Väittää Hormuzinsalmea kansainväliseksi vesiväyläksi.HORMUZIN SALMI KUULUU IRANILLE
JA OMANILLE.
Trump ei vaivaudu ottamaan selvää edes perusasioista?
6
104
Vastaukset
- Anonyymi00001
"Rantavaltion toimivaltuuksia aluemerellään rajoittaa viattoman kauttakulun periaate, joka perustuu tavanomaiseen oikeuteen ja on myös kirjattu merioikeusyleissopimukseen. Ulkomaisella aluksella on oikeus kulkea aluemerellä, jos se ei uhkaa rantavaltion rauhaa, yleistä järjestystä tai turvallisuuttta."
- Anonyymi00004
Siellä kulkee vihollisen ja liittolaisten aluksia.
Niitä mikään maa ei päästäisi läpi.Ei edes Suomi.
- Anonyymi00002
No Trump on 10-vuotiaan tasolla eikä hän koskaan ole joutunut kohtaamaan maailmaa, siis todellista maailmaa. Tottunut vain kylpemään rahoissaan ja antamaan käskyjä. Oman yritysimperiumin sisällä se onnistuu mutta presidenttinä ei enää. Muu maailma kun ei suostu toimimaan Trumpin pillin mukaan!
- Anonyymi00006
Trumpin yleissivistys on heikolla tasolla. Ei ole tainnut käydä mitään kouluja.
- Anonyymi00005
Trumpilla ei ole minkäänlaista yleissivistystä ja sitäkin vähemmän sydämen sivistystä, vain rahan kerääminen täyttää miehen mielen.
- Anonyymi00007
Iran tulee hallitsemaan kauppamerenkulkua.
Euroopan on oltava nöyrä tai uhkana on että kuljetuksien hinnat nousevat ja siitä seuraa että suomi rypee taantumassa vuosikymmeniä mutta suomessa on sitten aikaa runsaasti keskustella vaikka työttömyydestä tai maahanmuutosta tai vaikkapa köyhyydestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613195Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741254- 661183
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180988Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47886- 60856
- 47819
- 46745
- 40731
- 39698