Mitä Keskusta, tuleva hallituspuolue on tästä mieltä

USA:n presidentti alkaa olemaan selvästi toimintakyvytön. Sen huomaa hänen epäadekvaatista käyttäytymisestään. Hän antaa lausuntoja joilla ei ole mitään kosketusta todellisuuteen.

"Saarrosta syntyi sekaannus presidentti Donald Trumpin lausuntojen takia. Trump uhosi aiemmin, että hän sulkee koko Hormuzinsalmen.

Yhdysvaltojen asevoimat täsmensivät myöhemmin, että saarto koskee vain Iranin satamia.

Persianlahden muiden maiden satamista tulevat laivat saavat kulkea salmessa.

Kaupalliset laivat eivät silti tule kulkemaan Hormuzinsalmen läpi ennen kuin turvallisuustilanne paranee."

Vuoden kuluttua Suomen pääministeri on Antti ja ulkoministerinä toimii Antti.

Onko tilanne jo ohi silloin?
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä
  • Siten, että tulevassa uudessa hallituksessa on ministereitä keskustasta, johan tuo otsikossa mainitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

USA:n presidentti alkaa olemaan selvästi toimintakyvytön. Sen huomaa hänen epäadekvaatista käyttäytymisestään. Hän antaa lausuntoja joilla ei ole mitään kosketusta todellisuuteen.

"Saarrosta syntyi sekaannus presidentti Donald Trumpin lausuntojen takia. Trump uhosi aiemmin, että hän sulkee koko Hormuzinsalmen.

Yhdysvaltojen asevoimat täsmensivät myöhemmin, että saarto koskee vain Iranin satamia.

Persianlahden muiden maiden satamista tulevat laivat saavat kulkea salmessa.

Kaupalliset laivat eivät silti tule kulkemaan Hormuzinsalmen läpi ennen kuin turvallisuustilanne paranee."

Vuoden kuluttua Suomen pääministeri on Antti ja ulkoministerinä toimii Antti.

Onko tilanne jo ohi silloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu