SOPIMATTOMAT, tuore tietokirja neurokirjosta

Olen kiireiltäni ehtinyt lukea tätä tärkeää tietokirjaa
vasta muutamia kymmeniä sivuja.

Assina tunnistan tosi monia kirjan kuvaamia asioita.
Vaikeasti kuvattava levottomuus. Jatkuva väsymys.
Sisäinen kaoottinen rauhattomuus. Listojen tekeminen.
Tunne, että en sovi tähän yhteiskuntaan enkä oikein
tiedä miksi. Jatkuvaa oman itsen ja noiden toisten
ihmisten välisen erilaisuuden kuilun pysäyttävää
havainnointia. Uupumista. Yksin vetäytymistä ja
sen tuntemista, miten huojentavaa se on, varsinkin
jos yksin uppoutuu johonkin erityiseen "ekkoon" eli
erityiskiinnostuksenkohteeseensa ja huomaa saavansa
aikaan jotain itselle tärkeää omaa ja selvästi hyvää ja
tasokasta, sellaista, jolla saa kehuja ja arvostusta joiltakin
muilta ihmisiltä - ja jonka kautta voi jopa löytää omimman
paikkansa tässä yhteiskunnassa!

Minun kohdallani kesti tyypillisen pitkään, ennen kuin
minulle selvisi erilaisuuteni oikea nimi. Olin pitkään kuin
eksynyt suunnistaja, jolle kukaan ei osannut antaa oikeaa
karttaa. Meni kauan, ennen kuin hahmotin erilaisuuteni
koko problematiikan, varsinkin sen dynaamisen syy-seuraus-
suhteen neurotyypillisyyteen. Juuri neurotyypillisyys oli se,
mikä vallitsi ympärilläni kuin nimetön synkkä pilvirintama
tai jopa lievä sotatila. Se vallitsi varsinkin kaikessa, mikä
oli sosiaalista eli yhteisöllisiä normeja koskevaa.

Suora sitaatti:
"Kautta historian normeihin sopimattomuudesta on
tehty yksilön sairaus."

Miten olennainen havainto tuo onkaan! Tuossa ollaan
enemmistö-vastaan-vähemmistö-problematiikan ytimessä.
Assina minun on pitänyt valita - tai paremminkin luoda -
omat normini, jotka ovat löytyneet omimmasta sisäisestä
maailmastani, synnynnäisestä erilaisesta aivotoiminnastani.

Suurimman virheen assina olisin tehnyt silloin, jos olisin
tosissani yrittänyt vääntäytyä neurotyypillisten normien
mukaiseksi! Se olisi ollut yhtä hullua ja tyhmää kuin sillä
kuuluisalla kalalla, joka päätti ryhtyä kokopäivätoimiseksi
linnuksi, sellaiseksi, joka ei mitenkään erottuisi suuresta
parvesta!

Synnynnäisesti neuroEPÄtyypilliselle ihmiselle oman
todella toimivan identiteetin löytämiseen menee pakosti
paljon aikaa. Autismikirjoiselle ihmiselle löytyisi oma
identiteetti sujuvan helposti vain silloin, jos ympärillä
pyörivä ihmisenemmistö olisi myös neuroEPÄtyypillistä
- tai ainakin pysyisi hiljaa - tai ainakin pidättäytyisi
tuijottelemasta, pilkkaamasta ja tyrkyttelemästä
neurotyypillisiä "neuvojaan"!

Suora sitaatti:
"Tämä kirja pyrkii räjäyttämään ahtaita normeja ja
antamaan sinulle vapautta itse määritellä kuka olet ja
miten haluat elämääsi elää."

Tuo on erittäin viisas ja arvokas pyrkimys!

Ydinkysymys on, sallitaanko AITOUS. Kyse on siitä,
annetaanko erilaiselle ihmiselle täydet ihmisoikeudet
- eli oikeus olla erilainen, omanlaisensa.

Eiväthän linnutkaan pyri määräilemään, miten kalojen
tulisi elää! Kyllähän kalat itse tietävät, mikä on aitoa
kalan elämää.
Miksi sitten neurotyypillisen enemmistön annettaisiin
määräillä, miten neuroEPÄtyypillisen vähemmistön
tulisi elää! Kyllähän me neuroEPÄtyypilliset ihmiset
itse tiedämme ja sisäisesti tunnemme, milloin meidän
elämämme toteutuu todella AIDOSTI!
Se tapahtuu silloin, kun saamme päästää
valloilleen koko omimman potentiaalimme!

Joku viisas on sanonut: "Aito erottuminen porukasta
on maailman vaativimpia taidelajeja."

Suora sitaatti SOPIMATTOMAT -kirjasta:
"Tämä ei ole kirja, jonka avulla voit muuttua normaaliksi.
Tämä on kirja, jonka avulla voit muuttua sellaiseksi kuin
aidosti omana itsenäsi olet."

Olisipa enemmän tällaisia kirjoja!

Ira Selkälän puheena oleva tuore tietokirja SOPIMATTOMAT
on minulle assina hyvin antoisa. Se on niin tiivistä asiaa, että
sitä ei voi lukea nopeasti.

Suora sitaatti:
"ADHD:n ja autismin kirjoa on pitkään tutkittu ja kuvattu
ulkopuolisen katseen kautta, ongelmia ja poikkeavuutta korostaen."

On tosiaan valtava ero sillä, katsooko autismikirjoa
autismikirjoisena sisältäpäin vai katseleeko sitä
neurotyypillisenä ulkopuolisena, jolloin sitä ei
tarvitse ottaa niin todesta ja voi huoletta erehtyä
pitämään sitä vaikka "rikkinäisyytenä", "neurotyypillisyyden
kehityshäiriönä", "sairautena, johon pitää löytää
tehokas parantava lääke, jotta jokainen potilas
voi saavuttaa neurotyypillisen eli ainoan oikean
onnellisen elämän".
Huh huh!
Tuolla lailla autismikirjon "näkevät" ne, joita nykyään kutsutaan
nentisteiksi. Nentisti on ulkopuolisena pahasti pihalla ja silti
esittää ikään kuin ymmärtäisi ja tietäisi.
Assin silmin näen nentistit tyypillisinä "luuloviisaina",
eräänlaisina hurahtaneina uskovaisina. Pahimmassa
tapauksessa he väittävät, että itse Jumala on heidän
kanssaan ihan samaa mieltä! Etsimättä tulee mieleen
Päivi Räsäsen tapaus, joka odotetusti lopulta ratkesi
Korkeimman oikeuden antamaan tuomioon.

