Hänen äänestäjänsä on hyvin pettyneitä tuhon politiikkaan!
Purra vaarassa pudota eduskunnasta
Anonyymi-ap
71430
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Kansan vika suomen talous ja ylikulutus.
Höpön löpöö!
Paskapostaat
Purra joutuu siivoamaan eduskunnassa vessoja
Orpo ja Purra paskoneet EK-politiikallan:
■ EU:n huonoimman talouskehityksen
■ EU:n korkeimman kasvavan työttömyyden
■ EU:n pahimman veljaantumisen. Velanotto myös Suomen historian pahinta, viime vuonna 2025 Suomen Ennätys velanotossa 17,8 mrd€
□ Erikoismainintana vuosina 2024, 2025 ja 2026 pahimmat konkurssimäärät 2000-luvulla
Tällä kaudella on nähty kuinka hyvin kokoomuksen, RKP:n, kristillisdemokraattien ja jopa persujen jakamat oikeistolaiset arvot auttavat työttömiä aktivoitumaan ja työllistymään. Orpo, Purra, Adlercreutz ja Essayah ovat saaneet edelleen kasvavan työttömyyden EU:n korkeimmaksi ja jopa työllisyyden laskemaan noin 75 000 hengellä vajaassa kolmessa vuodessa, vaikka maahan on rahdattu 165 0000 kolmansien maiden palkanpolkijaa pääosin halpa-Aasiasta.
Työllistymisen esteitä on luotu pätkätyön vastaanottamiselle mm. työttömyysturvan 300e/kk ja toimeentulotuen 150e/kk työtulojen suojaosien poistoilla, jotka jopa RKP ja kokoomuksen Pia Kauma haluavat nyt takaisin, mutta Orpo ja Purra eivät myönnä virheitään ideologisesti oikeaoppisina.
Sopisi hyvin Purralle pitkän ja stressaavan valtiovarainministeripestin jälkeen.
Purrahan on kertonut rentotuvansa siivoamalla.
Ei Purra mihinkään putoa.
Hänhän on Suomen seuraava pääministeri.
Ainakin, jos hänen omat suunnitelmansa toteutuvat.
Tyhmiä kun ovat.
Palstavajakki haluaa kaikille pahaa, koska hän paskoo vaippoihin!
Eikä hänellä ole elämää!
Siis Riikkuli
Todellinen vaara! Kaikki vihaa häntä!
Kivat projektiot sulla. 🤭
Nyt persureppanat ihan paniikissa vaipoissaan!
Päiväkodissasi?
Hoitokodeissa
Voi ottaa vaippapersuuja kovastikkin!
Siinä äidinkielen tukiopetusryhmässä, jossa olet? 🤭
PS. Tuossa voi olla sulle vähän vaikeita sanoja, mutta pyydä opelta apua.
PURRA ON TUHO!
Minä äänestän purraa tms.
Perussuomalaisten edustajissa on 300% enemmän lapsipornosta tuomittuja pedofiliarikollisia kuin yhdessäkään muussa puolueessa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ja Perussuomalaisten johto hyväksyi lapsipornosta tuomitut pedofiliarikolliset edustamaan Perussuomalaisia.
Miksi?
Miksi vihavassareilla ei ikinä tuo matematiikka onnistu?
Linkki, tai valehtelet, kuten aina.
Kukaan ei jää kaipaamaan!
Totta
Ei kukaan.
Purra on tuho!
Nämä irvipurrat ja Orput vois jo poistua nopeutetulla aikataululla siis pois poikkeen
Kohtalainen vaara on, ettei putoa. Huonot ajat Suomelle jatkuu, jos jatkaa.
Jep, kyllä Taavetti tietää. 🙄
Voehan Jahvetti sentään.
Lyödäänkö vetoa, ettei Antti Lindtman tule ikinä olemaan yli yhtä vuotta Suomen pääministerinä?
Tuskinpa kukaan Purran äänestäjistä on pettynyt? Suvakit ja vihervassarit on järkyttyneitä? Muuten voisin äänestää mutta en äänestä naista.
Riikka hoitaa hommat hyvin, eikä sillä ole edes ylimääräisiä Hitas-asuntoja kuten tuolla SDP-surkimuksella.
Eikös sillä ole paritalon puolikas?
Putoaa.
Karma kostaa.
Purra ei välttämättä halua jatkaa politiikassa.
Hyvä niin.
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
Suomen kansa ei unohda koskaan Riikka Purran valehtelua
https://areena.yle.fi/1-65986800?seek=134Riikka
Purra lahjoitti suurituloisille tuhansien eurojen vuotuiset verohelpotukset.
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Ennen vaaleja
Riikka Purra: Pienituloisilta ei leikata, se ei meille käy"
Vaalien jälkeen
Riikka Purra pystytkö toistamaan "Pienituloisilta ei leikata”
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Kuka enää luottaa persuihin?https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riikka-purra-kokoomus-haluaa-leikata-pienituloisten-etuuksista-se-ei-meille-kay/32df6afc-3f38-4bf4-9dd1-6f372ec557ca
Xxxxxxxx
Xxxxxxxx
Valtiovarainministeri Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään. 💰💵💸💸💶💶💶💰💰
Pienituloisille perheille annettiin neuvo Tinkikää lastenne harrastuksista jos palkkanne ei riitä kattamaan kohonneita elinkustannuksia 😂 ✂️
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
.
Xxxxxxxxx
Xxxxxxxxx
Me Perussuomalaiset emme suostu menemään sellaiseen hallitukseen joka leikkaa pienituloisilta perheiltä.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”
FAKTAT:
Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois-
Määräaikainen työsopimus ilman perustetta-
Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa-
Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa-
Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä-
Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä-
Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen-
Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua-
Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan-
Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko-
Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän-
Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi tukea heikompia-
Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta-
Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen-
Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin-
Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus-
Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan-
Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä- Lapsikorotukset pois-
Vuorotteluvapaat lakkautetaan-
Aikuiskoulutustuki lakkautetaan-
Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon-
Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia-
,
Xxxxx
Miljardi valtion budjettiin löytyisi jos hallitus peruisi keväällä päättämänsä veroalen suurituloisille ja suuryrityksille.
Demarit ne eduskunnassa putoilevat.
Tansin hytkytys boolimaljan ympärillä helpottaa kummasti pahaa oloa. Sosialismiin kuuluukin tarjota kaikille saman verran, tai ei mitään.
Eipä galluppien perusteella.
Vaihtelu virkistää.
Tälmä kausi jo nähty.
Talouskasvusta turha enää edes haaveilla.
Petteri vain nolas itsensä.
Ihan itse. Omin toimin..
Ottamalla opiksi omista virheistään ja perumalla osa leikkauksista.
Voi tilanteen vielä kääntää.
Ilman elvytystä tästä Ei nousta .
...
Jo vanha kansa sanoi osuvasti, että sen edestään löytää minkä taakseen koittaa jättää.
Kaisa Kadejeffillä on ylimääräisiä kestovaippoja jemmassa🫵😂
Lähteekö kuin nappi housuista?
Kusetuksen maksaa lopulta kusettajat itse 🤣
Olet oikeassa!
Sellista se on kun valehtelee
Kyllä lähtee!
Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”
Riikka on saanut runsaasti uusia äänestäjiä.
Siitä päivästä tulee virallinen liputuspäivä.
Purra putoo! Kusetti ja valehteli!
Äänestäjät kyllä muistavat kuinka törkeästi Purra petti vaalilupauksensa, vaalien jälkeen joutuu varmasti etsimään uutta duunia. Toivotaan että äänestäjät muistavat nuo valehtelut kun uusia vaalilupauksia alkaa sepittelemään seuraavien vaalien alla-.
Parasta olla varovainen siellä eduskunnan portaikossa?
ja se olisi sille vtun mu1kulle... ihan oikein!
Buahahhaaaahhaaaa
Jo on korkea aikakin kun ei osaa erota!
Ihan oikein sille valehtelijalle
Espoolaiset ovat samaa mieltä hänen kanssaan taloudenpidosta kuten monet muutkin.
Pelastajat väänsi niskat nurin!
Ei köyhiltä ole vieläkään leikattu mitään. Kyllä he ovat saaneet omat kirpputorirojunsa pitää itsellään ainakin tähän asti. Ainoastaan valtion ja kunnan jakamien rahasummien määrää on pienennetty, eli leikattu.
HYVÄ NIIN!
Sitä saa mitä tilaa! Täysien mulkvistien hallitus!
heh heh..
buahahhaaaaaa