Suvi Lindén 5 366 pv sopeutumisrahaa yli 5000e kk Anu Vehviläinen 7000e kk sopeutumisrahaa jne jne jne ja näillä ex poliitikoilla muut tulot päälle kokoajan
Onko oikeudenmukaista ja esimerkillistä
Anonyymi-ap
13150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei todellakaan ole oikeudenmukaista!Niistäpä saisi melkoisen potin Suomen velkojen kuittaamiseen. Kukaan ei tarvitse tuollaisia summaia kotona makaamiseen. Luultavasti monella on lisänä vielä muita palkallisia töitä tai bisneksiä. Eihän tuollaisia etuja ole muilla kuin eduskunnassa olleilla. Eli ovat tehneet itselleen edulliset lait. Kuinkahan paljon noita tuollaisten etujen saajia oikeasti on? Mutta niistä ei puhuta, koska omaetu paras etu, vaikka se ei olisi oikein. Kaikille muille kansanedustajat ja ministerit huutavat: "Menkää töihin".
Asiaa kirjoitat.
Kansan pitäisi kyllä nyt nousta kapinaan: Meille muille tehdään vääryyttä koko ajan.
Nähtävästi eduskunnassa omatunto ja kohtuullisuudentunto kuoleentuu, varsinkin jos asiat koskevat itseä tai samassa asemassa olevia. Ei oikein voi luottaa enää ministereihin ja kansanedustajiin, ainakin jos lakienlaatijat ovat jo alunperinkin hyväosaisia. Omaa etuaanhan ne koko ajan ajavat.
Kokoomus On Suomen tuhopuolue nro1.
Eu, ei ja vielä kerran EI!
Että saatanan kehtaavatkin loisia toisten taskuilla! Nämä nykyiset ja ex politiikot pitäisi hirttää!! NE ON LOISIA, SAATANAN SIKOJA!
Persujen Veikko Vallin nostaa myös Eduskunnan sopeutumisrahaa vaikka on eläkeikäinen miljonääri ja asuu Madeiralla.
Samoin Persujen Mika Niikko, Suomen viime vuosikymmenten venäläismielisin poliitikko, jollei Turtiaista lasketa.
Loputtoman ahne porvari.
Ahneutta.
Onko joku kieltäytynyt vastaanottamasta rahaa?
Kumpikaan ei saanut mitään aikaan eduskunnassa.
MOT tutkimaan ja tekemään ohjelman kaikista tämän tuen saajista.