"Ex-ulkoministeri ja ex-puheenjohtaja Timo Soini (ps/sin) ei yllättänyt Unkarin pääministerin Viktor Orbánin vaalitappiosta.
Soinin mukaan Orbán sai mitä tilasi.
– Mitä härskimmäksi kävi Orbánin ja hänen porukkansa propaganda, se koitui kohtaloksi, Soini sanoi.
– Orbánin tuoreustakuu oli vanhentunut. Hänkin oli aikanaan haastaja, ja kun he pääsevät valtaan, alkaa tulla degeneroitumisen (rappeutumisen) merkkejä, Soini jatkoi.
Orbánin Fidesz-puolue hävisi sunnuntain vaaleissa oppositiopuolue Tiszalle.
Orbán ja alun perin keskustaoikeistolainen, tai jopa keskustaliberaali, Fidesz hallitsivat Unkaria 16 vuotta.
Orbánin aikana Unkarista tuli autoritaarinen, korruptoitunut maa, joka ryhtyi EU:n häiriköksi.
Autoritaarisessa maassa valta keskittyy yhdelle henkilölle tai pienelle ryhmälle.
– Jatkuva EU:n kanssa kränääminen käy aseesta aika pitkään, mutta se alkaa olla niin puhkiveivattu levy, että pitäisi olla vähän muutakin, Soini kertoi.
– Kyllähän terveissä systeemeissä valta aina välistä vaihtuu. Unkarissa oli kaikkialle ulottuva korruptio ja muu, niin kyllä tavalliset ihmiset rupeavat näkemään sen ja tulee protesti."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html
Onkos uuspersujen hillotolppaeliitistä vielä kukaan onnitellut vaalivoittaja Magyaria? Mäkelä ainakin tiuski siitä, että asiasta käydään yleistä keskustelua.
https://www.facebook.com/perttujussila/posts/vuonna-2026-jani-m%C3%A4kel%C3%A4-oudoksuu-kun-poliitikot-suomessa-kommentoivat-unkarin-va/1409998077809318/
Soinin mukaan Orbán sai mitä tilasi.
– Mitä härskimmäksi kävi Orbánin ja hänen porukkansa propaganda, se koitui kohtaloksi, Soini sanoi.
– Orbánin tuoreustakuu oli vanhentunut. Hänkin oli aikanaan haastaja, ja kun he pääsevät valtaan, alkaa tulla degeneroitumisen (rappeutumisen) merkkejä, Soini jatkoi.
Orbánin Fidesz-puolue hävisi sunnuntain vaaleissa oppositiopuolue Tiszalle.
Orbán ja alun perin keskustaoikeistolainen, tai jopa keskustaliberaali, Fidesz hallitsivat Unkaria 16 vuotta.
Orbánin aikana Unkarista tuli autoritaarinen, korruptoitunut maa, joka ryhtyi EU:n häiriköksi.
Autoritaarisessa maassa valta keskittyy yhdelle henkilölle tai pienelle ryhmälle.
– Jatkuva EU:n kanssa kränääminen käy aseesta aika pitkään, mutta se alkaa olla niin puhkiveivattu levy, että pitäisi olla vähän muutakin, Soini kertoi.
– Kyllähän terveissä systeemeissä valta aina välistä vaihtuu. Unkarissa oli kaikkialle ulottuva korruptio ja muu, niin kyllä tavalliset ihmiset rupeavat näkemään sen ja tulee protesti."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html
Onkos uuspersujen hillotolppaeliitistä vielä kukaan onnitellut vaalivoittaja Magyaria? Mäkelä ainakin tiuski siitä, että asiasta käydään yleistä keskustelua.
https://www.facebook.com/perttujussila/posts/vuonna-2026-jani-m%C3%A4kel%C3%A4-oudoksuu-kun-poliitikot-suomessa-kommentoivat-unkarin-va/1409998077809318/
Vastaukset 46
Vanhimmat
"Onkos uuspersujen hillotolppaeliitistä vielä kukaan onnitellut vaalivoittaja Magyaria?"
Persut ovat kovin surullisia, kun Putinin ja Trumpin kaveri hävisi vaalit. Olisi sopimatonta onnitella voittajaa.
Soinillahan on aiheesta kokemusta . . . muutaman vuoden viiveellähän se selkärangattoman Soinin ansaittu alamäki alkoi. Eikä loppua näy.
Sinulle ainakin näkyy Orbanin tappio tuottavan uskomattoman paljon persekipuilua.
Ei varsinaisesti, tämä voittaja voikin osoittautua paremmaksi kuin vaikutti alkuun. Enhäpä ei olekaan van Der-puudeli, vaan oikeasti Unkarin ja Unkarilaisten asialla. Silloin ei oltaisikaan menetetty EU;n viimeistä itsenäistä valtiota - olisi meillä muilla vielä pienen pieni mahdollisuus.
Magyar on EU-mielinen ellet sitä tiennyt.
Mitenkä Soini selkärangaton oli ? Päinvastoin Timolla oli selkärankaa sanoa Halla-ahon äärioikeistolle , Kiitos Ei .
Teistä venäjämielisistä voi haistaa vieläkin katkeruuden, kun Soini vedätti teitä.
Ai tämä natsitatuoidun Halmeen äänillä kansanedustajaksi päässyt nykyinen sopeutumisrahalla loisiva hilllotolppapakolainen joka ei olisi koskaan päässyt myymään persettä Sipilälle salkkua vastaan ilman Halla-aholaisia?😏
Aika erikoinen "kiitos ei" sen ollessa juurikin Soini joka kerjäämällä kerjäsi Halla-aholaiset puolueeseensa jotta pääsee hillotolpalle niiden äänillä.
Sen tiesin, mutta se on aina mahdollista että valtaan pääsy kuitenkin, vaikkakin EU-mafian tuella - pakottaa järjen esiin, siis kansan ja maan edun ensisijaiseksi. Unkari on maa, jossa kansa nousee barrikaadeille - varsinkin nyt, jos tajuavat van Der-mafian kusetuksen ja heillä alkaa maa täyttymään pakolaisista.
On kohtuullisen irvokasta puolustaa korruptio-Orbania syyttämällä EU:ta kusetuksesta.
Nythän tuo näyttää siltä, että järki on vihdoinkin saamassa äänivallan Unkarissa.
Hyvin asiantuntevasti Soini analysoi. Nämä EU vastaiset höpinät menneen talven lumia. Luin Soinin uusimman plokin jossa nostaa keskustaa ja vasemmistoliittoa. Kehui myös Kata Kärkkäisen ottamista listoille
Soinin plokista lainattua:
"Punainen on väri. Punavihreä on sotku."
Timokin tajuaa ettei Suomen EU ero ole enää hyvä asia vaan nyt se olisi Suomen tuho .
Missä se uutinen oli Soinia isäksi kutsuva ap sinulle kun kerrottiin jo aikoja sitten kuinka sopeutusrahalla loisija hypettää vaaleissa vassareita ja kepua äänten viemiseksi persuilta? Joka nuolee kepuja yhä enemmän mitä lähempänä kepujen kesäkokous on, jonka aikana KPA päättää ottaako se Soinin ehdokkaakseen ek vaaleissa.
Kepujen persettä nuolee jotka ei halua sulkea yhtäkään puoluetta ulos samasta hallituksesta kepujen kanssa jonne ne ei suostu lähtemään jos vihreät on mukana. Muuten ihan hellyttävää kuinka sinä Soinia isäksi kutsuva antipersu edelleen palvot ihmistä joka hajotti maailmasi puolueen mukana ettei menetä salkkuaan.
Jaa jaa, vai on se MISSÄ EU SIELLÄ ONGELMA soini sitä mieltä että ero EU:sta mistä sinä ap haaveilet olisi suomen tuho? 🤭
Siinähän se vitsi että se sinun Soinisi ap on valmis vajoamaan jopa niin alas, että vanhana homojen kivittäjänä ja abortin vastustajana hyppää tuosta vaan vihervassarilespofeministien kanssa samaan hallitukseen jos saa siten salkun. Koska Soinia ei ole koskaan kiinnostanut politiikassa mikään muu kuin oma asema siinä.
Soini on ihan hyvä oikeisto populisti . Onneksi Timo ei ole ikinä ollut äärioikeistolainen . Niinno Soini hävisi äärioikeisto klikille kun ne kaappasivat Timolta persupuolueen .
jabba hutt tietää mitä tilasi 🤣🤣🤣 sininen tulevaisuus 🤣🤣🤣
Politiikan asiantuntija Timo Soinilta taas teräviä havaintoja ja viiltävää analyysia.
Ai tämä "politiikan asiantuntija" joka kipparoima persupaatti upposi samantien kun oppositioräkytys vaihtui hallitusvastuuseen Soinin osaamisen loppuessa siihen paikkaan? Minkä jälkeen tämä nykyisin sopeutumisrahalla loisija loikkasi rotan lailla upottamastaan laivasta ettei menetä salkkuaan. Jättäen Halla-aholaiset uppoamaan laivan mukana. Mitä ei tapahtunutkaan päinvastoin Halla-ahon nostaessa persut hallitukseen asti alennustilasta mihin Soinin sen jätti ennen kuin petti ihmiset joiden äänillä salkkunsa sai.
"Politiikan asiantuntija" jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija?
Joo. kaltaistaan arvostelee muiden laumasielujen tavalla.
Samat sanat soinille.kävi kuin orbanille.orbanille kävi Soini.
Mikäs sen fiksumpaa kuin arvostella politiikan huipulta sen pohjalle tippunutta politiikan huipulta sen pohjalle tippuneen toimesta? 😏
Vai oli se MISSÄ EU SIELLÄ ONGELMA soini hyvillään kun MISSÄ EU SIELLÄ ONGELMA orban hävivi vaalit? 😂😂
Missä persu, siellä kaaos, lapsellinen päänaukominen ja yleinen yksinkertaisuus.
Halla persut istuu Suomen hallituksessa ja sinä yhden äänen ihme itket SuoIi24 palstoilla samasta syystä. 🤣🤣
Halla-ahon oma liukumäki on alkanut jo vuosia sitten.
Hän väistyi puoluejohtajan pallilta. Hän väisti myös ministerisalkun ryhtymällä eduskunnassa hallintohommiin eli nuijan kopauttajaksi.
Halla-aho on sanaseppo, mutta hänestä ei ole toimimaan ja toteuttamaan. Äänestäjät ovat huomanneet tämän. Hallan kannatus kuntavaaleissa romahti niin, että putoaminen valtuustosta ei ollut kaukana.
Ja kuten aina ennenkin sinä vttuileva moderaattori hyökkäät jauhottajiesi kimppuun kun et kykene esittämään vasta-argumentteja omien kantojen tueksi.
Saavuttanut enemmän persujen hankkeita eduskunnassa kuin koskaan uskalsi edes haaveilla saavansa läpi ja sekös teitä Soinilaisia vtuttaa. Soinin saldoksi jäädessä sillä saralla puhdas nolla puolueen hajottamisineen ettei Soini menetä salkkuaan sen jälkeen kun kannattajat, sinä mukaanlukien ap, käänsitte selkänne Soinille. Ao.n pettäessä KAIKKI vaalulupauksena p..rsettä myyden salkkua vastaan määrissä että kävelee huonosti vieläkin vuosien jälkeen?
Halla-aho uhrasi oman hillotolppansa puolueen hyväksi siinä missä sinun Soinisi hajotti puolueensa ettei menetä salkkuaan.
Halla-aho on saavuttanut kaiken minkä takia politiikkaan mukaan lähti. Soinilaisten roikkuessa edelleen housunlahkeessa kuin kapiset rakit katkerina siitä, että Soini sinisineen on ulkona politiikasta ja Halla persut valtansa huipulla.
Itke ap itke.
Soini aikoinaan ihmetteli ääneen kuinka hän ei ymmärrä Halla-ahoa koska ao. ei pyrki pääsemään salkkuun käsiksi hänen tavallaan. Halla-ahon ollessa politiikassa mukana politiikan takia siinä missä Soinia ei politiikassa kiinnosta mikään muu kuin oma asema siinä hillotolppineen. Halla-ahon saadessa politiikassa kaiken haluamansa läpi siinä missä Soini ei saanut edes hikistä huvikuunariveroaan läpi, vaikka antoi salkkua vastaan Sipilälle periksi jopa haliintarekisterilaissa kuten kaikessa muussakin. Loisien nyt sopeutumisrahalla tehden taas valtamedioiden avustuksella kaiken mahdollisen persujen vaalikannatuksen alas saamiseksi eduskuntavaaleissa. Kylmän hien valuessa selkää pitkin pelkästä ajatuksesta miten persujen kannatus lähtee oppositiossa saman tien huimaan kasvuun. Mikä ei estä avointa iloa persujen sukeltaessa ek vaaleissa persujen ex kannattajien pitäessä huolen siitä, että Nasimat, Fatimat jne. nousee hallitukseen persujen tilalle eli kaikki heidän pahimmat vihollisensa politiikassa.
Anonyymi00016
2026-04-14 21:42:37
UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sinulle ainakin näkyy Orbanin tappio tuottavan uskomattoman paljon persekipuilua.
lue lisää
Mihin se nikki aina unohtuu aina p..rsefetissiäsi julki tuova mr peflet alias ap?
Miten se Soini aina tänne. Ehkäpä yksi Suomen politiikan suurin selkärangaton luuseri, epäonnistumisiensa kanssa säilyy "kauppatavarana". Ei mitään annettavana, ei uskottavuutta ei tietoa. Mutta epätoivoinen Soinisti myy hulluna palastalla . . . . niin mitä ? Epäluotettavaa paskapuhetta, sisällötöntä tuotosta, tyylillä lippalakki ja appelssiini.
Eipä pidä haukkua Timoa. Hän on kuitenkin ollut puolueemme SUURMIES! Muista aina JYTKYN!
Ei menneisyyden valehtelijoita ole syytä muistaa, kuin siinä muodossa ettei jatkuvasti samaan paskaan astuta. Soinilla ei ole poliittista arvoa, täydellinen selkärangaton pikkuhassu höpöttelijä joka on erkaantuntu todellisuudesta. Tyhjää höpötystä. Ollut aina.
Soinilla on helppo puhua orbanin kohtalosta,kun itsellä samanlainen.hylkiöitä kumpainenkin.
"Politiikan asiantuntija" jota ei kutsuttaisi yhteenkään tv ohjelmaan ja josta ei kirjoitettaisi joka toinen päivä artikkeleita valtamedioissa edelleen asiantuntijan roolissa. Lakimiesten kertoessa Sipilälle ettei hänen hallituksensa voi jatkaa Soinin loikkareiden kanssa. Milloin Soini olisi jäänyt historiaan kaiken saavuttaneena mutta myös kaiken menettäneenä poliittisena hylkiönä mikä menetti kaiken. Kannattajansa, salkkunsa, paikkansa puolueen johdossa jne. Ilman että kukaan käyttäisi edellisen kaltaisesta epäonnistujasta politiikassa titteliä politiikan asiantuntija?
Trumppia sekaantumisesta Unkarin vaaleihin ei Soini sentään uskalla arvostella. Samanlaista liirumlaarumia Soinilta ja kiemurtelua kuten aina ennenkin.
Soinin ainoa todellinen saavutus politikan saralla on Halla-aholaisten tuominen Suomen politiikan valtapaikoille. Henk. koht. hillotolpat salkkuineen kun ei ole mikään muu saavutus politiikassa kuin salkkujen saaminen puolue-eliitille siihen kuuluessa se, ettei itse puolue saa ensimmäistäkään hankettaan eduskunnassa läpi. Vaikka Soini toistuvasti julki tuo omaa erinomaisuuttaan kuinka hän oli saatanan iso herra politiikassa. Vaikka ei ollut koskaan mitään muuta kuin Sipilää salkkua vastaan mielistelevä kupla poliitikkona ja puolueen pomona. Joka puhkesi samantien kun oppositioräkytys vaihtui hallitusvastuuseen Soinin osaamisen loppuessa siihen paikkaan. Kannattajien kääntäessä hänelle selkänsä samantien.
Kansallismieliset saisi pystyttää Soinille patsaan minkä luona käydä laskemassa seppele 612 marssin päätteeksi.
Poliittinen ruumis jolla olisi historiallinen ainutkertainen tilaisuus iskeä kepujen ehdokkaana Purra persut maan rakoon ottaen siitä kunnian itselleen. Vaikka Purra persut ottaa takkiinsa seuraavissa ek vaaleissa joka tapauksessa siitä pitää huolen omaan pesään paskovat ex persujen kannattajat. Joiden äo ei riitä sen ymmärtämiseen että oikeistohallituksen vaihtoehto on vasemmistohallitus.
Kaikki Orpon leikkaukset Purra vastuuministerinä osuu juurikin tukien varassa eläviin persaukisiin persukannattajiin leijonariipuksineen. Jotka samasta syystä tekevät kohta elämänsä idioottimaisimman tempun pitäen äänetyskäyttäytymisellään huolen siitä, että Nasimat ja kumppanit korvaa persut hallituksessa eli heidän pahimmat vihollisensa. Jotka palauttaa Suomen samantien koko maailman sosiaalittoimistoksi persujen mamupolitiikan kiristysten vesityksineen edellisen mahdollistamiseksi. Ajankohdassa missä kantapeikoilta viedään tuhkatkin pesästä vihervassarit haalii maahan lisää mamuja elämään veronmaksajien varoilla.
Soini on jälkiviisain mies. Tietää oikeat lottonumerotkin, tosin aina vasta arvonnan jälkeen. Soini voisi joskus lausua profetiansa etukäteen, ennen tulevaa tapahtumaa, eikä aina jälkeenpäin väittää tienneensä.