Jeesus oli ihminen

Anonyymi-ap

Paavali sanoi Jeesuksen syntyneen vaimosta Daavidin sukuun, israelilaiseksi.

Galatalaiskirje:
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,

Roomalaiskirje:
1:3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä

Jeesus oli ihminen.

Roomalaiskirje:
5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;

Jeesus kuoli ristillä ja heräsi kuolleista.

1.Korinttolaiskirje:
15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.

Paavalin Jeesus oli lihaa ja verta oleva ihminen, todellinen historian henkilö.

26

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jeesus kuoli vuonna 30.

      Luukkaan evankeliumi:
      3:1 Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakonitiinmaan neljännysruhtinaana ja Lysanias Abilenen neljännysruhtinaana,

      Jeesus alkaa julkisen toimintansa vuonna 27.

      Paavali kääntyy vuonna 31 ja käy Jerusalemissa vuonna 45.

      Galatalaiskirje:
      2:1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.

      Tämä tiedetään siitä, että silloin oli nälänhätä Juudeassa, ja Paavali toimitti sinne avustuksen seurakunnilta.

      2:10 Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä.

      • Anonyymi00002

        Kuoli, mutta ei herännyt kuolleista.


      • Anonyymi00002 kirjoitti:

        Kuoli, mutta ei herännyt kuolleista.

        Satuhahmot eivät voi kuolla eivätkä ole ihmisiä.


    • Anonyymi00003

      Jeesus oli aikansa uskolla parantaja, huijari. Ketään ei parantunut ja Jeesus itse jäi kuoleman vangiksi: ei herännyt kuolleista.

      • Jos olisi edes yhden sairaan parantanut, olisi joku hänet huomannut, mutta kun ei niin ei.


    • Anonyymi00004

      Useimmat kirjallisuuden hahmot esitetään "lihaa ja verta olevina ihmisinä". Kaikkea voidaan kirjoittaa, mutta eihän edes Paavalin historiallisuudesta ei ole täyttä varmuutta! Laittamasi raamatunpaikat osoittavat vain, että Paavali tai joku hänen nimissään on noin kirjoittanut.

      • Anonyymi00005

        Tutkijat pitävät Paavalia todellisena. Vain tällä palstalla asia kiistetään.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tutkijat pitävät Paavalia todellisena. Vain tällä palstalla asia kiistetään.

        Vaikka Paavali olisi ollut todellinen henkilö, ei se tarkoita, että hänen kirjoituksensa olisivat tosia.

        Tänäkin päivänä uskonnolliset ihmiset esittävät totena ilmiselvästi fabrikoituja kertomuksia.
        Ja onhan moni 'itsekin' tavannut Jeesuksen, enkeleitä sun muita...


    • Anonyymi00006

      Jeesuksen liharuumis naulittiin ristille. Henkeä ei voida naulita eikä tappaa. Jeesus oli ihminen.

      • Anonyymi00018

        Hui kuinka todistusvoimainen juttu...


    • Anonyymi00007

      Ateismi ei hyväksy mitään yliluonnollista.
      Paavali & Jeesus ym. Satuhahmoja.
      Tieto on tietoa. Vaikka se onkin mutu.
      Niin moni ateisti jakaa saman mutu.
      Tutkijoiden on siksi turhaa pitää ääntä.

      • Anonyymi00008

        Paavali on todellinen ihminen ja niin on myös Jeesus hänen mukaansa. Tämä kismittää ateisteja.


      • Anonyymi00009

        ""Ateismi ei hyväksy mitään yliluonnollista.


        Hyvin keskeistä on uteliaisuus vaikkakin
        ennakkoluulot mutu voittaa. Totta.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Paavali on todellinen ihminen ja niin on myös Jeesus hänen mukaansa. Tämä kismittää ateisteja.

        Kyllä tutkijat + aito kiinnostus
        tuovat totuuden. Nyt tv 1 on sarja
        missä lukuisia teologian tohtoreita
        juurta jaksain kertoo sen.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Kyllä tutkijat aito kiinnostus
        tuovat totuuden. Nyt tv 1 on sarja
        missä lukuisia teologian tohtoreita
        juurta jaksain kertoo sen.

        Ristinmies ja minä. Jeesus Nasaretilaisen tarina.

        Ei sisällä kritiikkiä lainkaan. Puolueellinen ohjelma.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Kyllä tutkijat aito kiinnostus
        tuovat totuuden. Nyt tv 1 on sarja
        missä lukuisia teologian tohtoreita
        juurta jaksain kertoo sen.

        Moni teologian tohtori on saatu jo lapsuudesta asti uskomaan, ja se vääristää heidän arvostelukykyään, ainakin mitä uskontoon tulee.


    • Anonyymi00010

      Saatko kiksejä Jeesuksesta?

      • Anonyymi00021

        Saan orkkuja Jeesuksesta masturboidessani.


    • Anonyymi00013

      Jeesus vaikutti vain 3 ja 1/2 vuoden ajan AVOIMESTI. Sen jälkeen hänen vaikutuksensa on ollut paljon salatumpaa. Emme tiedä mitä kaikkea hän on vuosisatojen kuluessa vaikuttanut. Hän yritti Gnostilaisuuden avulla korottaa seitsemää vähäisempää apostolia edustajikseen, mutta tuo yritys tuhottiin. Sen jälkeen hän ei tehnyt enää toista yritystä vaan jäi taustalle piiloon. Vai osaako joku kertoa missä Jeesus oli 1200 ja 1300 tai 1670 . Tuskinpa? Mutta nyt 2026 asiat ovat AVOIMEMPIA kuin ennen. Siinä mielessä olemme paremmassa asemassa kuin koskaan ennen. Toki 1833 tienoilla väitetään Jeesuksen alkaneen vaikuttaa Amerikassa MAP kirkon huomassa jatkuvaa ilmestymistä.
      Joten jo silloin tapahtui käänne.

    • Anonyymi00014

      Jeesus on keksitty satuhahmo.

      • Anonyymi00015

        Paavali kirjoitti todellisesta ihmisestä ja sanoi vainonneensa hänen seuraajiaan 30-luvun alussa. Jeesuksen aikalainen ja aikalaisia. Johannes, Jaakob, Pietari ja Paavali itse. Kolme ensimmäistä näki Jeesuksen tämän vielä eläessä ennen ristinkuolemaa.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Paavali kirjoitti todellisesta ihmisestä ja sanoi vainonneensa hänen seuraajiaan 30-luvun alussa. Jeesuksen aikalainen ja aikalaisia. Johannes, Jaakob, Pietari ja Paavali itse. Kolme ensimmäistä näki Jeesuksen tämän vielä eläessä ennen ristinkuolemaa.

        Mika Waltari kirjoitti Sinuhe egyptiläisestä. Walt Disney kirjoitti Aku Ankasta. Jeesus ei kirjoittanut ikinä mitään. Sama vika kuin Jumalalla.


    • Anonyymi00016

      copperfield oli kanssa aika taitava

      • Anonyymi00022

        Copperfield olikin kumiankka jolla Jeesus leikki lapsena. Sitten hän muutti sen eläväksi olennoksi lausumalla: Putr Tiny spirigtus dukiin Magt lively.

        Eihän kukaan ole nykyisin mitään jos ei osaa taikoa. Mikä on taikuuden tarkoitus aina on sama kuin satujen. Tehdä arkipäiväisestä ja mitättömästä jotain suurta. Omata kivi joka muuttaa kaikki muut kivet kullaksi. Jeesuksen kumiankan alkuperä on mitätön ja kuitenkin siitä tuli suurta.....


    • Anonyymi00023
      UUSI

      Maailman suurin huijaus on se, että Jeesus niminen henkilö kertoi olevansa Jumalan poika ja se otettiin todesta!...

      • UUSI

        Jeesus ei ole keksintönä Joulupukkia kummempi. Jostain syystä ihmiset lakkaavat vanhemmiten uskomasta Joulupukkiin, mutta Jeesus se vaan menee aika monelle vanhanakin täydestä kuin pyramidihuijaus. Ihmisiä on niin helppo huijata!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      87
      3950
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3767
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      44
      2225
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      56
      2194
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2084
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      51
      1756
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1439
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      107
      1190
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1183
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1109
    Aihe