Miehet,varsinkin nämä nälänhätä alueiden pässit, ovat syyllisiä väestön liialliseen lisääntymiseen ja nälänhätään.
Miten nämä mustat miehet voivat jatkaa pökkimistä, vaikka ympärillä on luurangon laihoja lapsia?!
Ja jos on pakko nussia, niin miksi ei voida heittää siemeniä sivuun ennen laukeamista - se nyt pienentäisi edes hieman syntyvyyttä!?! Ei kukaan voi vedota mihinkään Jumaliin tai muuhun yhdynnän keskeyttämistä vastustaessaan,jos näkee nälänhätää ja kuolemaa ympärillään.
Mielestäni Afrikan nälänhätä alueille on ihan turha lähettää ruoka-avustusta, se on vain kuoleman pitkittämistä. Paikallisten miesten sterilointi olisi sen sijaan paikallaan, koska siittämällä tietoisesti lapsia keskelle nälänhätää tavallaan tappaa lapsensa, koska tietää että lapsi kuolee nälänhätään suurella todennäköisyydellä.
Miehet syyllisiä ylikansoittumiseen ja nälänhätään!
melekonen
2
273
Vastaukset 2
Suuri lapsikuolleisuus pitää automaattisesti väkimäärän pienenä.
Nykylääketiede on ylikansoituksen yksi syyllinen. Ei tosin ainoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561