmestyskirjan maininnan välillä. Vaikuttaa siltä, että samoihin kansiin on päätynyt sekä vanhoillisempaa että liberaalimpaa näkemystä siitä mitä sopi syödä.
Paavalin kanta vaikuttaa tosiaan varsin selvältä. Esimerkiksi se, että hän vetoaa tuon TOISEN omaantuntoon ei varmaan ole jotain, mitä hän olisi tehnyt, jos epäjumalille uhratun syömisessä olisi hänen mielestään jotain sinänsä väärää. Selvästi kyse oli vain toisen omantunnon loukkaamisesta ja Paavalin huoli kohdistui tähän.
Toisaalta Ilmestyskirjan maininta edustanee vanhoillisempaa näkemystä. Ehkä Ilmestyskirja on syntynyt yhteisössä, joka on ollut henkisesti lähellä konservatiivista juutalaiskristillisyyttä, vaikka kirja onkin melko myöhäistä perua.
Apostolien ohje on selitettävissä aikansa tilanteeseen liittyväksi, eli ei haluttu velvoittaa pakanasta kääntyneitä ympärileikkaukseen tai Mooseksen lakiin, mutta otettiin kuitenkin sovun nimissä joitakin juutalaisten toivomia asioita. Lopulta tämäkään ei oikein riittänyt, vaan juutalaiskristillisyys ja pakanakristillisyys ajatuivat erilleen, esin mainitun hävitessä ajan hämärään. Lopulta jäivät vain pakanakristillisyys ja synagogajuutalaisuus, eikä juutalaiskristillisyys löytänyt elintilaa näiden välistä.
Erityisesti Ilmestyskirjan mainintaa epäjumalille uhratusta on vaikea sovittaa yhteen Paavalin näkemysten kanssa. Siinähän epäjumalille uhratun syöminen esitetään jonain sinänsä vääränä. Apostolien ohje on ehkä helpommin sovitettavissa paikallisuuteen ja oloihin vedoten. - Anonyymi00002
JT-uskonnossa suhtautuminen Paavalin ohjeisiin on hyvin valikoivaa. Jotkin otetaan käyttöön, ainakin osittain, jotkin ohitetaan kokonaan.
Nainen ei saa opettaa seurakunnassa, tosin tämä määritellään niin, että nainen ei saa johtaa opetusta eikä pitää puhetta. Nainen saa kuitenkin osallistua opetukseen esim. antamalla näytteen siitä miten kenttäpalveluksessa voi asiansa esittää. Myös kokouksessa nainen saa vastata kun kysymys esitetään yleisölle.
Henkilahjoja ei koskaan tavoitella, vaikka tähän oli Paavalin kehoitus.
Paavalin ohjeeseen vedotaan karttamisasiassa, vaikka sitä ei sellaisenaan noudateta. Paavalihan kehoittaa karttamaan haureellisia, kiristäjiä ym. mutta todistajissa karttaminen kohdistuu kehen tahansa mistä tahansa syystä erotettuun JA myös itse eronneisiin. Paavali myös vaikuttaisi rajaavan karttamisen seurakuntayhteyteen, todistajissa se merkitsee melko totaalista kaiken kanssakäymisen loppumista tietyin poikkeuksin. Edes tervehtiminen ei ole yleensä sopivaa, keskustelusta puhumattakaan.
Tukkamuoti otetaan käyttöön osittain. Miehellä ei saa olla pitkiä hiuksia, mutta naisella saa olla lyhyet.
Paavalilta otetaan periaatteessa se, että ruokasäädökset eivät sinänsä päde. Tosin verta pitää karttaa, vaikka Paavali ei sellaista vaatinut.
Paavali kehoitti koettelemaan kaikkea ja pitämään sen, mikä on hyvää. Tätä ei noudateta, vaan järjestön opetus pitää ottaa kritiikittä vastaan.
Paavali kehoitti myös hyvään käytökseen kaikkia kohtaan. Hyvä käytös unohtuu entisiä uskonveljiä kohtaan ihan täysin. - Anonyymi00003
Paavalin sanoja ei epäile muut kuin ateistit!
- Anonyymi00004
Siinä tapauksessa JT:t ovat hyvin valikoivasti ateisteja.
- Anonyymi00006
Kaikki Paavalin nimissä olevat teokset eivät ole hänen kirjoittamiaan.
- Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kaikki Paavalin nimissä olevat teokset eivät ole hänen kirjoittamiaan.
Näinpä, mutta tuossa on taas yksi tosiasia jota JT-uskonnossa ei hyväksytä.
- Anonyymi00005
Apostolien tekojen tekstit ainakin paikoin tuntuvat hyvin ulkoapäin kirjoitetuilta, osin teologisessa tarkoituksessa, joista voisi ajatella, niillä tavallaan osoitetaan Paavalin alamaisuus jollekin ryhmälle ja ettei tämä nyt niin lain vastainen ollut. Käypä tämä jopa temppelissä uhrausasioilla joidenkin kanssa.
Tuntuu hieman ristiriitaiselta kun ajattelee miten Paavali kertoilee ettei se laki nyt niin tärkeä ole.- Anonyymi00007
Apostolien tekojen kertomus lienee lähinnä epähistoriallista hengennostatusta ja pyrkimystä esittää varhaiskristillisyys yhtenäisempänä kuin se olikaan. Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo tapaamisestaan Jerusalemin apostolien kanssa ja ei vaikuta pitävän heitä paljon minään. Paavalihan nähtävästi ajatteli saaneensa evankeliumin suoraan Jeesukselta. Tätä olisi aika vaikea sovittaa JT-käsitykseen, missä Paavali yhdessä Jerusalemin apostolien kanssa olisi muodostanut "1. vuosisadan hallintoelimen", joka olisi johtanut kaikkia kristittyjä ja päättänyt opilliset kysymykset heidän puolestaan. Tuollainen olisi tietysti ollut jo käytännön mahdottomuus välimatkojen ja kristittyjen monenkirjavien suuntausten takia.
Paavalin suhde lakiin vaikuttaa hieman monimutkaiselta esim. Roomalaiskirjeessä, mutta selvästikään hän ei ainakaan lain kirjaimen noudattamista kovin tärkeänä pitänyt. Ehkä ajatteli jotenkin uudistavansa sitä, miten lakia tulee käyttää ja millainen on "oikea" juutalainen. Paavali varmasti oli pettynyt siihen, että suurin osa hänen juutalaisista uskonveljistään ei ottanut Jeesusta vastaan.
- Anonyymi00009
Oikein hyviä poimintoja paavalin ruokavalinnoista. Nyt on kuitenkin niin, että taas on käännös- ja historiavirheitä päässyt lipsahtamaan raamattuun.
paavali nimittäin valitsi aina ensisijaisesti hyvin Peräilmaa kehittäviä ruoka-aineita ja juomia. Esimerkiksi kaanaan ja dolorosan välisellä tiellä paavalilla oli eväinä Hernevelliä, jonka hän lämmitti tien varren palavassa pensaassa. Ja kolkattalla oli eväinä ruisleipää ja kokkelpiimää.
Ja kuolemansa Roomassa liittyi myös Peräilmapitoseen ruokaan. Hän nimittäin kieltäytyi tarjoamasta keisari Nerolle Hernevelliään. Ja tästä herkkähipiäinen Nero loukkaantui, ja pisti paavalilta miekalla pään poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san271630Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114878- 89877