Suora sitaatti:
"Neuroepätyypillisten oma ääni ja kokemusmaailma
on sivuutettu, mikä on johtanut moniin virhepäätelmiin
ja stereotypioihin."

Juuri meidän neuroEPÄtyypillisten oman äänen
sivuuttaminen johtaa nentismin sudenkuoppaan,
katalaan ansaan, jossa autismikirjo harhaisesti nähdään
"neurotyypillisyyden vääristymänä". Toisin sanoen
korkeimmaksi ihanteeksi on erehdytty nostamaan vain
yksi neurobilogisuuden muoto eli neurotyypillisyys!
Ja samalla kaikki muut arvokkaan biodiversiteetin
neurobiologiset ilmenemismuodot kategorisesti
kielletään ja leimataan "räikeän vääränlaisiksi", vaikka
nykyiset neurotieteet ovat jo vuosikausia olleet yhtä mieltä
siitä, että autismikirjoiset ihmiset eivät todellakaan ole
vääränlaisia, vaan omalla erilaisella tavallaan arvokkaita ja
täysin oikeanlaisia juuri sellaisina kuin ovat.

Ei kannata sulkea silmiään siltä ihmiskunnan faktalta, että
tieteen, taiteen ja keksintöjen alalta löytyy suhteellisen suuri
määrä huipputuloksiin yltäneitä AUTISMIKIRJOISIA ihmisiä.

Hankkikaa SOPIMATTOMAT. Siinäpä vasta tärkeä tietokirja.

Luen Ira Selkälän tuoretta tietokirjaa SOPIMATTOMAT
hitaasti ja hartaasti. Tuo kirja on aarreaitta!

Miten tärkeää onkaan autismikirjon olemuksen syvällisessä
selvittämisessä se, että pysähdytään kuuntelemaan meidän
autismikirjoisten ihmisten OMIA tulkintoja siitä, miksi me
ajattelemme, hahmotamme, käyttäydymme ja vuorovaikutamme
juuri niin omaperäisesti kuin me teemme - eli selvästi toisin kuin
neurotyypillinen enemmistö.

Onneksi nykyaikaisten neurotieteiden tutkijat ovat ymmärtäneet tämän
ja juuri kuuntelemalla itse autismikirjoisia neurologia onkin näissä
asioissa tehnyt suoranaisia kehityshyppäyksiä.

Suora sitaatti:
"Ihmiskunta hyötyy moninaisuudesta samaan tapaan kuin
luonto hyötyy lajien erilaisuudesta, biodiversiteetistä."

Juuri niin. Jos ihmislajiin ei kuuluisi ollenkaan autismiaivoisia
oman tien kulkijoita, olisimme - ehkä paljonkin - nykyistä
kehitysastettamme jäljessä. Paljon keksintöjä ei olisi
ollenkaan tehty eikä olisi suhteellisuusteorian mullistavaa
vaikutusta eikä monia tieteen innovaatioita - ja ehkä yhä
kuvittelisimme - toisin kuin Galilei - , että aurinko kiertää maata.
Puhumattakaan todella lukuisista eri taiteenalojen suurista
merkkiteoksista. Esim. Beethovenin vuonna 1824 kantaesitetty
huippusaavutus 9. sinfonia ja sen osa "Oodi ilolle" olisi kokonaan
jäänyt syntymättä. Ja olisimme jääneet myös täysin ilman vuonna
1503 valmistunutta Leonardo da Vincin Mona Lisaa. Jne.

Suora sitaatti:
"Neurotyypillisiä on arviolta 80 % ihmisistä. He muistuttavat
neurologisesti enemmän toisiaan kuin neuroepätyypillisiä:
heillä on samankaltaiset hermostot, kognitiiviset profiilit ja
vuorovaikutustyylit. Neuroepätyypilliset taas ovat kirjava
vähemmistöjoukko, jonka tavat aistia, ajatella ja hahmottaa
poikkeavat neurologisesta enemmistöstä."

Neurotyypillinen enemmistö on vuosikymmeniä tuudittautunut
kuvittelemaan olevansa "se terve" ja samalla meidät neuro-
epätyypilliset on kuviteltu "niiksi sairaiksi". Enemmistö ei ole
osannut nähdä sitä, miten me epätyypilliset kuulumme suureen
kokonaisuuteen yhtä täysivaltaisina jäseninä kuin enemmistönä
olevat neurotyypillisetkin. Kyse on biodiversiteetin suuresta
kokonaisuudesta, jonka tekee kestäväksi nimenomaan se, että
muotoja ja lajeja on monia.

Viime vuosikymmenten yksi suurimmista oivalluksista
neurologian alalla on ollut sen tajuaminen, että autismikirjo
ei ole mikään "neurotyypillisyyden kehityshäiriö" vaan oma
luonnon monimuotoisuuteen kuuluva neurovariaatio, johon
kuuluvat erityisvahvuudet jo osoittavat, että ei voida puhua
mistään häiriöstä. Nykyään pisimmälle päässeet tutkijat
eivät enää erehdy kuvittelemaan, että autismikirjoisuus
olisi jotain vähempiarvoista kuin neurotyypillisyys, vaan
että ne molemmat ovat tasan yhtä asiaankuuluvia ja tasan
yhtä hyväksyttäviä ihmislajin aivojen monimuotoisuuden
neurobiologisia ilmentymiä.

SOPIMATTOMAT on mainio tietokirja, suorastaan
neurokirjon pikkujättiläinen!

Meidän autismikirjoisten ihmisten sosiaalinen käyttäytyminen
vertautuu yhä liian usein "ainoana oikeana" pidettyyn
neurotyypilliseen tapaan olla sosiaalinen. Neurotyypillisyyden
katteeton ylivalta on vanhentunut normi, joka on pala
palalta purettava!

Neuromoninaisuuden arvostaminen yhä liian usein puuttuu.

Tällä vuosituhannella on menty kuitenkin neurotieteissä
huimasti eteenpäin. On tajuttu, että synnynnäisen ja pysyvän
neuroerilaisuuden takia ei ihmisiä pidä syrjiä. On oivallettu
mm. neurovahvistavan (engl. neuro-affirming) lähestymistavan
suuri positiivinen toimivuus.

Suora sitaatti:
"Kun joku kertoo toimivansa neurovahvistavalla lähestymistavalla,
hän viestii arvostavansa neuromoninaisuutta. Hän haluaa muuttaa
yhteiskuntaa sellaiseksi, että myös neuroepätyypilliset voivat olla
omia itsejään."

Nykyään tiedostetaan, miten arvokasta luonnon monimuotoisuuteen
kuuluva neuromoninaisuus on. Tiedostetaan se, että autismiaivoisten
oman tien kulkijoiden panos ihmiskunnan historiaan on todella
vahva ja merkittävä.

Nentistien kohdalla tämä tiedostaminen on jäänyt vielä toistaiseksi
kokonaan tapahtumatta. Mutta kyllähän jälkijunatkin lopulta
saapuvat perille. Poikkeuksen tekevät museojunat, jotka usein
jo jököttävät loppusijoituspaikallaan ja jos niihin astuu niin kuulee
vain mumisevaa höpinää "kehityshäiriöistä".

Nentistiseen museojunaan verrattuna nykyaikaiset neurotieteet
onneksi ovat jotain aivan muuta. Ne ovat kuin pendolinoja eli
suurinopeuksisia kallistuvakorisia junia, jotka porhaltavat
vähintään ajan tasalla ja viitoittavat meille kaikille oikean tien
tuntuvasti parempaan tulevaisuuteen.

Sitaatti po. tietokirjasta SOPIMATTOMAT:
"Tutkijat uskovat, että autismin ydinpiirre on kognitiivinen
profiili, jota kutsutaan MONOTROPISMIKSI. Se tarkoittaa sitä,
että autistit pykivät suuntaamaan huomionsa intensiivisesti
yhteen tai muutamaan asiaan kerrallaan. Autisteilla onkin
usein erityisiä kiinnostuksen kohteita, joihin he uppoutuvat
syvällisesti."

Assina tunnen, että tuo MONOTROPISMI on aika hyvä selitysteoria
ja kuvaus autismikirjoisuuden ytimestä. Miten usein onkaan
päiväni tuntunut menneen hukkaan, jos en ole saanut AS-aivoillani
keskittyä johonkin minua kovasti kiinnostavaan asiaan.

Tuo monotropistinen keskittymiskyky selittää sen, että juuri
suhteellisen moni autismikirjoinen ihminen on kyennyt saavuttamaan
merkittäviä tuloksia tieteen ja keksintöjen alalla. Mainittakoon esim.
nämä julkisuudessa autismikirjoisiksi arvellut merkkihenkilöt:
A. G. Bell (keksijä)
Nikola Tesla (keksijä)
Benjamin Franklin (keksijä)
Thomas Alva Edison (keksijä)
Marie Curie (fysiikan nobel 1903 ja kemian nobel 1911)
Alan Turing (matemaatikko, logiikan tutkija)
Gregor Mendel (geneetikko)
Isaac Newton (fyysikko, matemaatikko)
Charles Darwin (luonnontieteilijä)
Albert Einstein (fysiikan nobel 1921)
jne.

Assina minulla oli vaikeuksia koulussa. Burnout uhkasi
tulla - ja sitten lukiossa se tulikin. Hyvin monotropistiset
AS-aivot omaavana oman tien kulkijana kykenin motivoitumaan
kunnolla vain minua erityisesti kiinnostaviin kouluaineisiin.
Muistan ikuisesti sen, miten esim. kirkkohistorian tunneilta
pois jättäytyminen oli toistuvasti minulle lähes pakkomielteinen
salainen haave. Tyydyin kylläkin olemaan niilläkin tunneilla
MUTTA en jaksanut kuunnella opettajan muminaa, vaan keskityin
kaikki ne tunnit piirtelemään omiani kirkkohistorian oppikirjan
marginaalit täyteen. Sittemmin pääsinkin opiskelemaan graafista
suunnittelua ja siitä tuli minulle ammatti, joka mahdollisti
taloudellisen itsenäisyyden. Millaiseksi päiviräsäseksi - luoja
paratkoon! - olisinkaan päätynyt, ellei intensiivinen monotropistinen
kielletty oppitunneilla piirtely olisi pelastanut minua!

Ira Selkälän tuore SOPIMATTOMAT -tietoteos valottaa hienosti
sivulta 138 lähtien tuota MONOTROPISMIN käsitettä.

Suora sitaatti:
"Monotropismi on huomiotyyli, jossa ihminen pyrkii keskittymään
intensiivisesti ja syväluotaavasti yhteen tai muutamaan
aihepiiriin kerrallaan. Huomion kohteena olevaa aluetta
kutsutaan huomiotunneliksi (engl. attention tunnel).
Huomiotunneli on kuin kiikareiden näkymä: kiikareilla
voi tutkia tarkasti ja yksityiskohtaisesti valitsemaansa
aluetta, mutta koko ympäristö ei mahdu näkymään
yhdellä kertaa."

Tuossa ollaan autismikirjoisuuden eräässä ytimessä.
Tunnen, että tuossa kuvataan minua. Assina olen
lintuja kiikaroiva "ornifriikki". Kiikarin ja kaukoputken
läpi seuraan tänäkin muuttolintukeväänä päivittäin lajien
paluuta. Assina koen juuri tuon em. huomiotunneli-kokemuksen
lintuharrastuksen ytimeksi.
Nautin autismikirjoisena siitä, että ihmisten häiritsevä vaikutus
jää huomion ulkopuolelle, kun pääsen rajatusti ja hyvin
fokusoituneesti seuraamaan luonnonvaraisten lintuyksilöiden
aitoa muuttomatkaelämää ja tekemään terävän tarkkoja
"haviksia". Saan linnuista selvästi enemmän energiaa kuin
nentististä neurotyypillisyyttä hönkivästä face-to-face
-sosiaalisuudesta ihmisten kanssa. Tyypillistä minulle
lintutorneilla onkin se, että en koskaan kirjaa ylös ihmisten
nimiä vaan aina vain lintujen nimiä. En ole edes kiinnostunut
muiden lintuharrastajien nimistä! Koen olevani tosi "orni"
ja koen lintutorniin tuppautuvat suuna ja päänä hölöttävät
ylisosiaaliset nentit "valeorneiksi", jotka ovat eksyneet
aivan väärään paikkaan.

