Lapset ovat vanhempiensa käyntikortti - minä-minä-minä-lapset/nuoret

Osa nykynuorista ovat todennäköisesti ns. vapaan kasvatuksen tulosta. Ei minkäänlaisia käytöstapoja, Ei oteta muita ihmisiä huomioon, käyttäydytään julkisilla paikoilla, busseissa, ratikoissa, metrossa aivan mielivaltaisesti omien agressioiden
mukaan.
Näistä nuorista voi perustellustai sanoa, että he ovat kadotettu sukupolvi. Kyllä vanhempien tehtävä on asettaa lapsilleen rajoja. Ei ole turha sanonta, että rajat ovat rakkautta.
7107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Huono-osaisia Yh-äitejä. Matut jättäneet monessa tapauksessa.

Äänestä
  • Kyllä niitä huonokäytöksisiä on ihan kantasuomalaistenkin nuorissa. Ovatko he vapaan kasvatuksen saaneiden vanhempien jälkeläisiä - sille vaikuttaa. Ei se yksinhuoltajuus tarkoita sitä, ettei lapsille ole opetettu peruskäytöstapoja. Tosin pääkaupunkiseudulla pätee eri lait kuin muualla Suomessa. Siellä ihmiset ovat muutenkin röykeämpiä ja kovempia kuin muualla.

    Myös mamujen aiheuttamat ongelmat ovat siellä ihan eri luokkaa kuin muuallla Suomessa, koska sinne on pakkautunut mamuja/matuja aivan liikaa. Ja Suomessa on liian löyhä sosiaalitukien politiikka juuri näitä mamuja koskien. He elävät täällä herroiksi - mutta kantasuomalainen saa rukoilla sosiaalitukia. Siksi noita ei saa millään maasta pois, koska täällä saavat sosiaalietuja paremmiin kuin maan kansalaiset.

    Täällä elelee laittomasti mamuja, jotka valittavat kielteisestä turvapaikkapäätöksestä kerta toisensa jälkeen eikä heitä saada maasta ulos. Näitä elättejä emme tänne tarvitse. Kannatan perusuomalaisten maahanmuuttopolitiikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä niitä huonokäytöksisiä on ihan kantasuomalaistenkin nuorissa. Ovatko he vapaan kasvatuksen saaneiden vanhempien jälkeläisiä - sille vaikuttaa. Ei se yksinhuoltajuus tarkoita sitä, ettei lapsille ole opetettu peruskäytöstapoja. Tosin pääkaupunkiseudulla pätee eri lait kuin muualla Suomessa. Siellä ihmiset ovat muutenkin röykeämpiä ja kovempia kuin muualla.

    Myös mamujen aiheuttamat ongelmat ovat siellä ihan eri luokkaa kuin muuallla Suomessa, koska sinne on pakkautunut mamuja/matuja aivan liikaa. Ja Suomessa on liian löyhä sosiaalitukien politiikka juuri näitä mamuja koskien. He elävät täällä herroiksi - mutta kantasuomalainen saa rukoilla sosiaalitukia. Siksi noita ei saa millään maasta pois, koska täällä saavat sosiaalietuja paremmiin kuin maan kansalaiset.

    Täällä elelee laittomasti mamuja, jotka valittavat kielteisestä turvapaikkapäätöksestä kerta toisensa jälkeen eikä heitä saada maasta ulos. Näitä elättejä emme tänne tarvitse. Kannatan perusuomalaisten maahanmuuttopolitiikka.

    Niin kannatan minäkin,vaikka en ole perussuomalainen..

    Äänestä

Lapset ovat vanhempiensa peilikuvia.

Äänestä

Ai....en mä mitään tuommoista oo kyl huomannu...;)

Äänestä

AP: Nimenomaan ovat vapaa kasvatuksen tuloksia,tuo älytön käyttäytyminen...

Äänestä

Kouluissa kiusataan, tapellaan, puukotettu, ammuttu, tapettu.
Opettajat kääntävät selkänsä, eivät näkevinään, pääsee helpommalla.
Jos uskaltaa jotain sanoa niin vanhemmat uhkailee ettei heidän kullanmurut tee pahoja.
Nykyään kaduilla käydään käsiksi, viedään vaatteet ja puhelimet toisiltaan.
Diilaamista ja huumeiden käyttöä jopa ala-asteella.
Pahasti on mennyt vikaan nykyajan vanhempien kasvatus, taitaa olla vanhemmat veteliä ja monet menettäneet otteet elämästä, ei sanaa ei käytetä vaan lapset määrää ja he ovat niskan päällä.
Liikenteessä eivät noudata sääntöjä.
Ajavat ylinopeutta pelillä kuin pelillä. Sitten kun tulee kolari, sattuu joku kuolemaan, loukkaantumaan niin ei kukaan myönnä että uhmakkaana ajellut ajattelematta seurauksia.

Ei mitään vastuun tuntoa, ei selkärankaa.
Hauskanpitoa muiden kustannuksella.
Julkisia menoja poliisit, ambulanssit, poliklinikka ja sairaalamaksut. Vankila tai nuorisokoti menot 100 000 vuosi per pää.

Kuinka suomen käy kun väki on huume, mielenterveys, adhd ym diagnoituja.
Opiskelijat eivät suoriudu opiskelustaan , eivät saa harjoitteluitaan tehtyä, ei pysty samaan työpaikkoja, ei lainojaan maksettua.
Monet jo 20 v ylivelkaantuneet,
Elävät sossu ja kela tuin.
Surkea tilanne Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osa nykynuorista ovat todennäköisesti ns. vapaan kasvatuksen tulosta. Ei minkäänlaisia käytöstapoja, Ei oteta muita ihmisiä huomioon, käyttäydytään julkisilla paikoilla, busseissa, ratikoissa, metrossa aivan mielivaltaisesti omien agressioiden
mukaan.
Näistä nuorista voi perustellustai sanoa, että he ovat kadotettu sukupolvi. Kyllä vanhempien tehtävä on asettaa lapsilleen rajoja. Ei ole turha sanonta, että rajat ovat rakkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu