Vuodesta 2015 tähän vuoteen:
Työvoiman määrä on kasvanut 274 000
Työikäisten määrä on kasvanut 66 000
Työvoiman ulkopuolella olevien määrä on vähentynyt 209 000
Työttömien määrä on kuitenkin kasvanut vain 74 000 ihmisellä. Se tarkoittaa sitä, että 200 000 aikaisemmin työtä vailla olevaa on saanut uuden työpaikan.
Jos joku valittaa, ettei työpaikkoja ole, niin kolme neljästä on silti saanuty ihan uuden työpaikan. Luvut ovat tämän päivän lukuja.
On toki niin, että osa työvoiman ulkopuolella olleista ovat sellaisia, ettei heitä palkkaa kukaan, mutta se johtuu henkilökohtaisista ominaisuuksista eikä järjestelmän huonoudesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on hyvä havainto.
Kun laarin pohjia kaivelee, niin sieltä löytyy niitä, joita ei voi palkata mihinkää työhön.
Töissä on tälläkin hetkellä 350 000 päihderiippuvaista ja 600 000 sellaista ihmistä, joilla omasta mielestä sairaus haittaa työn tekoa. Ovat osittain varmasti samaa porukkaa.
Terveen ihmisen, jolla ei ole alkoholi- tai huumeongelmaa, on melko helppo saada töitä.