Ottaa sieltä maatalouspolitiikka, työvoimapolitiikka, talouspolitiikka ja oikeastaan kaikki. Saisimme vihdoin Suomen taloudelliseen nousuun ja turhat maataloustuet lakkautettaisiin eli laitettaisiin suu säkkiä myöten. Onko kukaan muu niin tyhmä kuin kepuloinen, meillä on vieressä täydellinen esimerkki menestyksestä ja me emme ymmärrä soveltaa sitä tänne.
Suomen kannattaisi tehdä valtio liitto Ruotsin kanssa.
Anonyymi-ap
5105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ruotsin maatalouspolitiikka on todella nerokasta ja myrkkyä meidän tukieinareille.
Ruotsissa ei makseta turhaa kansallista maataloustukea. Sen jälkeen ruotsalaisen elintarvikkeiden laatu parani ja vienti lähti käyntiin. Nyt ruotsalainen maatalous voi paremmin kuin koskaan.
Suuren ajattelija tuntee yhdyssanojen oikeellisesta käytöstä. Valtioliittoa ei siis perusteta, koska ehdottajan ajattelu on vajavaista.
Moni maa talous tukea kannattava näkee asian tärkeyden juuri kin noin. Saavu tetusta edusta kepu ei tingi.
Ruotsin maataloustet on erimillä. Ympäristötukena, ja eri sektoreille omat tuet. Ruotsi saa tuet EU:lta kun sinne ensin Suomea kalliimmin maksanut. mm Ranskan maataloustuki on 9 miljardia euroa.
Ettei sillä Suomen budjettiin ole meidän maataloustuella niin merkitystä alle 2 miljardia euroa. Ei Suomi voi lopettaa maataloustukea, loppuisi maatalous, oltaisiin kommunistein haluamassa Somaliassa. Jotka haluaa Suomea kurjistaa, vihreitten kanssa.
Päinvastoin maataloutat täytyy kehittää suuremmaksi, kaikki maksaa, sekin 100 x parempaa kuin kehitysapu.
Kehitysapu pois, sillä rukaa lisää.