Onneksi meillä ei ole Raamattu Suomen lakina .

Toisaalta Iran on hyvä kun siellä on Koraani lakina .
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomen mädättäjät vastaavat vielä synneistään Jumalan tuomioistuimen edessä.

Äänestä

Suomessa valtiota ohjaa Saatana, ei Jumala.

Kun Paholainen kiusasi Jeesusta noin vuonna 33 jKr, hän sanoi että hän pystyi antamaan kaikki maailman valtakunnat, myös tulevan Suomen valtakunnan, Jeesukselle sillä ne olivat hänen vallassaan. Saatanalle kehittyi hänen sydämessään vasta vuonna 60 jKr ajatus perustaa oma kirkko, joten tuo vuonna 33 jKr Jeesukselle sanottu "kaikki maailman valtakunnat" ei siis voinut tarkoittaa kirkkoa tai kirkkolaitosta vaan valtioita, myös tulevaa Suomen valtiota. Oliko siis valtion ja kirkon erolla vuonna 1860 mitään merkitystä saatanan valtaan valtiosta?

Matteus 8-9 Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston 9 ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.

Äänestä

viherkommunistit pakkohomottavat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toisaalta Iran on hyvä kun siellä on Koraani lakina .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu