Saako suolakurkkupurkin palauttaa pulloautomaattiin?

Tiedän ettei niistä saa panttirahaa, mutta eilen pulloja palauttaessa yhdestä ei ensimmäisellä yrityksellä löytynyt viivakoodia, ja kone ehdotti, että voi painaa "pantiton"-nappia. Aikaisemmin ei ole tuollaista ehdotusta mielestäni ollut.

Eli saako jatkossa palauttaa myös pantittomat lasipurkit ym.?
15150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nyt osui Seppoa pahasti leukaan......

Äänestä

Koneet kehittyy koko ajan. Automaatti kone sylkee käymättömät palautuslokeroon, joskus jopa pantillisia mukana.

Äänestä
  • Itse asiassa kehitys kulkee väärään suuntaan. Ennen automaatit tunnistivat pullot muodon perusteella. Eli ei tarvinnut olla etikettiä. Nykyään viivakoodin sisältävät etiketit liimataan tahallaan siten, että ne irtoavat matkan varrella, eikä pullosta saa enää panttia takaisin.

    Eikä tarvitse mennä ajassa kuin 20 vuotta taaksepäin, kun pullot kierrätettiin. Jopa muovipullot oli tehty paksusta muovista, jotka sitten juomatehtaalla pestiin ja käytettiin uudelleen kymmeniä kertoja.

    Kaikki asiat ovat nykyään huonommin kuin ennen. Kunpa tulisi aika ennen persuja takaisin.

    Äänestä

Palauta itsesi sinne automaattiin. Ehkä mahdut.

Äänestä
  • Lainaa jostain tossut ja palauta Sortti-asemalle

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lainaa jostain tossut ja palauta Sortti-asemalle

    Sorter.fi tarjoaa lainaa.

    Äänestä

On saanut jo kauan.

Äänestä

Pullonpalautusautomaattiin ei saa laittaa mitään sinne kuulumatonta. Automaattiin saa laittaa vain muovipulloja ja tölkkejä. Myös pantittomat tölkit voi palauttaa automaattiin. Suolakurkkupurkki kuuluu metallinkeräysastiaan jos on metallia tai lasinkeräysastiaan jos on lasia.

Äänestä
  • Lasipurkeista siis kyse. Olen minä palauttanut lasipullojakin automaattiin. Saa sinne siis muutakin kuin muovia laittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Lasipurkeista siis kyse. Olen minä palauttanut lasipullojakin automaattiin. Saa sinne siis muutakin kuin muovia laittaa.

    Voiko purkki olla lasia? Eikö se ole silloin tölkki?

    Äänestä

  • Lasipulloja saa tietysti laittaa myös.

    Äänestä

Sinne nyt on laitettu dildosta lisävaloihin sekä kaikkea siltä väliltä

Äänestä
  • Niille on yleensä oma keräysastia siinä samassa tuulikaapissa missä pullomaatti. Samaan voi survoa patterit, loisteputkilamput ja nuo perseensuristimet.

    Äänestä

Mitään suolakurkkupurkkia sinne ei tietenkään sole hyvä laittaa laittaa, sitä varten on lasin ja metallin keräyslaatikot. Mutta tietenkin pantittomia pulloja saa laittaa pullonpalautusautomaatteihin, onhan niin aina voinut tehdä.

Äänestä
  • Ei lasinkeräystä ole kuin jossain isojen automarkettien yhteydessä. Luulisi lasin kuin lasin kelpaavan kierrätykseen, vaikka sen toimittaisi automaatin kautta. Kätevämpi kaikki purkit olisi muutenkin viedä samalla kertaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiedän ettei niistä saa panttirahaa, mutta eilen pulloja palauttaessa yhdestä ei ensimmäisellä yrityksellä löytynyt viivakoodia, ja kone ehdotti, että voi painaa "pantiton"-nappia. Aikaisemmin ei ole tuollaista ehdotusta mielestäni ollut.

Eli saako jatkossa palauttaa myös pantittomat lasipurkit ym.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu