Miksei vety yleistynyt?

Se oli vähän aikaa ”kaikkien huulilla” ja sitten se meni. Mitä sille kävi?
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun ei se edes ole mikään tämän vuosikymmenen keksintö vaan niitä on ollut yli 20 vuotta.

Äänestä
  • Se oli ajan peluuta. Yritettiin väkisin keksiä jokin omituinen korvike, fossiilienergian tilalle. Jätettiin kertomatta, että se vie sähköä, sitä fossiilienergia-kirosanaa, ja alkuun sitä olisi valmistettu maakaasusta. Sähköautot yleistyvät omaa tahtiaan siitä huolimatta. Toinen "lykkäys" oli nykyhallituksen hieno veto ympäristökysymyksiin, "keskitymme suurempiin piippuihin, pienten pakoputkien sijaan". Yritykset olivat (lähinnä metalliteollisuus) kiinnostuneita alkuun. Odotetut valtion tuet jäivät saamatta ja kaikki vähäpäästöiset teollisuushankkeet on keskeytetty SSAB mm. Hiilidioksidin talteenotto ei saanut tukia, erään johtajan kommentti,"tässä taloustilanteessa ei keruulaitteita tai co2 jälkimarkkinaa, ilman tukea on mahdoton toteuttaa". Sitähän piti johonkin maakaasuonteloon viedä. Eivät saaneet tukia eikä päästöjä alas, mutta päämäärä saavutettiin, saatiin taas olla tekemättä mitään monta vuotta. Iranin sota osoitti miten kaulaansa myöden öljysuossa koko maailma on.

    Äänestä

Tämä hevonen on ollut kuollut jo kauan. 2022 oli maailmassa vedyn "huippuvuosi", eikä niitä silloinkaan kovin montaa kaupaksi mennyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se oli vähän aikaa ”kaikkien huulilla” ja sitten se meni. Mitä sille kävi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu