Kukaan ei ole vastuussa?

Anonyymi-ap

Tyypillistä menoa nykysuomessa!

"Emme voi ottaa kantaa yksittäistapaukseen"


Niko joutui kuusi kertaa kuolemanvaaraan päiväkodissa – Äidiltä vakavat syytökset kunnalle
Vakavasti allerginen Niko sai varhaiskasvatuksessa kuusi anafylaksiaa.

Nurmijärveläisellä Nikolla on vakava maitoallergia. Tämän vuoksi päiväkodit olivat hänelle hengenvaarallisia paikkoja.

Niko päätyi monta kertaa päiväkodista ambulanssikyydillä sairaalaan ja pahimmillaan päiväkausiksi teho-osastolle.

Nikon äiti Jaana sanoo, että missään muualla vastaavaa ei ole tapahtunut. Hän syyttää asiasta kunnan varhaiskasvatuksen johtoa.

– Johto on vastuussa siitä, mitä kentällä tapahtuu ja kuinka paljon resursseja annetaan. Ihan tyystin osoitan sormeni johtoportaaseen.

Nurmijärven sivistysjohtaja Tiina Hirvonen sanoo, että hän ei voi kommentoida yksittäistapausta. Hirvosen mukaan resursseista asia ei ole kuitenkaan kiinni.

Lapsesta ja äidistä ei käytetä tässä jutussa heidän oikeita nimiään, koska asiaan liittyy lapsen terveystietoja. Heistä käytetään nimiä Niko ja Jaana, kuten asiasta aikaisemmin uutisoineen Nurmijärven Uutisten jutussa.

Heidän henkilöllisyyytensä ovat Iltalehden tiedossa.
Hyvin paha

Nikon maitoallergia on niin paha, että hän ei voi olla missään tekemisissä maidon kanssa.

Missään tapauksessa maitoa ei saa joutua suuhun. Jos maitoa joutuu iholle, seurauksena voi olla vakava allerginen reaktio. Oireita voi tulla jopa ilman välityksellä.

Lääkärikirja Duodecimin mukaan anafylaksia eli vakava äkillinen yliherkkyysreaktio on kohtaus, jonka saanut on hengenvaarassa.

Varhaiskasvatuksessa ensimmäinen anafylaksia tapahtui pian sen jälkeen, kun Niko oli aloittanut päiväkodin.

Jaana kertoo, että hän palaveerasi asiasta tarkoin varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa, mutta anafylaksiat seurasivat toisiaan.

Toinen kerta oli vain pari kuukautta ensimmäisen jälkeen. Silloin seurauksena oli liki viikon sairaalareissu.

Kaikkiaan Niko sai varhaiskasvatusvuosinaan kuusi anafylaksiaa. Viimeisin tapahtui viime vuonna, kun poika oli jo esikoulussa. Jaana sanoo, että tämä oli seurausta ruokailusta, jota päiväkodin henkilökunta ei ollut valvonut riittävän tiiviisti.

Hänen mukaansa ruokana oli ollut kalakeittoa ja Niko oli syönyt ilman aikuisen välitöntä valvontaa maitopitoista lientä syöneiden lasten kanssa.

– Jos lapseni lautaselle roiskahtaa pienikin maidonjäämä, niin se on siinä, Jaana kuvailee.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bf4ad100-977c-4697-af7a-6ba61e16b4ce

1

370

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tämä perisuomalainen ilman vastuuta meno jatkuu tasan niin pitkään kunnes virkamiehile asetetaan aivan oikea henkilökohtainen oikeudellinen ja taloudellinen vastuu tekemisistään.

      Tällä hetkellä kun ei ole käytännössä mitään vaaraa työpaikan menetyksestä, niin ei ole myöskään tarvetta muuttaa käytäntöjä ja tehdä asialle mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe