Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) heikensi tiistaina ennustettaan maailmantalouden kasvusta.
”Hormuzinsalmen sulkeminen sekä vakavat vahingot alueen keskeisissä hiilivetyjen tuotantolaitoksissa lisäävät merkittävän energiakriisin mahdollisuutta, jos vihamielisyydet jatkuvat”, arvioi IMF:n pääekonomisti Pierre-Olivier Gourinchas katsauksessaan.
Uuden ennusteen mukaan maailmantalous kasvaa 3,1 prosenttia tänä vuonna, mikä olisi 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisessä ennusteessa. Kuluttajahintojen kallistumisen eli inflaation se ennustaa kiihtyvän tänä vuonna 4,4 prosenttiin.
Jos sota pitkittyy, talouskasvu hidastuu ennusteen mukaan 2,5 prosenttiin kuluvana vuonna ja inflaatio kiihtyy 5,4 prosenttiin.
Vakavassa uhkakuvassa energian tarjontahäiriöt jatkuvat ensi vuoteen, minkä takia maailmantalouden kasvu hidastuu IMF:n mukaan kahteen prosenttiin ja inflaatio pyyhältää yli kuudessa prosentissa. Tämä tarkoittaisi taantumaa.
IMF:n epävirallisen määritelmän mukaan maailmantalous on nimittäin taantumassa, jos kasvuvauhti on alle 2,5 prosenttia vuodessa.
Perimmäinen ongelma on, että kukaan ei vielä tiedä, milloin sota loppuu.
MAAILMAN TALOUS SAKKAA KUTEN OLEN ENNUSTANUT
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592727Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391934- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois961599Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083