Minulle syntyy lintutornissa ihana monotropistinen
FLOW-tila vain silloin, kun saan olla siellä yksin.
Vain minä ja linnut! Aah miten antoisaa!

Monotropismi -teoriasta saamme kiittää brittiläistä vuonna 2021
kuollutta Dinah Murrayta. Hän oli kirjailija, kouluttaja ja autistien
puolustaja. Hän kehitti tuon autismikirjoa koskevan teorian vuonna
1992.

Monotropismi -käsite kuvaa hyvin minun autismikirjoisen mieleni
taipumusta kiinnittää voimakkaampi huomio minun omimpiin erityiskiinnostuksenkohteisiini eli ekkoihini kuin muihin ihmisiin.
Assina koen tuon asiaksi, joka on soihdun lailla valaissut elämääni
pienestä pitäen! Miten arvokkaan synnynnäisen lahjan onkaan saanut
jokainen sellainen ihminen, joka on "huomiotunnelilla siunattu"!

SOPIMATTOMAT on oikein hyvä nimi tälle Ira Selkälän
tärkeälle tietokirjalle.

"Sopimattomuus" on iät ajat liitetty autismikirjoon ja
muihin neuroepätyypillisyyksiin. Enemmistönkaltaisuutta
erehdytään osittain vielä nykyäänkin pitämään ylimpänä
käytösmallina. Eikä poikkeamia vilisevää luonnon normaalia
monimuotoisuutta lukemattomine lajeineen ja alalajeineen
vieläkään kaikki ole oppineet näkemään todellisena
luonnon kokonaisuutta vahvistavana mahtitekijänä.

"Sopimattomuus" ei siis ole itse autismikirjon eikä neurokirjon
ominaisuus. Mistä se "sopimattomuus" sitten oikein tulee.
Se tulee tietämättömyydestä. Se nousee siitä, että yhä monet
enemmistöä edustavat neurotyypilliset ihmiset erehtyvät
pitämään omaa neurotyypillisyyttään - täysin katteettomasti -
ainoana sopivana sosiaalisen käyttäytymisen muotona.

Neurotyypillisyyden yli-ihannointi on tyypillistä nentismiä.
Nentismi on paha asenneahtauma. Ihminen, joka on vajonnut
nentistiseen harhanäkemykseen, mieltää ja leimaa esim. meidät
kaikki autismikirjoiset ihmiset - katteettomasti - vääränlaisiksi
ja kokee sillä "perusteella" lähes "velvollisuudekseen" syrjiä meitä.
Onneksi sellainen on nykyään laitonta. Ja onneksi ihmiskunnan
kuuluisimmat tähänastiset autismikirjoiset oman tien kulkijat,
kuten Sokrates, Kant, Galilei, van Gogh, da Vinci, Beethoven,
Edison, Newton, Curie, Darwin, Kubrick, Kafka, Joyce, Beckett,
Hesse, Goethe, Orwell, Shakespeare, Einstein jne. selvisivät
pääosin hengissä ja pääosin selväjärkisinä huolimatta siitä
törkeän ahdasmielisestä pilkasta, jota aikalaiset - mukaan
lukien paavi - heihin kohdistivat. Onneksi nykyinen paavi
vaikuttaa fiksummalta.

Eräs autismikirjon perusominaisuuksista on
jyrkästi epätasainen kykyprofiili. Siitä kertoo myös
Ira Selkälän upea tuore tietokirja Sopimattomat.

Suora sitaatti :
"Epätasaisesta kykyprofiilista käytetään enlanninkielistä nimitystä
spiky profile. Spiky tarkoittaa piikikästä. Käsite viittaa siihen, että
jos neuroepätyypillisen haasteista ja vahvuuksista piirrettäisiin
kaaviokuva, tuloksena ei olisi tasainen aaltoviiva vaan epätasainen
kuvio, jossa kyvyt nousisivat ylös terävinä huippuina ja haasteet taas
piirtäisivät jyrkkiä piikkejä toiseen suuntaan."

Juuri noin. Assina esim. minua voisi kuvata ihmiseksi, jolta on
syntymästä asti ollut enemmän tai vähemmän hukassa kaikenlainen
normaaliakin normaalimpi tasapaksu keskivertoisuus ja suureen
ihmismassaan sujuvasti solahtava sosiaalisuus.

Asiasta riippuen olen aina joko oikein hyvä tai oikein huono. Olenkin
puhunut "kykyrotkoista" ja "kykyhuipuista". Minun koko elämäni
on siirtyilemistä rotkosta huipulle ja huipulta rotkoon. Erityisen
huono olen - tietenkin - neurotyypillisessä sosiaalisuudessa.
Mutta oikein hyvä taas puolestaan olen autismikirjoisessa
sosiaalisuudessa. Harva sitä kuitenkaan älyää arvostaa!

Koen monet ihmiset oudoiksi. Kaikkein oudoimmiksi koen
sellaiset käsityksissään eksyneet ja menneisyyteen kuin lukkojen
taakse jääneet ahdasmieliset ihmispoloiset, joille tärkeintä elämässä
on dogmaattisesti noudattaa neurotyypillistä sosiaalisuutta.
Sellaiset "laiskasti normaaliuteen nojailevat" ihmiset eivät kykene
olemaan ainakaan minulle mitenkään innostavaa ja hyvää seuraa.
Minusta he ovat "fossiileja", joille vanhoista uskonkappaleista on
muodostunut sudenkuoppa, johon putoamistaan he pitävät
suurimpana saavutuksenaan. :-)

He ovat yli-sosiaalisia eksyneitä kummajaisia. He ovat
nentistejä, käveleviä asenneahtaumia. He ovat kaikkein
huonoimpia ymmärtämään meitä neuroepätyypillisiä ihmisiä
ja huonoimpia näkemään sitä tosiasiaa, että juuri meissä
"sosiaalisesti kömpelöimmissä" usein piilee ne arvokkaimmat
erityisvahvuudet ja kykypiikit.

Se heidän ymmärtämättömyytensä ilmenee niin, että he eivät
anna meidän neuroepätyypillisten olla niin hyviä kuin me
todellisuudessa olemme. Todellisuus on heidän aivoilleen liian
ihmeellistä. Heille on mahdoton ajatus, että kukaan autisti
voisi missään olla heitä parempi.

