Vatikaanin propagandaosasto on julkaissut lyhyen tiedotteen äksässä.
"Katolinen kirkko on ainut uskonto joka kykenee jäljittämään papansa suoraan Jeesukseen!".
Elävästi Jeesukseen uskova taasen pystyy osoittamaan, että elää Jeesuksessa koko elämäänsä iankaiken.
"Katolinen kirkko on ainut uskonto joka kykenee jäljittämään papansa suoraan Jeesukseen!".
Elävästi Jeesukseen uskova taasen pystyy osoittamaan, että elää Jeesuksessa koko elämäänsä iankaiken.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tämä on luterilainen, ei katolilainen tai helluntailainen foorumi.
Sinänsä olet oikeassa, että luterilaisuus ei ole osa kristinuskoa eli Jeesuksen elävää seuraamista.
No ihan yhtä kuoliaaksi kidutettu ja Paavalin kiroama Jeesus on katolisuudessakin!
Mutta tuo Vatikaanin heitto paaveista on hilpeä, kun ensimmäiseksi nimetty paavi on Pietari, joka halusi tulla ristiinnaulituksi pää alaspäin, mikä väärinpäin oleva risti on saatananpalvojien tunnus.
Ja Pietari kielsi Jeesuksen kolmasti ennen kuin kukko oli laulanut, ja hänen 2.kirjeen viittaus Kointähti on Lucifer, mitä uskojat Kristuksena seuraavat helvettiin.
Vatikaanilta hyvin tiivistetty.
Ja sekin hm hilpeää, ettei yksikään Paavi ole halunnut tulla Pietariksi nimetyksi.
Jeesusta lainatakseni - te ette eksyisi, jos te tuntisitte kirjoitukset.
Raamattu kertoo Pietarin olleen Babylonissa eikä Roomassa.
Keisari oli ensimmäinen joka nimettiin paaviksi.
Pahuuden ydin on tuo porttokirkko.
Älä nyt tartu pikkuseikkoihin, pääasiahan on että Jeesus on kidutettu kuoliaaksi ja kirottu kiroukseksi tosi Jumalana Augsburgin tunnustuksen mukaankin.
Mutta jos se suuri Babylonia onkin Rooma?!
Ilmestyskirja:
16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon. Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut".
Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä. >> Jakeen lisätiedot
Ja SE SUURI KAUPUNKI meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri BABYLON tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=ilm&luku=16
Näinhän se on - kyse on Roomasta.
Hakutulos
eeva:vt:x
1. 1.Moos. 3:20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
2. 1.Moos. 4:1 Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran avulla".
2 osumaa 2 jakeessa eeva:vt:x
Korkeamman voiman olemassaolo
Mohammad Al-Ghazali
Islam rakentuu itsestäänselvälle uskolle Jumalan olemassaoloon. Uskoa Häneen pidetään Islamin lakien perustana. Koraanista voi löytää kymmenittäin vakuuttavia todisteita, jotka saavat muslimit elämään varmana sen totuudellisuudesta.
Eräällä oppineella on osuva kuvaus tähän aiheeseen liittyvistä teorioista.
Et usko Jumalaan.
Muuten se kuuluu olla, että elää Kristuksessa, eikä Jeesuksessa.
Jeesus oli aikansa sielutieteen ja metafysiikan opettaja, jolla oli oppilaita - hän siis opetti. Ja surmattiin maailman kuuluisimpana ateistina juutalaisuskontosi vastustamista.
Ihan yhtä hullulta kuulostaisi, kun ekaluokkalainen sanoisi elävänsä opettajassaan.
Ihan pikkuisen älyä, edes sen ekaluokkalaisen verran.
Näitä Pietarin suoria jälkeläisiä on paljon maailmalla mutta katolinen kirkko lienee röyhkein.
En ole koskaan kuullut tuollaista herjausta kuin tuo katolinen ilmoitus. 🥶
Miten on mahdollista? Kyllä tuo on ollut iät ja ajat tiedossa, ja jotta jatkumo on saatu pysymään, niin sinne väliin on keksitty koko joukko tuntemattomia paavejakin.
" Kyllä tuo on ollut iät ja ajat tiedossa, ja jotta jatkumo on saatu pysymään, niin sinne väliin on keksitty koko joukko tuntemattomia paavejakin."
Välillä oli kolmekin paavia yhtä aikaa ja jokainen julisti toisensa bannaan eli kirkonkiroukseen. Eikös tällöin ketju olisi jo katkennut kun jokainen paavi oli kirkonkirouksessa?
Kyllä valehtelu on ollut tiedossa ja se olisi tavallinen valhe jos ilmoitus olisi "suoraan jatkumo Pietariin". Mutta se muuttuu herjaukseksi kun siinä lukee "jatkumo Jeesukseen".
Eihän tuo vielä mitään: Japanin valtionuskonto shintolaisuus voi vetää päämiehensä juuret suoraan auringonjumala Amaterasuun! 😮
Bannon sano et että se on joko se tai paavi vatikaanissa
No, nyt on paavi joidenkin uskovien hampaissa. Onko tuo kopioitu suoraan Yhdysvaltojen magauskovilta?