Evankeliumille on kysyntää

Satakunnan Kansa 29.3.
Tuomo Talja

Kolumnit | Pyhäpäivän sana

"Ei ole enää noloa uskoa Jeesukseen syntieni sovittajana” .
– Evankeliumi vastakulttuurina

Tuomo Talja Kankaanpään seurakunnasta kirjoittaa nuorten sukupolvien suhtautumisesta evankeliumiin.

On viitteitä siitä, että perinteisen kristillisen lähetystyön painopiste on siirtymässä kirkon ulkopuolelle. Samaan aikaan voi havaita, että evankeliumille on kysyntää. Asiaan ovat havahtuneet monet, etenkin nuoremmat sukupolvet.

Maailman muuttuessa turvattomaksi ja arvaamattomaksi katse kääntyy pois ihmiskeskeisyydestä kohti jotain pysyvämpää. Vaikka lähetystyö ihmisten toteuttamana ei ole ollut ongelmatonta, kristinusko on myötävaikuttanut yhteiskuntien kehitykseen merkittävästi.

Edelleen yhteiskuntamme perustana olleet kristilliset arvot kannattelevat ja ohjaavat huolehtimaan lähimmäisestä myös vaikeassa taloustilanteessa. Perimmäinen kysymys ei ole kuitenkaan hyvinvoinnista tai yhteiskunnallisesta vakaudesta. Evankeliumi kannattelee ihmistä myös silloin, kun kaikki muu katoaa.

Alkava hiljainen viikko ja sitä seuraava pääsiäinen johdattavat kristinuskon ytimeen. Jeesus kuoli maailman syntien puolesta, jotta saisin pahat tekoni anteeksi ja pääsisin iankaikkiseen elämään, jossa kaikki on kerran hyvin.

Sanoma anteeksiannosta on Jeesuksen opetuksen keskiössä. Kristillisen opetuksen vähentyessä riitojen ja erimielisyyksien ratkaisukeinot ovat koventuneet. Tämä näkyy niin yhteiskunnallisessa keskustelussa, toimintatavoissa kuin kyvyttömyytenä kohdata ja sietää eri tavoin ajattelevia lähimmäisiä.

Nuorten sukupolvien parissa evankeliumi nähdään vastakulttuurina. Ei ole enää noloa uskoa Jeesukseen syntieni sovittajana ja seurata hänen opetuksiaan. On ilmeistä, että kasvanut kiinnostus kristinuskoa kohtaan ei kumpua ilmastoasioista tai hyväntekeväisyydestä, joilla on oma tärkeä paikkansa, vaan kirkon ainutlaatuisesta sanomasta. Meille on annettu tehtäväksi viedä eteenpäin evankeliumia lohdutukseksi, rohkaisuksi ja turvaksi mahdollisimman monille.

Kirjoittaja on Kankaanpään seurakuntapastori.