Tältä tämä kaikki minusta näyttää. Assina olen syntynyt
neuroepätyypilliset piilolinssit päässä. Olen putkahtanut
sellaiseen maailmaan, jonka on rakentanut ja jota hallitsee
"ympäripyöreiden aaltoviivaihmisten" enemmistö.

Ei ole helppoa saada tuollaista enemmistöä todella näkemään
autismikirjoisuuden sisäavaruuteen, siihen maailmaan,
jossa esim. minä joka hetki elän. Enemmistönkaltaisuudessaan
kelluva enemmistö harvinaisen usein näyttää luulevan, että
me neuroepätyypilliset - jotka muodostamme väestöstä noin
viidesosan - emme muka kuulu normaaleihin kunnon ihmisiin,
emme muka ole terveiden kirjoissa eikä meillä muka ole
puhtaita jauhoja pussissa!

Neurokirjo tulee pitkään pysymään ajankohtaisena aiheena.
Paljon on aihetta kirjoittaa siitä ammottavasta tietokuilusta,
mikä yhä vallitsee nykyaikaisten neurotieteiden viimeisimpien
tutkimustulosfaktojen ja yhä sitkeästi kituen elävien väärien ja
vanhentuneiden ennakkoluulojen välillä.

Autismi ja lahjakkuus tuppaavat kulkemaan usein käsi kädessä.
Sekös hämmentää valtavasti ylemmyyteen taipuvaista
ei-autistista enemmistöä!

Miten moni ei-autisti onkaan yrittänyt tyrkyttää autistille
omia ei-autistisia "itsestäänselvästi hyviä elämänohjeitaan".
Ja se tyrkyttäminen on saanut hyvin torjuvan vastaanoton.
Eikä ei-autisti ole ollenkaan ymmärtänyt, mistä sellainen
"kyvyttömyys vastaanottaa parhaita neuvoja" voi johtua!
:-)

Erinomaisessa "neurokirjon pikkujättiläisessä" eli Ira Selkälän
tuoreessa tietokirjassa SOPIMATTOMAT puhutaan mm.
PDA:sta (pathological demand avoidance) eli "sairaalloisesta
vaatimusten välttelystä".

Suora sitaatti:
"Auktoriteettien vastustaminen on myös lahjakkuuteen
yhdistetty ominaisuus."

Miten usein yhä vielä vuonna 2026 suuri enemmistö ihmisistä
syyllistyykään autismikirjoisen lapsen/nuoren/aikuisen edessä
"nenttiyttämiseen" eli kuvittelemaan autismikirjoisuus aivan
väärin joksikin "tilapäiseksi sivuraiteelle eksymiseksi" ja
että enemmistön on tehtävä "hyvä työ" ja ohjattava poloinen
autisti oikeille eli neurotyypillisille eli nenttimäisille raiteille!
Huh huh!

Oikea tieto autismikirjon synnynnäisyydestä ja pysyvyydestä,
sen yhteydestä luonnon monimuotoisuuteen ja ylipäänsä
tärkeä tieto neurokirjolle syntyneiden ihmisten yhdenvertaisuudesta
ei ole vielä tavoittanut suurta enemmistöä kuin osittain.

Miten moni "kunnon" enemmistöihminen rämpiikään yhä menneen 
vuosituhannen harhaluuloissa vaatien autisteja muuttumaan
neurotyypillisiksi  ja kun siitä seuraa ongelmia niin erehdytään
syyllistämään niistä seurauksista uhria eli autismikirjoista 
osapuolta. Ja niin jää ei-autistilta taas kerran oivaltamatta se,
että ongelmat johtuvat siitä, että hänellä itsellään on väärä
ja auttamatta vanhentunut peruskäsitys siitä, millainen ilmiö
autismikirjoisuus oikein on.

Suora sitaatti:
"Tutkijat ovatkin esittäneet, että PDA tulisi korvata termillä
RDA: rational demand avoidance, RATIONAALINEN ELI 
JÄRKIPERÄINEN VAATIMUSTEN VÄLTTELY."

Juuri niin. Hyvä hyvä! 

On kiistattomasti viisasta vältellä vaatimuksia silloin, kun
vaatimukset ovat vääriä. 
Moni autismikirjoinen on sillä lailla hyvin viisas, että
ymmärtää juuri tämän.

SOPIMATTOMAT -tietoteos on kulttuuriteko!
Onnittelut Ira Selkälälle!

Assina etenen tuon teoksen lukemisessa hitaasti ja hartaasti.
Joka sivulla on painavaa asiaa. Koska ostin kirjan omaksi,
voin tehdä sivun laitaan merkintöjäni. Moni kirjan kohta
kuvaa hyvin minun AS-aivoista elämääni, joka oli pitkään
oman polun etsintää ja sitten oman polun kulkemista - ja
voin vakuuttaa, että mikään ei ole parempaa kuin löytää
oma polku ja sitten nauttien kulkea sitä pitkin.
Silloin on todella "hankittu oma elämä"!

Miten moni autismikirjoinen ihminen huomaakaan, miten
ongelmatonta PYSYTTELY YKSIN OMISSA PUUHISSAAN on,
siis omimpien "ekkojensa" eli erityiskiinnostuksenkohteidensa
parissa. Olen muuten keksinyt tuon sanan "ekko" ja sittemmin
ilahtunut siitä, että jopa autismiliitto käyttää sitä ja tv:ssäkin
olen tuon sanan jo pari kertaa kuullut. Ekko-sanassa on muuten
aina kaksi k-kirjainta. Ekkot, ekkoihin, ekkojen jne. Eka k tulee
kiinnostuksesta ja toka k kohteesta.

Miksi me autistit tykkäämme "ekkoilla" eli olla omissa puuhissamme,
viettää laatuaikaa omien projektiemme ja luovien harrastustemme parissa?
Siihen on todella monta syytä. Ensinnäkin silloin meillä on tilanne omissa
käsissä, homma hanskassa ja elämämme sujuu AIDOSTI eli omien
neuroepätyypillisten aivojemme kanssa luovassa sopusoinnussa.
Silloin meillä on oma luomisrauha ilman että liiallisen itsevarmuutensa
sudenkuoppaan pudonneet neurotyypillisen enemmistön edustajat ovat
jatkuvasti kuin paarmat häiritsemässä eli ihmettelemässä meidän muka
"aivottomia" touhujamme ja puolipakolla jakelemassa neurotyypillisiä eli
meille autismikirjoisille täysin SOPIMATTOMIA "kuningasajatuksiaan".
:-)

Toinen vahva syy yksin puuhasteluumme on siinä, että olemme
monotropistisesti lahjakkaita eli juuri epätyypillisen aivotoimintamme
ansiosta pystymme keskittymään erityisesti juuri meitä kiinnostaviin
aiheisiin normaalia intensiivisemmin ja syväluotaavammin. Jos ihminen
on luova lahjakkuus niin - herranjumala! - hänen todella kannattaa
puolustaa ja käyttää sitä arvokasta lahjakkuuttaan - kaikkien hyväksi!

En ihmettele sitä, että huomattavan monet juuri autismikirjoisiksi
osoittautuneet taiteilijat ovat saaneet aikaan todella merkittävää
taidetta. Mainittakoon pelkästään kuvataiteen alalta sellaiset
kuuluisuudet kuin Vincent van Gogh (taidemaalari),
Andy Warhol (poptaiteilija) ja renessanssitaiteilijat
Michelangelo ja Leonardo da Vinci.

Kun nentti eli neurotyypillinen ihminen yrittää ohjata
asperger-ihmistä eli assia "oikealle" eli nenttimäiselle
tielle, hän pakostikin huomaa assissa selvää
"joustamattomuutta". Kun nentiltä sitten kysytään,
mitä on AS, niin hän ihan tosissaan vastaa:
"AS on joustamattomuutta"! Eli nenttiyttämiseen
taipuvainen nentistinen nentti ei ollenkaan tiedosta sitä,
että eihän kukaan vähänkään viisas erehdy "joustamaan"
hänen omien virheellisten vaatimustensa edessä! Tässä
tapauksessa autistin joustamattomuus on siis hyvin
positiivista, se on mitä terveintä viisautta!

Kun nentit yrittävät kuvata autismin erilaisuutta niin he tekevät sen
huvittavan usein ahtaasti omasta mielestään "ainoasta oikeasta" eli
omasta neurotyypillisyydestään käsin. Siltä omahyväiseltä ja
yksisilmäisen kapealta pohjalta kuvauksesta tulee tietenkin
hyvin negatiivinen eikä itse autismista tavoiteta mitään
todellista.

Neuroepätyypillisyys eli epänenttimäisyys on lähtökohtaisesti
joillekin nenteille hyvin paha asia. Silloin autismikirjon edustama
luonnon monimuotoisuuteen kuuluva erilaisuus saa helposti
sellaisia määritteitä kuin "joustamaton", "kehityshäiriöinen",
"sopeutumaton", "rikkinäinen", jopa "patologinen" jne.

Kuitenkin todellisuudessa juuri autismikirjoon kuuluva erilainen
aivotoiminta eli neuroepätyypillisyys on antanut ihmiskunnalle
beethovenit, edisonit, galileit, sokrateet ja einsteinit.

Olivatko siis muka nuokin merkkihenkilöt hyvin negatiivisesti
"joustamattomia", "häiriöisiä" ja "sopeutumattomia" ja
olisiko heitä "poloisia" pitänyt "auttaa" eli olisiko heidän paha
neurotyypillisyyden puutteensa eli "rikkinäisyytensä" pitänyt
"pakkoeheyttää", jotta heistäkin olisi tullut suurten uranuurtajien
sijasta enemmistönkaltaisuuden tukipylväitä, kehityksen pysäyttäjiä,
häiriöttömän harmittomia perässähiihtäjiä, ylikilttejä söpönättejä
myötäilijöitä, jotka olisivat joka hetki olleet valmiita tottelemaan
hallitsevan nenttienemmistön tietämättömyyttä pursuavaa
omahyväistä tahtoa.

Taas haluan poimia tuoreesta Ira Selkälän SOPIMATTOMAT -teoksesta
yhden sitaatin:
"Lahjakkuuden piirteitä ovat mm. luovuus, tiedonjano,
kyseenalaistaminen, vahva oikeudentaju..."

Neurotyypillisten rakentamassa koulujärjestelmässä ei vielä
nykyäänkään aina siedetä tiettyjä lahjakkuuden piirteitä.
Otetaan vaikka sellainen autismikirjoinen lapsi, jolla on
vahva oikeudentaju ja joka on kovaääninen, suorasanainen ja
erityisen hanakka kyseenalaistamaan asioita. Miten usein
opettajat osaavat luokitella hänet oikein. Nenttiaivoiset
kansankynttilät mieltävät sellaisen lapsen helposti
"käytöshäiriöiseksi", vaikka hän kuuluisi lahjakkaiden
erityisluokkaan.

Ajatellaanpa erästä karmaisevan painajaismaista kauhukuvaa.
Sellaista, että koko ihmiskunta koostuisi vain neurotyypillisistä
"räyhäkonservatiiveista"! Silloin koko tämä hieno planeetta
olisi jäänyt vaille lukemattomia keksintöjä, vaille monia tieteellisiä
edistysharppauksia, vaille monia sellaisia arvokkaita asioita, joita
voivat tuottaa vain lahjakkaat autismikirjoiset aivot, siis juuri ne aivot,
joiden tuotoksista omaan neurotyypillisyyteensä tuudittautunut
nentisti sanoo: "Ei noin voi ajatella!"

Onneksi ihmiskuntamme ei ole vain yhtä samanlaista tasapaksua
aivosolumössöä. Onneksi on olemassa luonnon monimuotoisuus ja
sen arvokkaana ilmenemismuotona on kautta aikojen siellä täällä
syntynyt myös enemmistömassasta poikkeavia ihmisyksilöitä, mm.
meitä autismikirjoisia "kummajaisia", joihin normaali enemmistö
on läpi historian suhtautunut monella tavalla jopa huvittavan
kyvyttömästi.

Einsteinin opettaja sanoi nuorelle Albertille: "Sinusta ei koskaan
tule mitään!" Ja Galileo Galilei (1564-1642) oli niin paljon aikaansa
edellä, että vasta 350 vuotta hänen kuolemansa jälkeen eli vuonna
1992 katolisen kirkon paavi pyysi anteeksi Galilein tuomitsemista ja
myönsi, että Galilei oli ollut oikeassa!

