Puolan pääministeri varoittaa eskalaatiosta!

Puolan pääministeri Donald Tuskin mukaan on syytä uskoa, että Lähi-idän konfliktissa saatetaan nähdä eskalaatio lähipäivinä.

"Minulla on syytä uskoa, myös liittolaisiltamme saadun tiedon perusteella, että tilanteen vakautuminen on epätodennäköistä lähipäivinä. Päinvastoin, uusi eskalaatio on hyvin mahdollinen", Tusk sanoi perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
6123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yhdysvallat ei ole koskaan virallisesti ilmoittanut tavoitteekseen Iranin hallinnon vaihtamista, mutta aiheesta on toki kyllä esitetty epäilyjä ja vihjauksia.

Valkoinen talo on puolestaan kiistänyt väitteet ja korostaa meneillään olevan erikosoperaation tavoitteina olevan muun muassa heikentää Iranin sotilaallisia kykyjä ja estää sitä hankkimasta ydinasetta.

Äänestä
  • Iran on onnistunut nujertamaan Yhdysvallat olemattomalla ydinasellaan .

    Koko Lähi-itä on nähnyt mihin Yhdysvaltain läsnäolo Lähi-idässä on taas kerran johtanut .Uskoisin myös Suomen sen ymmärtävän mutta tietyt pelot estävät Suomea sitä ilmaisemasta.

    Äänestä

ONNEKS ELÄMÄN PYÖRÄ jyrää kaiken turhan EIKÄ JÄÄ KUIN ULINAT JÄLELLE HETKEKSI

TÄRKEÄT ÖLJYVARAT NÄIN POLTETAAN TAJUTTOMINA mitä isommilla liekeillä kokoina

Äänestä
  • Mene hoitoon!

    Äänestä

Lähi-idässä ei ole Naton jäsenmaita.

Äänestä
  • Onhan siellä Usa ihan parasta aikaa sotimassa Irania vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puolan pääministeri Donald Tuskin mukaan on syytä uskoa, että Lähi-idän konfliktissa saatetaan nähdä eskalaatio lähipäivinä.

"Minulla on syytä uskoa, myös liittolaisiltamme saadun tiedon perusteella, että tilanteen vakautuminen on epätodennäköistä lähipäivinä. Päinvastoin, uusi eskalaatio on hyvin mahdollinen", Tusk sanoi perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu