Mihin leiriin tämä Vance kuuluu ja kuka häntä vielä fanittaa?
Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance sanoo olevansa ylpeä siitä, että Yhdysvallat on lopettanut Ukrainan sotilaallisen tukemisen Venäjän hyökkäyssodassa.
Vance kertoi asiasta tiistaina 14. huhtikuuta Turning Point USA -tapahtumassa Georgian osavaltiossa. Hänen kommenteistaan on uutisoinut muun muassa ukrainalainen Kyiv Independent.
Tapahtumassa Vance muisteli kritiikkiä, jota hän sai kampanjoidessaan senaattiin. Vance valittiin senaattin vuonna 2022.
Hän kertoo tavanneensa vaalitapahtumassa ukrainalais-amerikkalaisen henkilön, joka kritisoi Vancea siitä, että tämä vastusti Ukrainan tukemista hyökkäyssodassa.
Ja uskon siihen edelleen, tietenkin. Yksi asioista, joista olen ylpein tämän hallinnon aikana, on se, että ilmoitimme Euroopalle: jos haluatte ostaa aseita, voitte tehdä niin. Mutta Yhdysvallat ei enää osta aseita eikä lähetä niitä Ukrainaan. Olemme lopettaneet tuon toiminnan. Se on erittäin hyvä asia, Vance sanoi.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on lopettanut tukensa Ukrainalle. Kyiv Independentin mukaan Ukrainan eurooppalaiset liittolaiset maksoivat valtaosan Ukrainalle annetusta sotilaallisesta avusta vuonna 2025.
Useat Euroopan maat, mukaan lukien Suomi, ovat ostaneet Ukrainalle sotatarvikkeita Yhdysvalloilta Naton johtaman PURL-ohjelman kautta.
Trump ja ulkoministeri Marco Rubio ovat aiemmin sanoneet, ettei sota Ukrainassa kuulu Yhdysvalloille.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Jep.
Ei se ole USA:n ongelma.
Yllätyitkö?
Venäjän ystävä Trump on Euroopan ongelma.
Ystävä?
Mitä Trumppi on Venäjälle tehnyt, on ollut merkittävämpää kuin koko EU:n ininä yhteensä, mutta silti onnistut sinäkin inisemään.
Tällainen ilmoitus on USAlta yllättävä, kun ajattelee johdonmukaisuutta maan ulkopolitiikassa. Vance ei näe asiaa tästä näkökulmasta. Hänen puheitaan voi tulkita niin, että USAn ulkopoliittinen linja vaihtelee sen mukaan, mikä hallinto on voimassa. Suomessa on totuttu siihen, että ulkopoliittiseen linjaan haetaan aina laaja konsensus yli puoluerajojen ja siksi amerikkalainen ajattelutapa oudoksuttaa.
USA oli vahvasti mukana taustavaikuttajana vuosina 2013 - 2014 Ukrainan vallankumouksessa, missä Ukraina pyrki jättämään Venäjän ja suuntaamaan länteen. Joidenkin analyytikkojen mukaan USAn rooli oli tässä keskeinen. Ukrainan nykyisen hallinnon silmin tämän voi nähdä petoksena. USA yllyttää irtaantumaan Venäjästä, mutta jättää sitten Ukrainan oman onnensa nojaan. Tämä ei ole Trumpin hallinnolta ensimmäinen kerta, kun USA toimii arveluttavasti, jopa petollisesti. Isis-terroristien vastaisessa sodassa kurdit olivat merkittävä USAn liittolainen, jopa ratkaiseva. Trump hylkäsi kurdit Turkin armoille sen jälkeen, kun Isis oli kukistettu. Iranin sodassa Trump on yllyttänyt kansaa aseisiin ja sanonut, että apu tulee. Iranin kansan onni on ollut, ettei se lähtenyt taistelemaan hallintoa vastaan, sillä USA ei näyttänyt edes suunnitelleen maajoukkojen lähettämistä maahan. Aseeton kansa olisi jäänyt kokonaan aseistetettujen vallanpitäjien armoille.
Trumpin toiminta ei yllätä, mutta ei pidä ihmetellä, kun muualla ei luoteta häneen ja hallintoonsa tippaakaan. Trump on hyväksikäyttäjä, joka jättää kaverin. Hän ei tunne suomalaista ilmaisua "kaveria ei jätetä".
ukraina vei viljaa afrikkaan , mutta länsimaat ei auta enää afrikkaa !!!
hei keksitään ukraina juttu ja taas raha virtaa 🤣
Aloittajalle: faktat faktat niitäku ei ole missään taidat olla rusnya Pietarista. Sillä edes aivoinva Suomessa Suomalainen ei kirjoita tuollaista ilman faktaa. Faktat pitää olla esillä ku tuollaista kirjoittaa.
Googlaa Kyiv Independent, jos osaat
Ei Suomenkaan kuuluisi Ukrainaan rahaa työntää... Oma kansa kärsii...
Mutta kärsii vähemmän kuin omin käsin tappaisi ryssiä. Hyvä diili siis.
Kummassa tapauksessa luulisit kansan kärsivän enemmän. Venäjä hyökkäisi Ukrainan sijasta ta lisäksi Suomeen vai se, että mekin avullamme pidämme sodan Ukrainassa, koska Ukraina kykenee panemaan lujasti vastaan kuten on nähty.
Kommenteista huomaa, kuinka hallituskauden lähentyessä loppuaan, persut alkavat taas paljastella venäjämyönteistä karvaansa.
Persujen venäjämielisyys haisee taivaaseen asti. Sen faktan peittely-yritykset ovat persuilta tuhoon tuomittuja. Aina.
Esimerkiksi vasemmistoliitossa on paljon sellaisia jotka ovat sisimmässään Venäjän puolella.
Sekö jotenkin oikeuttaa tai selittää persujen venäjämielisyyden, että joku vkk tai muu timanttipuolue fanittaa Putinia?
Heidi Hautala varoitteli Putisnin Venäjästä ennen kuin Venäjä valtasi Krimin. Samaan aikaan oikeistopuoleet huusivat kuorossa russofobiaa.
Krimin valtauksen jälkeen esim. Soini puolusti eduskunnassa venäjää kitalaki punaisena. Persujen venäjämielisyydellä on pitkät perinteet.