Millä tasolla ihmiskunta olisikaan, jos ei joukossamme olisi
autismiaivoisia oman tien kulkijoita, autismiaivoisia uudisraivaajia,
autismiaivoisia kapinallisia. Think about that, folks! Eli miettikääpä
sitä, hyvät ihmiset!

Me autismikirjoiset tyypillisesti tarvitsemme omaa tilaa ja ajoittain
yksinäisyyteen vetäytymistä. Neurotyypillinen enemmistö helposti
tulkitsee sen niin, että kärsimme yksinäisyydestä, vaikka
todellisuudessa kärsimme liallisesta neurotyypillisten seurasta.

Neurotyypillisten tulkinnat meistä autismikirjoisista vaikuttavat
usein hyvin epäempaattisilta. Ei ymmärretä, että me tarvitsemme
omaa tilaa palautuaksemme nimenomaan neurotyypillisyyden
aiheuttamasta ylikuormituksesta. Harva neurotyypillinen
ymmärtää, miten on mahdollista ylikuormittua "terveen
normaalin enemmistön hyvästä seurasta".
:-)

Ira Selkälän tuoreen ja ansiokkaan SOPIMATTOMAT -tietokirjan
sivulla 88 sanotaan näin:

"Muihin kiinnittymisen lisäksi ihmisellä on toinenkin
perustavanlaatuinen inhimillinen tarve: tarve olla
yhteydessä itseensä. Riippuvuuksiin ja traumoihin
erikoistunut lääkäri Gabor Maté kutsuu tätä
AUTENTTISUUDEN TARPEEKSI. Autenttinen
tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan
aitoa, luotettavaa ja väärentämätöntä. Meillä
on siis tarve olla aidosti sellaisia kuin olemme
ja kuunnella itseämme."

Tuo on tosi tärkeä pointti!
Assina näen, että tuon aitouden tarpeen toteutuminen
on aivan perusedellytys sille, että autismikirjoinen ihminen
ylipäänsä voisi olla onnellinen.

Neurotyypillinen aitous ja autismikirjoinen aitous ilmenevät
molemmat hyvin omalla tavallaan. Niitä ei pidä vaatia
sekoittumaan tai muuttumaan.
On synnynnäinen neurotyyppi sitten neurotyypillinen tai
neuroEPÄtyypillinen sen pitää kunkin ihmisen kohdalla
päästä toteutumaan. Jos näin ei käy, ollaan vaikeuksissa.

On pakko muistuttaa siitä, että aitoon neurotyypillisyyteen
ei kuulu autismikirjoisten ihmisten "nenttiyttäminen".
Jos neurotyypillinen ihminen syyllistyy "nenttiyttämiseen",
ei se johdu neurotyypillisyydestä vaan tietämättömyydestä.

Assiksi jos syntyy, ei voi välttyä siltä, että joskus tekee mieli
vähän MASKATA. Assina olen monta kertaa pysähtynyt
pohdiskelemaan maskaamisen syvintä olemusta.

MASKAAMISESTA on paljon oivaltavaa juttua Ira Selkälän
tuoreessa tietoteoksessa SOPIMATTOMAT.

Suora sitaatti:
"Maskaamisella viitataan käytösmalleihin, joissa neuroepätyypillinen
mukauttaa itseään ympäristöön tullakseen hyväksytyksi ja
selviytyäkseen arjen tilanteista neurotyypillisessä maailmassa.
Kaikki sukupuolet maskaavat, mutta tyttöjen ja naisten on havaittu
olevan siinä erityisen taitavia. Maskaaminen on yritystä toimia
sosiaalisesti oikein."

Juuri noin. "...yritystä toimia sosiaalisesti oikein".
On selvää, että jos autismikirjoinen toimii sosiaalisesti
kuin ei-autismikirjoinen, hän ei silloin toimi aidosti,
rehellisesti eikä oikein. Nentistit eivät tätä selvää
asiaa tajua!

Neurotyypillisesti käyttäytyvä autismikirjoinen on tasan yhtä
hullu, naurettava, epäaito, epärehellinen ja nolo ilmestys kuin
sellainen koivu, joka vihreiden koivunlehtien sijasta alkaakin
- enemmistön mielipiteiden pelossa ja hätäpäissään - lykätä
männynneulasia ja männynkäpyjä!
Eivät ne neulaset ja kävyt tietenkään voi olla oikeita!

Maskaaminen on kuin kaksiteräinen miekka.
Maskaamalla voit ehkä lopettaa muiden tuijotuksen
mutta hintana on se, että menetät aitoutesi.
Heti kun aitoutesi häviää, alkaa käsityksesi siitä,
kuka ja millainen todella olet, hämärtyä.

Maskaaminen on monitasoinen ongelma. Se on meidän
autismikirjoisten ihmisten yleinen tapa yrittää selviytyä
siitä ristiriidasta, että ympärillä pyörivä normi-ihmisten ruuhka
pitää meidän synnynnäisiä aidosti autismikirjoisia piirteitämme
"pellemäisinä".

Totuus maskaamisesta ja "pellemäisyydestä" on kuitenkin se, että
vasta sillä hetkellä, kun autismikirjoinen ihminen aloittaa
maskaamisen, hän ihan itse tekee itsestään "pellen".

Maskaaminen uuvuttaa ja aiheuttaa huijarisyndroomaa.
Maskaaja ei koskaan voi olla todella aito autismikirjoinen
eikä aito neurotyypillinen. Hän on vain aito maskaaja eli
aito huijari.

Maskaamisen syvin perussyy ei ole autismikirjossa, vaan
normienemmistön ymmärtämättömyydessä ja kyvyttömyydessä
hyväksyä autismikirjoista erilaisuutta.

Nentistit ovat pelokkaita autismifoobikkoja. He kokevat
irrationaalisen fobiansa takia autismikirjoiset itselleen uhkana ja
suhtautuvat sen mukaan tyyliin "autisteja on uhkailtava, pilkattava
ja syrjittävä, mitäs kehtavat tahallaan poiketa meidän ylivertaisista
pyhistä neurotyypillisyyden dogmeistamme".

Pysähdyin tänään pohtimaan nentismin ja maskaamisen suhdetta.
Tulin siihen tulokseen, että jos ei olisi nentistejä, ei olisi
vakavasti uupuneita maskaajiakaan. Kiinnittäkäämme
huomiomme siis maskaamisongelman syvimpään
perussyyhyn: nentismiin.

Nentismi on pyrkimystä elää niin, että kaikki tehdään
neurotyypillisesti ja kaikki se, mikä ei ole neurotyypillistä,
työnnetään syvälle sairauksien jätesäiliöihin.

Nentismi on omahyväistä itsekkyyttä. Nentismi hyväksyy
ihmisaivojen arvokkaan neurobiologisen monimuotoisuuden
koko laajasta kirjosta vain pikkuruisen, oman, ahtaan ja kapean
neurotyypillisen lokeronsa ja yrittää - ylimielisenä ja täynnä itseään -
huvittavan väkisin syöttää ja myydä sitä kaikille.

Pidän Ira Selkälän tietoteosta SOPIMATTOMAT arvokkaana
kulttuuritekona.

Siinä pääsemme ääneen me aidot neuroEPÄtyypilliset ihmiset.
SOPIMATTOMAT on yhtä arvokas kuin tv-sarja KIRJOLLA,
jossa myös me neuroEPÄtyypilliset vihdoinkin saamme
kuuluviin oman todellisen kokemusmaailmamme aidot äänet.

Suora sitaatti:
"Sinkkuaikana mietin pitkään, että olen niin sekasotku
naisihmiseksi, että miksi kukaan haluaisi minut kumppaniksi.
Minulla oli vahva läheisyyden ja rakkauden kaipuu. Olisin
halunnut parisuhteen, mutta varjona oli koko ajan se, että
jossain kohtaa sille ihmiselle selviäisi millainen oikeasti
olen. - Sofia, 37v."

Assina minuun kolahtaa tuo aika lailla. Olen paljon ajatellut
itsestäni hyvin samalla lailla. Assina eroan ns. normaalista
hyvin paljon - eikä se useinkaan, kun liikun "ihmisten ilmoilla",
juurikaan näy minusta ulospäin. Mutta jos tulisivat "kotiini"
- laitan kodin sulkeisiin, koska minun kotini ei ole neuro-
tyypillinen koti - niin näkisivät, että mikä ihme on tämä
boheemi outo "säkkejä" täynnä oleva "varasto", jonka
lattia ei suinkaan ole ihan täysin puhtaaksi lakaistu
jne.

Autismikirjoisena ihmisenä joudun elämään tavallaan
varjossa, koska vain varjossa saan elää rauhassa.
Varjosta on sitä paitsi harvinaisen hyvä tarkkailla,
mitä ulkopuolella tapahtuu.

Neurotyypillisen tyylin täydellisesti omaksuneet
nentit - jotka ympärilläni muodostavat ylivoimaisen
enemmistön - eläkööt omaa elämäänsä. Miksi edes
vaivautuisin ekkojeni parista yhtään korviani klopauttamaan
heidän suuntaansa. Ekkojeni seurassa on tuhat kertaa
hauskempaa.

Niin juuri. Neurotyypilliset - jotka harvoin ovat edes
tietoisia omasta neurotyypillisyydestään - eivät osaa
edes kuvitella, miten hyvin sosiaaliset ihmissuhteet
voi korvata ekkoilemalla eli uppoutumalla niihin
autismikirjon arvokkaimpiin erityisvahvuuksiin,
joita itse kullekin assille on siunaantunut.

Niinpä niin. Miksi mennä neurotyypillisesti naimisiin, jos
todellisuudessa saa yhtä paljon irti - ja enemmänkin! -
fokusoitumalla elämässään uniikkeihin vahvuuksiinsa,
jotka saattavat ilmetä monellakin tavalla hyvin
tuottoisasti, esim. kulttuurin, taiteen tai tieteen
alueella.

Jo pelkästään taiteen alueella on lukuisia eri genrejä eli
lajityyppejä: kuvataide, sanataide, säveltaide, kuvanveisto,
tanssitaide, elokuvataide, valokuvataide, maalaustaide,
näyttämötaide jne. jne.
Jo pelkästään suuriin tekoihin yltäneitä autismikirjoisia
taiteilijoita on hyvin paljon.

Jokaiselle kykyjensä mukaan. Jokaiselle on sallittava oma
elämä. On uskomattoman vanhanaikaista nykyään vuonna 2026
haksahtaa - nentistien lailla - vaatimaan kaikilta oikeaoppisesti
neurotyypillistä sosiaalista elämää.

Ira Selkälän tuore tietoteos SOPIMATTOMAT sisältää
lukemattomia huippusopivia lauseita!

Suora sitaatti:
"Häiriökeskeinen lääketieteellinen sanasto suututtaa
minua edelleen."

Niin minuakin. Häiriö -sanan tuhoisa viljely ei palvele
yhtään ainakaan meitä autismikirjoisia, koska se pitää
yllä hyvin nentististä ja äärimmäisen epäempaattista
asennevinoutumaa meitä autismikirjoisia ihmisiä
kohtaan.

Todellisuudessa nentismi on häiriö mutta
autismikirjo ei. Tämä käsitys saa piilonentistiset
lääkärit närkästymään. Mutta jos keisarilla ei ole
vaatteita, se on sanottava ääneen. Ja on hienoa,
jos sen totuuden toitottavat julki juuri suorasanaiset
autismikirjoiset ihmiset, jotka näkevät, kokevat ja
tietävät, millainen ilmiö autismikirjoisuus todella
on ja MILLAINEN SE EI OLE.  

Nykyaikaiset neurotieteet ovat onneksi jo vuosia
haastaneet ja kyseenalaistaneet nentistisen
häiriökeskeisen lääketieteellisen sanaston. On
syntynyt mm. oivaltava myötätuntokuilu -teoria
(double empathy problem). On syntynyt mm.
neurodiversiteetti-käsite. Nuo uudet teoriat ja
käsitteet me autismikirjoiset ihmiset olemme heti
ottaneet käyttöömme, koska olemme tajunneet,
että ne ovat sata kertaa osuvampia kuin kaikki
vanhan liiton lääkäreiden "häiriöhorinat" yhteensä.

Autismin patologisointi on auttamatta mennyttä aikaa.
Autismin näkeminen osana biodiversiteettiä eli osana
luonnon suurta ja arvokasta monimuotoisuutta on
tätä päivää ja tulevaisuutta.