Kutsunnat alkaa koskea koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta, kaikille jaetaan tietoa maanpuolustuksesta mutta naisilla pysyy vapaaehtoisuus edelleen mutta varmasti heidän osuus tulee edelleen kasvamaan.
Hieno juttu. 👍👍👍
Hieno juttu. 👍👍👍
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt on vapaaehtoisuudessa on tapahtunut taite.
Ukrainan tapahtumat ovat tuoneet sodan julmuuden uudella tavalla esiin ja suurin sotainto on Nato-suomalaisistakin kadonnut.
Kyllä, vapaaehtoisuus on lisääntynyt huomattavasti.
Naisten vapaaehtoinen asepalvelus Suomessa on tällä hetkellä mielenkiintoisessa murrosvaiheessa. Kiinnostus on kasvanut tasaisesti, ja samalla koko järjestelmää kehitetään vastaamaan nykyajan tarpeita.
Tässä tiivistelmä nykytilasta ja tulevasta kehityssuunnasta:
1. Suosion kasvu ja vakiintuminen
Naisten hakeutuminen palvelukseen on noussut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.
• Hakijamäärät: Vuosittain palvelukseen hakee noin 1 500–1 600 naista. Vuosi 2022 oli ennätysvuosi, jolloin hakijoita oli yli 1 600.
• Motiivit: Tutkimusten mukaan naisia motivoivat maanpuolustustahto, halu kehittää johtajataitoja ja ammatilliset syyt (kuten hakeutuminen MPKK:hon tai poliisiksi).
2. Kutsuntajärjestelmän uudistaminen
Suurin meneillään oleva muutos on siirtyminen kohti yhteisiä kutsuntoja.
• Kokeilut: Puolustusvoimat on aloittanut kokeilut, joissa koko ikäluokka (sekä miehet että naiset) saa kutsun tilaisuuteen, jossa kerrotaan maanpuolustusvelvollisuudesta ja palvelusmahdollisuuksista.
• Tavoite: Tavoitteena on poistaa rekrytoinnin kynnyksiä ja varmistaa, että koko ikäluokan osaaminen saadaan hyödynnettyä. Tällä hetkellä naiset hakevat erillisen valintamenettelyn kautta, mutta tulevaisuudessa prosessi saattaa yhdenmukaistua.
3. Palvelusolosuhteet ja tasa-arvo
Kehitystä tapahtuu myös arjen tasolla:
• Yhteistuvat: Puolustusvoimat on ottanut käyttöön yhteistuvat lähes kaikissa joukko-osastoissa kokeilujen jälkeen. Ne ovat parantaneet tiedonkulkua, ryhmähenkeä ja tasa-arvoa.
• Varusteet: Varusteiden, kuten sirpalesuojaliivien ja taisteluasujen, mitoitusta on kehitetty paremmin myös naisille sopivaksi.
4. Poliittinen keskustelu: "Kansalaispalvelus"?
Poliittisella tasolla keskustellaan laajemmasta maanpuolustusvelvollisuudesta.
• Esillä on ollut malleja, joissa koko ikäluokalle säädettäisiin jonkinlainen kansalaispalvelus, joka voisi olla joko sotilaallista tai siviilikriisinhallintaan painottuvaa.
• Vaikka pakollista asepalvelusta naisille ei ole tällä hetkellä tulossa, vapaaehtoisuuden pohjaa halutaan laajentaa ja tehdä siitä "normaali" osa jokaisen nuoren urasuunnittelua sukupuolesta riippumatta.
###Naisten hakeutuminen palvelukseen on noussut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.
• Hakijamäärät: Vuosittain palvelukseen hakee noin 1 500–1 600 naista. Vuosi 2022 oli ennätysvuosi, jolloin hakijoita oli yli 1 600.###
HEH HE HEE!!!
Suomessahan on noin 2.8 miljoonaa naisihmistä olemassa.
Ja vain noin reilut 1500 tuosta noin 2.8 miljoonasta suomalaisesta naisesta hakee armeijaan alokkaaksi.
Nythän tässä täytyy alkaa nauramaan taas oikein selkäkeikkanaurua.:-)))
Niin no, ei täällä Suomessa vauvoja revitä palvelukseen niinkuin venäjällä.
Ei voi, Puuttinin arvostelemisesta joutuu vankilaan.
Force multiplier ehdottomasti naiset mukaan. Maanpuolustuksessa löytyy loputon määrä työtä tehtäväksi, kaikkien ei tarvitse olla oman elämänsä ramboja.
Perunateatterissa on aina tilaa.
Älä väheksy naisia, ne yllättävät sinut jos joskus pääset tutustumaan.
Niin se vaan on että siinä kovempikin kaveri pehmenee.
Minä itse olen kyllä nainen.
Joten ei muuta kuin kaada itsellesi nyt vaan.
Totta kai kaikki läskit plösöt ja rysäkepit haluavat naiset armeijaan, koska tietävät etteivät itse kykene puolustautumaan😂
Menehän rajalla rykky ojossa,hopi hopi
Hups,tuli vähän väärin kirjoitettua 😆 siis menehän rajalle rynkky ojossa,hopi hopi
Pakkokoulutukset ja uskonnot eivät ole koskaan hyviä. Olemme kadottaneet jotakin tärkeää. Jotakin mikä vie elämää eteenpäin. Uhkien alla ei moni jaksa elää.
Nyt asevelvollisia aletaan kaivaa lapsien keskuudesta. Saapa nähdä, koska kutsunnat ulotetaan 14 v. ikäluokkiin.
Miljoona reserviläistä, joista 45% on sairaalloisen ylilihavia ja 25% rysäkeppejä.
30% sellasia jotka vois sotia, JOS selkä ei olis ihan paskana ja jalat ihan muusina.
Kumma kun suomessa puhutaan aina tasa-arvosta,mutta tätä suurinta vääryttää mitä tasa-arvoon tulee niin ei korjata.Naiset armeijaan kuten miehetkin