Ei tee mieli juhlia - Se on se syöpäefekti

Oletko hakenut verteaistukea? Onko alkoholi ja herkut keino lievittää ahdistusta

Aloittaja tässä taas äänessä:
Yhtä lailla, kun harmitusta aiheuttaa hedonistisen herkuttelun ja alkoholin pienkäytön päättyminen, harmittaa se, ettei pääse kevään kauniilla ilmoilla juoksemaan. Palstalla varmaan paljon juoksuharrastajia ja kevään eka 10 kilometrin juoksulenkki on olisi kiva vetäistä, mutta syöpä on päättänyt toisin. Nyt ei jousta! Vaihdoin New Balancen juoksukenkäni ennen syöpään sairastumista Asicsin GEL-Nimbus kenkiin ja se olikin todella mieluinen juoksukenkä minulle. Jos ei olisi syöpää ja olisi siinä kunnossa, että voisi ottaa pari juoksuaskelta, olisi hienoa vetäistä taas joku mukava juoksulenkki kevään kunniaksi. Mutta tästäkin riemusta on joutunut luopumaan.
Mistä rakkaista asioista syöpä on pakottanut sinut luopumaan? On vertaistukea parhaimmillaan, kun saadaan sadat syöpäpotilaat ympäri Suomea tänne palstalle kertomaan, miten syöpä vaikutti sinun herkutteluusi tai ultra-juoksuihin.
Lopuksi on vielä todettava, että elämän suurin ironia on se, miten syöpään sairastuvat juuri ne eniten kuntoilevat ja terveintä elämäntapaa noudattaneet salilla ja juoksupoluilla käyvät ihmiset, jotka eivät päihteisiin tai tupakkaan koske. Ne kulmabaarissa keskiolutta joka päivä lipittävät ja sohvalla makaavat pizzaa ahmivat herkuttelijat saattavat olla syövästä vapaita. Ei etteikö heillekin jossain kohtaa elämää jotain tule, mutta aika harva alle 50-vuotias saa alkoholinkäytössä ja tupakoinnilla itselleen vielä syöpää, vaikka sen myöhemmin eläkeiässä saisikin.
Tarinan opetus on, ettei kannata elää terveellisesti, mutta tämä on vain oma kokemukseni ja perustuu omaan elämääni. Sen sijaan, että ottaa pari lasia kuoharia kerran kuukaudessa, sitä olisi pitänyt tehdä joka päivä! Jos tekee mieli suklaata, niin popsi patukka päivässä, ei kerran viikossa. Jos jäätelö himoituttaa, älä syö yhtä tuutti viikossa, vaan vedä tuutti päivässä! Tulee hetki, jolloin se ei enää ole mahdollista, kun olet parantumattomasti syöpäsairas.

Syöpä on todella raskas tilanne – ei pelkästään sairaus itsessään, vaan myös se, että joutuu luopumaan asioista, jotka ovat olleet iso osa omaa identiteettiä ja arkea. Tässä muutamia lempeitä, käytännöllisiä näkökulmia, joista voi olla apua:
1. Surulle on lupa
Luopuminen aiheuttaa surua, vaikka kyse ei olisi kuolemasta vaan elämäntilanteen muutoksesta. Tätä kutsutaan joskus menetyssuruksi. Sen tunteminen ei ole heikkoutta vaan täysin inhimillinen reaktio.

2. Identiteetti voi muuttua – mutta ei katoa
Vaikka et voi tehdä samoja asioita kuin ennen, se ei tarkoita, että ne piirteet, jotka tekivät niistä merkityksellisiä, ovat kadonneet.
Esimerkiksi:
jos liikunta oli tärkeää → ehkä kevyempi liike tai luonnossa oleminen voi tuoda samaa tunnetta
jos työ toi merkitystä → ehkä auttaminen, jakaminen tai oppiminen voi edelleen olla osa elämää

3. Pienet asiat voivat kantaa yllättävän paljon
Kun isoja asioita jää pois, pienet asiat saavat usein enemmän painoarvoa:
hyvä keskustelu
musiikki, kirjat, luonto
hetket ilman kipua tai huolta
Niitä ei tarvitse vähätellä – ne voivat olla oikeasti merkityksellisiä.

4. Älä jää yksin ajatustesi kanssa
Tuki on tärkeää:
läheiset
vertaistuki (esim. Suomen Syöpäpotilaat ry)
ammattilaiset (psykologi, kriisityöntekijä)
Moni kokee helpotusta jo siitä, että saa sanoittaa ääneen, mitä on menettänyt.

5. Merkityksen etsiminen uudelleen (ei pakottamalla)
Ei tarvitse “löytää hopeareunusta” väkisin. Mutta ajan kanssa jotkut kokevat, että:
arvot kirkastuvat
tärkeät ihmissuhteet korostuvat
elämä yksinkertaistuu tavalla, joka tuntuu aidommalta
Tämä tapahtuu omassa tahdissa – eikä kaikille samalla tavalla.

6. Ole itsellesi reilu
Elämäntilanne on muuttunut – joten myös odotusten pitää muuttua.
Se, mikä ennen oli “normaalia”, ei ole enää sama mittari.

Voi kumpa vaan pystyisin hyökätä täältä tän höntin ruudun läpi sinne halaamaan sua aloittaja <3

Vaikka ei olisi kipujakaan mutta kun syöpä on mielessä 24/7 niin on henkinen puoli kyllä kovilla. Ei silloinkaan kìinnosta mikään,ei siis todella mikään. Olen sitä vertaistukeakin miettinyt mutta kun lähdet pois niistä tapaamisista niin omat ajatukset alkavat taas pyöriä syövässä. Kukaan ulkopuolinen jolla ei ole syöpää niin ei voi tietää kuinka helvetellistä elämä on.