Mikään oikeus ei voi olla olemassa ilman käytännön kykyä puolustaa sitä. Tämä totuus on sekä ilmeinen että perustavanlaatuinen. Jos valtio tai jokin muu voima estää sinua suojelemasta henkeäsi, vapauttasi tai omaisuuttasi, nuo oikeudet eivät ole lainkaan oikeuksia, vaan pelkkiä etuoikeuksia, jotka myönnetään tai peruutetaan sen mielestä, kenellä on voima. Itsepuolustusoikeus ei siis ole yksi oikeus monien joukossa; se on oikeus, joka tekee kaikista muista oikeuksista merkityksellisiä. Ilman sitä itseomistus romahtaa ontoksi iskulauseeksi.
Mieti logiikkaa. Jos et voi puolustaa kehoasi hyökkääjää vastaan, joka yrittää murhata, raiskata tai pahoinpidellä sinua, hyökkääjällä on käytännössä yhtä suuri tai suurempi oikeus sinuun kuin sinulla. Et todella omista itseäsi. Sama pätee omaisuuteen: jos et voi puolustaa omaisuuttasi varkauksilta tai kotiasi tunkeutumiselta, varkaalla tai tunkeilijalla on etusija omistusoikeuteen. "Oikeutesi" riippuvat saalistajien hyväntahtoisuudesta.
Mikä tahansa laitos, joka pyrkii riisumaan aseista rauhanomaisia yksilöitä väittäen samalla, että sillä on yksinoikeus oikeutettuun väkivaltaan, on määritelmän mukaan hyökkäyksen harjoittaja. Itsepuolustusoikeuden kieltäminen on sellaisen maailman tukemista, jossa vahvat voivat rankaisematta käyttää heikkoja hyväkseen. Vain ne, jotka uskovat raiskauksen, murhan ja varkauden olevan moraalisesti neutraaleja tai myönteisiä, voivat johdonmukaisesti vastustaa oikeutta vastustaa niitä.
Tästä syystä oikeus kantaa asetta ei ole toissijainen poliittinen kysymys. Se on looginen jatke itseomistajuudelle. Todellisessa maailmassa oikeuksia ei suojaa maagiset esteet tai hyväntahtoiset toiveet. Niitä puolustaa uskottava kyky vastata voimaan yhtä suurella tai suuremmalla voimalla. Rikolliset eivät riisu itseään aseista kunnioituksesta lakia kohtaan. He hankkivat itselleen mitä tahansa välineitä, jotka parhaiten palvelevat heidän tarkoituksiaan. Siksi vapailla yksilöillä on oltava pääsy samoihin teknologisiin puolustuskeinoihin – mukaan lukien ampuma-aseet – jotta heidän oikeutensa olisivat enemmän kuin teoreettisia.
Jokainen, joka vahvistaa oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen, mutta vastustaa yksilön oikeutta pitää ja kantaa aseita, on filosofisesti epäjohdonmukainen. Hän ei ole johtanut omia lähtökohtiaan välttämättömään johtopäätökseen.
Jokainen siviilien aseiden omistusoikeuksien rajoitus on pohjimmiltaan väite, että hallituksen yksinomaisena velvollisuutena on päättää, milloin, missä ja miten voimakeinoja voidaan käyttää oikeuksien suojelemiseksi (tai loukkaamiseksi). Tämä kanta on luonnostaan autoritäärinen. Se asettaa valtion välimiehen rooliin sen suhteen, ovatko oikeutesi olemassa tietyssä kontekstissa. Ne, jotka ajavat tätä ajatusta, on pakotettava tunnustamaan tämä todellisuus. Vältteleminen paljastaa joko filosofista epäpätevyyttä tai tahallista epärehellisyyttä.
Yhden laitoksen monopolin myöntäminen kehittyneisiin aseisiin samalla kun väestö riisutaan aseista, luo haavoittuvuuden. Jos aseet ovat niin vaarallisia, ettei niitä voida luottaa siviileihin, miksi niitä pitäisi luottaa hallitukseen – joka koostuu samoista erehtyväisistä ihmisistä? Tämä on klassinen "kuka tarkkailee tarkkailijoita" -dilemma. Toivo, että yksinomaisen vallan saaneet eivät koskaan käytä sitä väärin, ei ole vakava poliittinen filosofia; se on toiveajattelua.
Historia tarjoaa runsaasti varoituksia. Hallitukset ovat toistuvasti käyttäneet aseellista monopoliaan väestön aseistariisumiseen ennen muiden oikeuksien riistämistä. Amerikan tasavallan perustajat ymmärsivät tämän vaaran perin pohjin. James Madison varoitti, että sortajat voivat tyrannisoida vain, jos heillä on vakituinen armeija, orjuutettu lehdistö ja aseeton väestö. George Mason julisti, että kansan aseistariisunta on tehokkain tapa orjuuttaa heidät. Noah Webster huomautti, että ennen kuin vakituinen armeija voi hallita, kansa on riisuttava aseista – kuten tehdään lähes jokaisessa Euroopan maassa.
Yksilön tehokkaan itsepuolustuskeinon kieltäminen väittämällä, että hänellä on oikeus elämään ja omaisuuteen, on itsensä kanssa ristiriitaista. Se luo kaksi ihmisluokkaa: ne, joilla on aito itseomistusoikeus, ja ne, jotka ovat riippuvaisia heistä. Tehoton itsepuolustus – jossa siviilien on rajoitettava veitsiin, kun taas rikolliset ja valtio pitävät ampuma-aseet – ei ole minkäänlaista puolustusta. Nykyaikaiset realiteetit, kuten 3D-tulostettujen ampuma-aseiden toteutettavuus, tekevät monista asevalvontajärjestelmistä käytännössä merkityksettömiä joka tapauksessa.
Organisaatiot ja eri valtion virastot väittävät, että tiukemmat aselait pelastavat ihmishenkiä. Heidän tutkimuksensa keskittyvät lähes poikkeuksetta kapea-alaisesti asekuolemiin tai aseväkivaltaan pikemminkin kuin henkirikosten, väkivaltarikosten tai murtovarkauksien kokonaismäärään. Tietenkin yhteiskunnissa, joissa on enemmän aseita, on enemmän asekuolemia – aivan kuten keskiaikaisissa yhteiskunnissa oli enemmän miekkakuolemia.
Mieti logiikkaa. Jos et voi puolustaa kehoasi hyökkääjää vastaan, joka yrittää murhata, raiskata tai pahoinpidellä sinua, hyökkääjällä on käytännössä yhtä suuri tai suurempi oikeus sinuun kuin sinulla. Et todella omista itseäsi. Sama pätee omaisuuteen: jos et voi puolustaa omaisuuttasi varkauksilta tai kotiasi tunkeutumiselta, varkaalla tai tunkeilijalla on etusija omistusoikeuteen. "Oikeutesi" riippuvat saalistajien hyväntahtoisuudesta.
Mikä tahansa laitos, joka pyrkii riisumaan aseista rauhanomaisia yksilöitä väittäen samalla, että sillä on yksinoikeus oikeutettuun väkivaltaan, on määritelmän mukaan hyökkäyksen harjoittaja. Itsepuolustusoikeuden kieltäminen on sellaisen maailman tukemista, jossa vahvat voivat rankaisematta käyttää heikkoja hyväkseen. Vain ne, jotka uskovat raiskauksen, murhan ja varkauden olevan moraalisesti neutraaleja tai myönteisiä, voivat johdonmukaisesti vastustaa oikeutta vastustaa niitä.
Tästä syystä oikeus kantaa asetta ei ole toissijainen poliittinen kysymys. Se on looginen jatke itseomistajuudelle. Todellisessa maailmassa oikeuksia ei suojaa maagiset esteet tai hyväntahtoiset toiveet. Niitä puolustaa uskottava kyky vastata voimaan yhtä suurella tai suuremmalla voimalla. Rikolliset eivät riisu itseään aseista kunnioituksesta lakia kohtaan. He hankkivat itselleen mitä tahansa välineitä, jotka parhaiten palvelevat heidän tarkoituksiaan. Siksi vapailla yksilöillä on oltava pääsy samoihin teknologisiin puolustuskeinoihin – mukaan lukien ampuma-aseet – jotta heidän oikeutensa olisivat enemmän kuin teoreettisia.
Jokainen, joka vahvistaa oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen, mutta vastustaa yksilön oikeutta pitää ja kantaa aseita, on filosofisesti epäjohdonmukainen. Hän ei ole johtanut omia lähtökohtiaan välttämättömään johtopäätökseen.
Jokainen siviilien aseiden omistusoikeuksien rajoitus on pohjimmiltaan väite, että hallituksen yksinomaisena velvollisuutena on päättää, milloin, missä ja miten voimakeinoja voidaan käyttää oikeuksien suojelemiseksi (tai loukkaamiseksi). Tämä kanta on luonnostaan autoritäärinen. Se asettaa valtion välimiehen rooliin sen suhteen, ovatko oikeutesi olemassa tietyssä kontekstissa. Ne, jotka ajavat tätä ajatusta, on pakotettava tunnustamaan tämä todellisuus. Vältteleminen paljastaa joko filosofista epäpätevyyttä tai tahallista epärehellisyyttä.
Yhden laitoksen monopolin myöntäminen kehittyneisiin aseisiin samalla kun väestö riisutaan aseista, luo haavoittuvuuden. Jos aseet ovat niin vaarallisia, ettei niitä voida luottaa siviileihin, miksi niitä pitäisi luottaa hallitukseen – joka koostuu samoista erehtyväisistä ihmisistä? Tämä on klassinen "kuka tarkkailee tarkkailijoita" -dilemma. Toivo, että yksinomaisen vallan saaneet eivät koskaan käytä sitä väärin, ei ole vakava poliittinen filosofia; se on toiveajattelua.
Historia tarjoaa runsaasti varoituksia. Hallitukset ovat toistuvasti käyttäneet aseellista monopoliaan väestön aseistariisumiseen ennen muiden oikeuksien riistämistä. Amerikan tasavallan perustajat ymmärsivät tämän vaaran perin pohjin. James Madison varoitti, että sortajat voivat tyrannisoida vain, jos heillä on vakituinen armeija, orjuutettu lehdistö ja aseeton väestö. George Mason julisti, että kansan aseistariisunta on tehokkain tapa orjuuttaa heidät. Noah Webster huomautti, että ennen kuin vakituinen armeija voi hallita, kansa on riisuttava aseista – kuten tehdään lähes jokaisessa Euroopan maassa.
Yksilön tehokkaan itsepuolustuskeinon kieltäminen väittämällä, että hänellä on oikeus elämään ja omaisuuteen, on itsensä kanssa ristiriitaista. Se luo kaksi ihmisluokkaa: ne, joilla on aito itseomistusoikeus, ja ne, jotka ovat riippuvaisia heistä. Tehoton itsepuolustus – jossa siviilien on rajoitettava veitsiin, kun taas rikolliset ja valtio pitävät ampuma-aseet – ei ole minkäänlaista puolustusta. Nykyaikaiset realiteetit, kuten 3D-tulostettujen ampuma-aseiden toteutettavuus, tekevät monista asevalvontajärjestelmistä käytännössä merkityksettömiä joka tapauksessa.
Organisaatiot ja eri valtion virastot väittävät, että tiukemmat aselait pelastavat ihmishenkiä. Heidän tutkimuksensa keskittyvät lähes poikkeuksetta kapea-alaisesti asekuolemiin tai aseväkivaltaan pikemminkin kuin henkirikosten, väkivaltarikosten tai murtovarkauksien kokonaismäärään. Tietenkin yhteiskunnissa, joissa on enemmän aseita, on enemmän asekuolemia – aivan kuten keskiaikaisissa yhteiskunnissa oli enemmän miekkakuolemia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta ei kännissä